Aamusella kuitenkin köllittiin pitkään koiran kanssa. Oikein nauratti kun koirakin osasi ottaa sunnuntaiaamusta kaiken irti ja rohjotti kyljellään miun vieressä, sängyn toisella puolella (sinänsä ihme, että oli melkein kokonaan "omalla puolellaan" eikä lojoksinut minua ulos sängystä). Ulkona ulisi tuuli ja me olimme käpertyneinä lämpöisen, unentuoksuisen peiton alle. Ah, voi kun sunnuntaiaamuja olisi useampi viikossa - kolme olisi riittävä määrä!
Aamulenkki heitettiin koiran kanssa ilmasta huolimatta, mutta ei se nyt mikään nautinto ollut. Sanoin koirallekin, että olisi pitänyt laittaa punnukset jalkohin, kun tuuli meinasi viedä meidät hentoiset mennessään! Eipä näkynyt kyllä liikettä naapureissakaan. Hullut ne vaan ulkona myrskysäällä on!
Uhmasin tänään Laina-myräkkää ja kävin juoksemassa ja samalla viimeistelemässä yhdeksännen juoksuviikkoni. Ensin ajattelin, että eihän tämä nyt niin kamala keli ole juosta, että onhan sitä ennenkin lumisateessa ja tuiskussakin juostu, mutta puolessa välissä matkaa kun pääsin (tai tässä tapauksessa jouduin) metsien suojista kylätien peltoaukeille niin oli vähällä etten rojahtanut tien reunaan ja jäänyt siihen. Siitä sitten joku olisi keväällä löytänyt... Kova tuuli pöyhäytti suoraan vastaan lumituiskun kera ja tuntui, että juoksumatka eteni taaksepäin. Jalka ei kamalasti maasta noussut ja ajattelin, että tämmöinen juoksu jos mikä käy hyvästä hapenottokyky-treenauksesta.. Kieltämättä tuskainen taival oli viimeiset kilometrit kun askel petti jokaisessa potkulla tossun alta eikä oikein saanut voimaa askellukseen. Lopulta piti sitten pinnistää itsestään jonkinmoinen loppukiri isoilla loikilla, kun pihatie oli täysin ummessa ja jalat upposivat hankeen polviin asti. Onneksi oli säärystimet vähän jelppimässä niin ei sukat kastuneet. Hullu reissu kaikin puolin, mutta hyvältä tuntui kuitenkin, että sain sen juostua!
Taas ollaan yksi viikko lähempänä kevättä. Nopeastihan nämä kevätkuukaudet menevät, kun kohta eletään jo helmikuunkin puoltaväliä... Ihanaa ♥ Tuntuu ihan hassulta, että tällä puolen vuotta ei tarvita kovinkaan kummoista auringonpilkahdusta tai muuta keväästä muistuttavaa asiaa, kun mieli muuttuu kevyeksi ja hyväksi. Mietin tänään kun käveltiin koiran kanssa aamuisessa tuiskussa, että enää minulla ei ole semmoista kamalaa pelkoa koirankaan takia vaan otan jo vähän rennommin, vaikka katonkin tarkkaan mitä se tekee ja mihin, mutta en ole enää niin perässä juoksija kuin silloin, kun hauva oli oikein kipeä. Koira itsekin alkoi olemaan minuun täysin väsähtänyt kun vahdin jokaista liikettä ja jokaista kikkaretta, joita se teki. Nyt sekin on saanut vähän löysiä näillä meidän lenkeillä ja selvästi kyllä nauttii vapaudestaan!
Nyt taidan kuitenkin kömpiä jälleen yöpuulle ja toivoa niitä kevään merkkejä huomiselle.
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
27. päivä (9 viikkoa täynnä)
- 7.2 km kylälenkki (48min)
- jaloissa oli powereita ihan hyvin ottaen huomioon kelin vaikeuden
- huomasin useampaan otteeseen, että unohdin hengittää kunnolla... pitänee tarttua itseään niskasta tämän asian kanssa, tosin kylkipistoksia tms. kramppeja ei tällä kertaa ollut ollenkaan
- askel oli kevyt ja hyvä, mutta tiepohjan lumipöpperö vei siitä kaiken voiman
- ylämäet alkavat mennä jo melko rutiininomaisesti lyhyellä askeleella ja alamäetkin kohtuullisesti, vaikka siinä on vielä työtä
- juoksuasento lösähti tänään täysin vähänkin kun väsähti, vatsalihakset kuntoon!!!
- keli oli aivan kamala, myrskyävää tuulta, lumituiskua ja luminietoksia juoksuradalla tai siis ajoradalla, pöpperöistä lunta teillä ja ei oikein tiennyt miten olisi pukeutunut. Fleece oli jossakin kohtaa liikaa, mutta tuuli oli puolestaan niin kylmä, ettei vähemmällä olisi pärjännyt.
- muuten hyvä ja varmasti kehittävä juoksu. Tuntui hyvältä, että jaksoin juosta kaikista ongelmista huolimatta.
- iltasella oikea pohje tuntui vähän kipeältä, yritin sitä venytellä, ettei vallan kipeytyisi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti