LUMIKAAOS !!

Tänään heräsin tällaiseen näkyyn kun vedin verhot ikkunasta! Lunta oli tullut yön aikana melkein 30 cm ja koko ajan tuli isoina hiutaleina lisää taivaan täydeltä! Oikein nauratti se näky, kun lähdettiin aamusella postia hakemaan ja ulko-ovi ei meinannut aueta, kun lunta oli portailla niin, että otti oveen kiinni. Koira ei jalkojaan hankeen pistänyt ennen kuin olin porraspieliä saanut vähän kolattua - niin ja rikkonut kolan! Tai olihan se ollut hajalla jo ennestään, mutta isä oli korjannut sen hyväksi ja napakaksi, mutta korjaussauma ei oikein pitänyt tämänaamuisesta nuoskalumesta, vaikka varovasti koitin työntääkin...
           Töppönen upposi postinhakumatkalla melkein varren verran ja mietiskelin naureskellen ja kauhun sekaisella huvittuneisuudella, että mitenhän minä selviän lumitöistä tämän lumimäärän kanssa. Keli oli nollassa tai taisihan tuo mittari olla plussan puolellakin jo iltapäivästä, joten katoiltakin rojahteli lunta tasaisin väliajoin. Sielläkin oli melkein kolmenkymmenen sentin patja, joten aikamoiset lumivuoristot muodostui nopeasti räystäiden alle kun lumimassat liikahtelivat! Hyvä kun tulivat alas, tämmöinen lumi painaakin jo jonkin verran, joten parempi maassa kuin katolla painoa keräämässä!

Kuvia en valoisaan aikaan ehtinyt ottamaan, mutta huomenna nappaan parempaa dokumenttia tästä Alppien maisemista. Tällä hetkellä piha nimittäin on kuin suoraan jostain lomakuvastosta, jossa myydään lomia Alpeille! Lunta on ikkunoihin asti ja pihatiellekin piti tehdä semmoiset vallit molemmin puolin, että ajan kotipihaan lumisolan läpi. Isokin piha täyttyy ihmeellisesti vaan, kun lunta ei voi ihan joka kohtaan työntää vesiputkien tai muiden esteiden takia.
            Lumitöiden jälkeen olin niin poikki, että kun olin saanut ruokaa vatsan täytteeksi ja koirallekin apetta eteen, niin rojahdettiin molemmat hetkeksi vaakatasoon. Koiraherrakin oli väsähtänyt aamulenkillä täysin, kun meidän piti vielä silloin pohruta tiemme sinne ja takaisin, vaikka koiruus kyllä käytti hyväkseen miun tekemiä jälkiä... Nauratti sekin, kun näin naapurin koiran istuvan pellon laidassa ja ajattelin, että jos vaikka on humpsahtanut ojaan niin syvälle ettei pääsekään ylös, joten piti mennä katsomaan, että onko koira huvikseen hangessa vai onko se oikeasti jumissa. Jätin hetkeksi oman koiran tien laitaan istumaan, kun ei suostunut sinne asti kävelemään ja kävin kurkkaamassa naapurin koiran tilannetta. Ei se jumissa ollut, muuten vaan omituinen. Meidän koira puolestaan päätti lähteä naapurin pihalle kävelemään ja juoksentelinkin sitten edes takaisin koirien takia tänä aamuna keskellä lumikaaosta!

Kyllä nämä lumet tosiaan riittäisi jo! Ei olisi uskonut silloin marras-joulukuussa kun elettiin loskan ja vesisateen aikakautta, että lunta tulisi vielä tänä talvena NÄIN PALJON! Kyllä näissä lumissa on taas sulattaminenkin kunhan nyt kevätaurinko ilmestyisi näkyviin. En taida päästä aikaisin kevättöille tänä vuonna...
           Iltasella tuli erään ystäväni kanssa puhetta minun entisestä "kaivuri-opettajasta", jonka kanssa kaivelin yhden talven hautoja seurakunnalla. Tuli ihan ikävä. Taisin viimeksi nähdä miestä syksyllä ja silloin olisi pitänyt lähtiessä halata, kun elämästä ei koskaan tiedä. Mies on melkein kolmekymmentä vuotta minua vanhempi, mutta piti minusta niin hyvää huolta silloin kun opetti minulle kaivurin käytön salaisuuksia - liiankin hyvää huolta! Oikeastaan mies oli ensimmäinen ulkopuolinen mies, joka huolehti minusta kuin omastaan. Ja tykkäsi minusta minuna. Se oli nuorelle naisenalulle aika tärkeää ja on edelleen, vaikka niistä ajoista onkin jo "vähän" aikaa... Ja mikä parasta, aina kun nähdään, tuntuu kuin oltaisiin nähty viimeksi eilen. Jutut jatkuvat siitä mihin jäivät ja aina mies saa minut yhtä hyvälle tuulelle kuin ennenkin. Semmoiset ihmiset ovat niitä tärkeimpiä ja joskus mietinkin, että pitäisi käydä useammin katsomassa, juttelemassa ja nauttimassa miehen seurasta.
            Mihin minun elämäni ja aikani onkaan näinä vuosina mennyt?
            Oikeasti.
            Tuntuu, etten ole saanut aikaiseksi oikein mitään ja aikaa on kulunut, vuodet vierineet. Tältäkö vanhoista ihmisistä tuntuu? Ettei ehdi kissaa sanoa, kun vuosikymmen on hurahtanut ohi? Onko minusta tullut vanha? 
            Tämäkin on jo yhdeksäs talvi täällä maaseudun haasteiden keskellä ja muistan enemmän kuin hyvin sen ensimmäisen talven, kun lumentulo oli itkun asia joka kerta, kun sitä tuli. Sitä luuli silloin, että maailma kaatuu tai vähintään peittyy lumeen eikä sille mahda mitään! Nyt siihenkin suhtautuu vain osana talvea...


P.S. Eilen ja tänään olen ollut vähän herkällä päällä. Eilen katsoin Sydänmailla-tv-sarjaa ja itkeä tihrustin melkein koko jakson ajan... Tänään on sitten muuten vain ollut itku herkässä. Joskus toivoisin olevani sellainen kovanaama, joka ei itkisi vaikka mikä olisi ja toisinaan rakastan itsessäni eniten tätä herkkää puolta, joka itkeä vollottaa milloin minkäkin asian takia...