Lue, jos haluat mielesi harmaanmustaksi !

Tänään ulkona näytti samalta kuin miltä minusta tuntui sisältä.
          Herättiin koiran kanssa kymmentuntisten yöunien jälkeen ja ajattelin, että hurraa, alkaa elämä voittaa sittenkin! Sitä riemun tunnetta ja syvää kiitollisuutta kesti aamulenkkiin asti. Koira teki lenkin päätteeksi ensin jo vähän paremman kikkareen, mutta sitten se jo sotkikin häntänsä ja persuskarvansa seuraavien "kikkareiden" kanssa, jotka eivät enää sitten enää niin kikkareita olleet... Säälitti kun koira käveli ihan hassusti pihatien pätkän loppuun, kun karvat olivat tietysti pahan tuntuiset ja yritin parhaani mukaan selittää, että kohta tuntuu paremmalta kunhan nyt vain päästäisiin lämpöisen suihkun äärelle.
            Pian oli koira puhdas ja kuivattu ja kai koiran oma olo vähän parani, mutta minä olin apea, allapäin, surullinen, väsynyt ja neuvoton. Samoja tunteita koin noin kuukausi sitten ja luulin, että vähän kauemmin oltaisiin saatu nauttia siitä olosta, kun lenkille lähdettäessä ei käyty enää suihkun kautta...
            Sadan kilometrin mittainen huokaus ja harteilla kuusitonniset painot.

Tänään satoi silkkaa vettäkin iltapäivästä ja olisi tehnyt mieli vetää ikkunoista verhot eteen, laittaa ovet lukkoon ja kääriytyä kolmeen vilttiin ja herätä vasta sitten kun on kevät... Piha on liukas ja huomiseen mennessä varmaankin jo pelkkä jääkenttä taas.
          Äh.
          Olenko ainut, jota ottaa tämä talvi jo päähän??
          Kävin iltapäivästä juoksemassa ja tällä kertaa se todella oli pään tuuletus lenkki kun yritin saada lenkkipolun varteen jäämään kaikki mahdolliset nurjamieliset ajatukset, mutta näköjään ihan kaikkia ei sinnekään saanut mahtumaan.
           Keli oli muuten hyvä, ei tuullut ainakaan niin kuin tiistaina, mutta tosiaan tämä plussakeli oli tehnyt tiet vähän liukkaiksi jo. Juoksuolosuhteissa ei kuitenkaan vielä tänään ollut sen suurempaa vikaa. Juoksussa puolestaan oli. Jo alkumatkasta tuntui kuin toinen jalka olisi ollut montakymmentäsenttiä pidempi kuin toinen. Juoksin jotenkin puoltavasta ja vaikka nämä meidän kylätiet ovat mitä ovat niin ei niidenkään syyksi voi ihan tämmöistä askellusta laittaa! Vasemman polven sivu jo otti vähän itseensä juoksutyylistäni, vaikka yritin tehdä kaikkeni, että saisin askeleet osumaan normisti tiehen... Hengitys toimi ja kintuissakin oli powereita, mutta askellus vei osansa juoksutehokkuudesta.
           Kiersin metsätiekierroksen pidemmän kaavan mukaan. Matka pysyi samana, päälle 7 kilsan, mutta maisemiin sai vähän vaihtelua. Useampaan kertaa kuitenkin juoksun aikana mietin, miten mukavaa on sitten juosta kun ympärillä on vihreää ja vehreää ja perhoset napsahtavat naamaan... (kevät hoi!)

Tilasin alkuviikosta vähän elokuvia ja tänään sain postista 'pakettikortin', että saisin hakea ostokseni postista. Jos lauantaina on töitä niin käyn sitten samalla reissulla hakemassa, mutta jos ei ole, niin sitten pitää käydä kirkonkylän postissa ihan muuten vain paketti hakemassa. Pientä piristystä keskelle tätä kaaosta.
          Tänään sain pyykit viikattua kuivausrummusta kaappiin. Eiväthän ne siellä lojuneetkaan kuin viikon... Lakanat ovat edelleen silittämättä. Jos huomenna jaksaisi sitten, kun talo on taas kerran siivottu ja puunattu pöpöt kertaalleen pois lattioilta.
          Iltalenkillä yritin hillitä itseni. En halunnut antaa koiralle enää ainuttakaan stressin aihetta, mutta kun pääsin vessan oven taakse piiloon, niin itketti taas ihan kaikki! Ihmettelen oikeasti jos en vielä tämän kevään aikana ole kuumeessa tai jossain muussa taudissa, kun henkinen kantti pettää tämän tästä... Luulisi tämänkaltainen, enemmän tai vähemmän jatkuva stressi vaikuttavan jo johonkin fyysisestikin, vaikka miten yrittäisi hyvinä päivinä tankata positiivisia ajatuksia ja aurinkoista mieltä itseensä.
           Mieluusti minä ottaisinkin koiralta taudin itselleni. Osaisin ainakin lääkitä paremmin, kun tietäisin mihin koskee, kuinka kovaan ja miksi. Tuntuu kamalalta, kun näkee, että koira on selvästi vaisu ja hiljainen ja kipeä eikä sittenkään voi toisen oloa helpottaa mitenkään lisää.
            Hmph.


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
32. päivä (11. viikko)
- 7.2 km metsätien pitempi versio (47min)
- jaloissa riitti puhti
- hengityskin toimi melko hyvin, vähän niskajumi vaivasi edelleen
- askeleet eivät niinkään. Juoksin jotenkin vinossa ja vinoon... ryhti lösähti ja tuntui että juoksen "istuvassa" asennossa ja harpoin jälleen liian pitkin askelin
- keli oli plussan puolella, tiet vähän liukkaat, mutta ihan ok
- juoksun jälkeen jälleen hyvä olo ja juoksun aikanakin sain päätä puhdistettua mieltä painavista asioista, ihan hyvä juoksu noin muuten