Siis näin periaatteessa.
Täytyy myöntää, että kun äsken iltalenkillä taas tuijotin ties kuinka monennen kerran koiran löysää kakkaa otsalampun valossa, niin ei tuntunut siltä, että olisin voinut leikkiä, että läjä olisi normaalia tai ainakin parempaa kuin mitä se oli! Feikkaaminen ei oikein toiminut ja kun olin saanut koiran sisälle ja pesun kautta iltaunille, minä menin kylppäriin itkemään. Tämä hurlumhei alkoi viikkoa ennen joulua ja kohta vaihtuu kuukausi jo maaliskuuksi...
Tuli paha mieli siitäkin, kun aamulenkillä ihmettelin, että missähän naapurin puhuva kissa oikein rupattelee, kun ääni kuului, mutta kisua ei näkynyt missään. Kun sitten lähdin juoksulenkille niin naapurit olivat tikapuiden ja traktorinkauhoineen ottamassa kissaa pois puusta - eivätkä saaneet. Nytkin kun käveltiin koiran kanssa iltalenkkiä, tuli harmi pientä kissaa, joka istua kökkäsi puunoksalla jo toista yötä... Sanoin meidän hauvalle, että hyvä kun se ei pääse puuhun, ainakin yksi huoli vähemmän. Koira ei ymmärtänyt lauseeseen sisältyvää sarkasmia vaan tuhahti moittivasti.
Minulla on oikeus sarkasmiin, sen verran monet kakkaset olen sen persuskarvoista pessyt!
Juoksulenkki sujui vähän paremmin kuin tiistaina. Osaltaan siksi, että suurin osa asvalttitiestä oli sulaneet asvalttipinnalle ja kenkä piti paremmin kuin kylätien sohjoissa. Oikeastaan juoksin tänään ensimmäistä kertaa asvaltilla ja sen huomasi ainakin vasen polvi. Ei se pahasti kipeytynyt, mutta sen verran askel tärähteli eritavalla että kyllä sen huomasi, että jalat vähän tunnustellen askelsivat kovalla pinnalla. Muuten olo oli hyvä ja kroppa toimi moitteettomasti.
 |
| Tällaista maisemaa minä kuvittelen juostessa, kun oikein alkaa jalka painamaan. Tähän vain lisäksi heinäsirkkojen siritys, timotein tuoksu ja lämmin kesäilta. Ja taas jalka nousee vähän reippaammin... |
Tänään mietin, kun odottelin saunan lämpenemistä, että mitä varten minä yritän niin paljon Herra X:n suhteen, kun ystävyys on minun mielestäni molemminpuolinen tapahtuma, vai olenko ymmärtänyt jotain perustavanlaatuista väärin? Tänäänkin sain lyhytsanaisen viestin eilisiltana laittaamaani viestiin ja olisi tehnyt mieli viskata puhelin hankeen. Kummallista on se, että mies loukkasi minua ja mies käyttäytyy kuin loukattu. Jotain miesten logiikkaa vai? Minä oikeasti yritän ja välitän ja yritän ymmärtää, mutta kieltämättä kaipaisin sellaista tukea välillä, joka tulisi pyytämättä tai ilman monen monta vihjausta sinne päin...
Taas minä puran näitä samoja asioita tänne virtuaaliselle paperille. Näkisittepä päiväkirjani!
Yksi harmin aihe vaan nostaa kaikki muutkin pinnalle kuin korkin palat. Ensin koiran vatsa, sitten kaikki muutkin sydänsuruista menneisiin murheisiin. Pitää kai painua unten maille ottamaan vähän aikalisää tähän kaikkeen...
P.S. Taidan saada pian luetuksi Pirjo Tuomisen Linnat -romaanin, joten siitä ajattelin tehdä pienen pätkän tännekin...
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
35. juoksupäivä (12. viikko)
- 7.2km kylälenkki (47min)
- jalat toimivat hyvin ja huomasin Tappavassa Ylämäessäkin, että vaikka hengitys puuskuttikin niin jaloissa ei tuntunut maitohapot enää niin paljon kuin ensimmäisillä kerroilla. Pitää vaan opetella käyttämään reisilihasten lisäksi pakaraa ja takareittä... jelppaavat aika lailla.
- hengityskin onnistui kohtuullisesti, mutta sen 5 kilsan maissa pisti tuohon oikealle ylös, pallean kohtaa, mutta tänään oli vähän huonot alkuvenyttelyt että jos lie rintalihasjumia enemmän...
- askellus ekaa kertaa asfaltilla, melko hyvin meni
- juoksuryhti pysyi koko matkan hyvänä, toivottavasti vatsalihastreeni alkaisi näkyä jossain.
- ilma hyvä ja tietkin suhteellisen hyvässä kunnossa, asfaltit sulia ja sorateillä loskaa
- juoksun jälkeen taas pehmeän raukea olo, vaikka lähtö olikin taas vähän vaikeaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti