10 viikkoa, 10 kilometriä !!!!

Heräsin siihen kun koira huitaisi minua tassullaan käsivarteen, kun näki kai unta, että jahtasi jotakuta... Se nukkui ensimmäistä kertaa omalla puolellaan ja pää tyynyyn päin ja oli niin mainion näköinen, että piti upottaa oma pää tyynyyn, etten olisi kultamurua herättänyt hihittelylläni. Ihana mörrikkä!
           Toinen herätys oli ystävänpäivätekstiviesti, joka piippasi kännyyn liian varhain ottaen huomioon, että oli lauantaiaamu ja minulla vapaa aamu. Noh. Mukava herätys tänään joka tapauksessa - kumpikin.
            Viikonloppulomailijat tulivat puolen päivän jälkeen ja toivat mukanaan pienen lumisateen ja kylmän viiman. Mittari näytti kuitenkin plussan puolta tai ainakin nollaa, mutta silti ilma tuntui kovin, kovin kylmältä. Se suorastaan upposi luihin ja ytimiin kaikkien mahdollisten villapaitojen läpi!

Muut kävivät iltapäiväkahveelle, kun laukut oli purettu, minä vaihdoin kamppeet ja lähdin lenkille, vaikka ilma tosiaan olisi houkutellut siihen viltin alle menoon enemmän. Ensimmäisten viiden kilometrin aikana tuntui juoksu ihan hyvältä, vaikka koko ajan melkein piti juosta silmät kiinni, kun tuisku tuprutti suoraan kasvoihin tuulen kera. Mietiskelin, että pitäisi oikeastaan olla sen verran rohkea, että pidentäisi lenkkiä vähän, kun olen kohta pari viikkoa junnannut tässä 7 km lenkillä... Sitten menin normaalin risteyksen ohi ja askeleet veivät uusille poluille. Huomasin, että edes hetkeksi olin saavuttanut sen olotilan, että olisi voinut juosta vaikka loppuelämän. Lihakset olivat lämmenneet ja askel oli rento ja mutkaton. Kai minä siinä hyvänolon tunteen keskellä päätin juosta sitten sen kymmenen kilometrin lenkin (tai tarkka mitta taisi olla 10,6km)...
            Kahdeksaan kilometriin asti tuntui vielä kohtuullisen hyvältä, mutta sitten jalat kai tajusivat, että hei tässä mennään jo ylimääräisille kilometreille! Ei matka jaloissa pahalta tuntunut, mutta erilaiselta toki. Hengitys pelasi paremmin kun oltiin päästy sen viiden kilsan paremmalle puolelle, joten keuhkojen puoleen olisi kai voinut juosta vaikka toisen mokoman.
             Oli aikamoiset tuuletukset pihassa kun tulin lenkiltä. Muun väen reaktiot olivat "aijaa" ja "noniin" -luokkaa, mutta hällä väliä, kun oma mieli oli taivaissa!! HURRAA! Kymmenen viikkoa, kymmenen kilometriä!! Ei huono!!

Sitten maistui ruoka ja rupesi tulemaan se jälkiolo - pehmeä, onnellinen ja kevyt. Polvissa huomasi juoksun vasta kun illalla laittelin ulkosaunaa päälle ja kannoin vesiä ja puita, että jotain on polvinivelillä tehty kun käytti lihaksia vähän erilaisessa hommassa. Iltasella istuin saunassa ja nautin olostani. Kävin kaksi kertaa hangessa, mutta aika kovaa oli... ei ihan ruhjevammaa tullut, mutta ei oikein muutakaan! Polvet saivat kylmä- ja lämpöhoitoa siis oikein kunnolla ja hyvältä ne sitten tuntuivatkin illan mittaan!
             Se mitä puhuin vastuunjakamisesta koiran suhteen, niin se oli kai jotain mielikuvituksen tuotetta. Pikkusiskoni istui koko päivän sohvalla kännykkänsä kanssa ja minä käytin koiran aamulenkillä, annoin ruuat ja käytin iltalenkillä. En tiedä miksi odotin jotain muuta...

Ja eihän tämä olisi ystävänpäivä (siis joulun jälkeen ihanin päivä vuodessa) ellei joku pilaisi sen päivän iltaa minulta. Toivottelin hyvää ystävänpäivää eräälle ystävälleni tekstiviestillä ja muutaman viestin jälkeen viestit olivat pelkkää tulta ja tappuraa vain ja ainoastaan sen takia, että kyseinen ystävä on itse täydellisyys! Ja minä vain ajattelin toivottaa hyvää ystävänpäivää...
             Välillä se erakkomaja jossain huitsin korvessa alkaa tuntumaan oikeinkin hyvältä ratkaisulta...
             Hyvää yötä ystävät ja nekin, jotka eivät tiedä olevansa minun ystäviä ja nekin, jotka eivät haluaisi olla!


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
30. päivä (10 viikkoa takana!)
- 10.6 km (ekaa kertaa kymppi rikki!!!) kylälenkki+metsätie (1h 10min)
- jaloissa riitti puhtia hyvin, parhaiten ehkä 5km jälkeen, vähiten siinä 10 km hujakoilla...
- hengitys pelasi ja vähän yritti kylkipistos tehdä entreetä, mutta kun hengitin niin, että tunsin mahalaukun suussa, niin se meni ohi (siis hengitin sen verran syvään...)
- askeleet olivat kepeät ja hyvät ja kai juoksuryhtikin kesti kohtuullisesti
- keli oli nollassa, tuiskutti jäistä lunta ja tuuli suoraan kasvoihin, vähän hankaloitti näkemistä, tiet olivat kuitenkin suht hyvät, kun liukkaiden raiteiden päälle oli satanut kerros nahkeaa lunta
- USKOMATON OLO JUOKSUN JÄLKEEN UNOHTAMATTA TUULETUKSIA!!!!! JEEEEE!!!