Hyvien unien tyyny

Tänään nukuin kuin koomapotilas heti, kun viikonloppua viettämässä ollut äitini oli ruokkinut koiran ja laittanut minun oveni kiinni sen jälkeen kun koira oli taas harrastanut ravaamista yöaikaan... Tällä kertaa se ravaa ulkona pissalla ja minulla alkaa olemaan keinot loppu. Tällä hetkellä toivon joka ilta kun pää painuun tyynyyn, että saisi nukkua suhteellisen hyvät yöunet ilman ylösnousemuksia... turha toive?
          Tyynystä puheen ollen.
          Kävin ostamassa sen kauan puhutun uuden tyynyn eilen töiden jälkeen, vaikka ei olisi mitenkään jaksanutkaan. Mukaan tarttui Wellpur Lake Michigan-merkkinen pään muotoihin muovautuva vaahtomuovityyny, jonka pinnalla on viilentävää geeliä (!!!) Oikeesti, on vähän tyynyt muuttuneet siitä kun viimeksi niitä ostin!!

 Iltasella vähän hihitellen kävin nukkumaan, kun käsin kosketeltuna tyyny tuntuu hurjan kovalta, mutta kun siihen painoi päänsä... aaaaah! Sopivan tukeva, pehmeä ja viileä. Koiran yöpissalla käynnit pilasivat vähän nukkumista ja tyynyn testailua, mutta ne unet, joita ehdin vetäistä viime yönä, olivat hyviä unia - kiitos tyynyn! Mitä luksusta oli nousta aamulla ilman, että niskat olivat kipeät ja jäykät.

Onneksi tyyny oli alennuksessa, sillä melkolailla sille jäi hintaa vielä senkin jälkeen, mutta toivottavasti on pitkäikäinen kaveri unien maailmaan. Nyt nukkumaan menoa odottaa innolla tyynynkin takia! Sen verran iso tyyny on, ettei normi tyynyliina sen ympärille riitä, mutta onneksi kaapista löytyi joululahjaksi saamani tyynyliina, missä sattui olemaan oikeanlainen tekstikin:

Tänään oli pyry päivä ja vaikka aamusta näytti, ettei lunta ihan luvattuja senttejä maahan sataisi, niin kyllähän tuota kuitenkin oli maassa jo jonkun verran, kun äsken iltalenkillä pyörähdettiin. Ja märkää ja painavaa lunta vielä! Tällä emännänkuvatuksella taitaa olla huomenna taas edessä lumitöiden ihana maailma ja nämä pihamaalla kohoavat huippuvuoret saavat lisää korkeutta!
          Käytiin "aamulenkillä" koiran kanssa taas vaihteeksi rannalla, mutta sielläkin oli vähän pöpperöistä kävellä vaikka moottorikelkat olivatkin huristelleet sen verran ettei ihan umpuhangessa tarvinnut pahrustaa. Ihana on huomata, että koiruus alkaa olla sen verran hyvässä kunnossa, että jaksaa kävellä jo niitä lenkkejä, joita käveltiin silloin ennen näitä sairasteluja. Hyvähän se olisikin jos saisi vähän lihasmassaa takaisin varsinkin takajalkoihin.
           Minä puolestani kävelin rantapolkuja ja ikävöin kesää. Tämä on jokavuotinen ilmiö tähän aikaa talvesta, kun lunta ja kylmää ja pimeää on ollut jo tarpeeksi ja alkaisi olemaan sen valon ja lämmön vuoro... Mietiskelin lumisten puiden alla, että pitäisiköhän sitä vaihtaa jo vähän verhoja omaan kammariin - jos ei ihan kevätverhoja niin edes sinne päin!
           Tänään oli juoksupäiväkin. Jo kahdeksan viikkoa juoksentelua takana! Hurjan nopeasti viikot alkoivat kulua, kun pääsi niistä alun kivuista ja säryistä eroon ja sai nauttia juoksusta. Tänään arvasin jo lähtiessäni, ettei tule olemaan mikään helppo lenkki, kun lunta pyrytti niin, että jokainen hitule osui silmään ja tiet olivat uudesta lumesta pöpperöiset. Ja sitten tällä kertaa pistoksia oli yllättävän paljon. Ensimmäinen pistos tuntui alavatsan vasemmalla puolella jo noin 3 kilometrin kohdalla, mutta meni ohi sillä, että hidastin askeleita ja hengitin vähän paremmin. Seuraava pistos oli viiden kilsan kohdalla ja tällä kertaa pallean oikeassa reunassa ja vähän sitkeämmin piti otteessaan vaikka miten olisi hengittänyt ja oikonut varteaan ja painanut pistoskohtaa... Viimeinen nappasi kiinni sitten melkein jo kotitiellä, mutta sen verran napakasti pisti alavatsan oikeasta reunasta, että taittoi kaksinkerroin... Olin syönyt "aamupalan" pari tuntia aikaisemmin, mutta kun vähän googlasin äsken "hoito-ohjeita" moiseen niin voi olla hengityksessä tai sitten suoliston 'ilmanvaihdossa' joku blokki, joka nipistelee tietyissä mutkissa. Onhan minulla ennen pistoksia kyljessä ollut, mutta ne on menny hengittelyllä pois. Nuo alavatsa "krampit" olivat uusi tuttavuus... toivottavasti ei kuitenkaan jatkuva seuralainen.
               Muuten juoksu oli mukavaa ja kelistä huolimatta antoisaa. Päässä pyörineet ajatukset jäivät tossujen alle ja lämpöisessä suihkussa ajattelin, että miksi en ollut aloittanut tätä hupia jo paljon, paljon aikaisemmin!

Sininen hetki.

Kävin kurkkimassa Postin sivuilta milloin ystävänpäiväkortit pitää olla lähtökunnossa. Ensi viikolla. En ole edes aloittanut... minä nahjus! Onneksi tarvikkeet ovat ostettu, nyt tarvitsisi vain sitten ryhtyä tuumasta toimeen. Joulun jälkeen ystävänpäivä on minun lempipäiviäni. Silloin saa olla luvan kanssa vähän pehmoinen ja tykätä toisesta kortein, kirjein ja halauksin!
             Nyt väsyttää vietävästi.
             Toivottavasti koirakin olisi sen verran väsyksissä, ettei pyrkisi pihalle ainakaan yöllä... toivossa on hyvä elää!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
24. päivä (8 viikkoa täynnä)
- 7.2 km kylälenkki (49min)
- juoksu sujui hyvin, jalat toimivat paremmin kuin viimeeksi ja niissä oli voimaakin askeleissa
- hengitys ei sitten tainnut niin hyvin pelittää kun juostessa pisti alavatsan molemmille puolille (2km ja 7km kohdalla) ja vasemmalle palleaan (5km kohdalla) eikä ne heti menneet ohi pelkällä hengityksellä
- välipala oli otettu 2 tuntia ennen juoksua
- ilma nollassa ja lumipyryä, tiet pöpperöisiä, mutta muuten askel piti hyvin
- mukava juoksu kuitenkin ja melko vaivatta meni nämä kilometrit tänään, vaikka ylämäet edelleen vähän tuskaa tuottavatkin. Uusi lyhyt-askel-metodi ylämäkijuoksussa auttaa kyllä ja se, että ylämäistä pitäisi tehdä ystävä eikä vihollinen!
- KAKSI KUUKAUTTA JUOKSUA!!