Saimme koiran kanssa kävella aamulenkkimme tässä vale-keväässä ja nautiskella sinisistä taivaanlaikuista ja kimmeltävästä auringonpaisteesta. Tuntui ihan siltä kuin tuuli olisi tuulettanut päätäkin kaikesta lähipäivinä ja viikkoina päässä olleista ajatuksista. Eihän ne sieltä mihinkään kadonneet eivätkä tuulen mukaan lentäneet, mutta tuulettuivat - raikastuivat ainakin!
Lenkillä nähtiin omituinen nuorimies, joka etsi jotain rantametsiköstä metallispaljastimen kanssa. Tervehdys tuli sen verran murtaen, että ihan suomalaista alkuperää omituisuus ei ollut. Mikähän aarre meidän lenkkipolkumme varteen on kätketty, mistä me emme ole olleet tietoisia?! Kultaa ja helyjä? Kassillinen rahaa (noh, sitä ei metallinpaljastimella kyllä löydä..)? Jokin muu rikkaus?
Tuntui hullulta, kun tultiin kotiin ja laitoin takan lämmite niin ilmasto muuttui kuin taikaiskusta. Aurinko katosi tyystin ja tilalle tuli pimeä, harmaa ja kolkko iltapäivä. Ajattelin jo, että olin kuvitellut koko auringonpaisteen, rantalenkin ja kaiken sen keväisen, mikä aamupäivästä oli meidät ympäröinyt... Minun mikä-mikä-maani.
Olin kai nukkunut taas kuin rinkeli tai sitten tehnyt jotain muuta sopimatonta, mutta vasemmanpuolen pakaran 'hymykuopan' kohdalla oli koko aamun ikävä hermopinne. En ole ihan varma onko iskias-hermo siinä kohden, mutta ei se ihan sillä tavalla koskenut, kun mitä olen kuullut iskias-hermokivun olevan. Tämä oli pikemminkin sellainen nikamalukon kaltainen jumitustila, jonka huomasi aina kun kyykistyi ja kumartui. Iltapäivästä yritin hieroskella ja venytellä, mutta ajattelin, että kohta varon tai kävelen jotenkin hassusti ja lihas menee vielä enemmän juntturiin, joten otin yhden miedon särkylääkkeen, etten turhaan varoisi vasenta puolta. Otan aika vähän särkylääkkeitä ja kai siksi niiden vaikutus on aina sama - uni. Nuupahdin ruuan jälkeen täysin ja tiski ja siivous jäivät iltaselle, vaikka olin ajatellut, että olisin ehtinyt ne tehdä vähän aikaisemmin. Tabu vei kuitenkin tältä leidiltä tajun kankaalle oitis. Ainakin luulisi selän rentoutuneen!
Iltalenkillä oli maisema jälleen sysipimeä. Valot katosivat pimeän keskelle ja huomasi kyllä koirastakin, ettei olisi millään jaksanut lähteä tarpomaan märkää kylänraittia. Loppuviikosta ennustelivat pakkasia ja kenties vähän luntakin, mutta en usko ennen kuin näen. Nyt vain pitäisi selvitä näistä pimeistä.
Nyt olisi ihana lukea joku todella naurettavan hauska kirja.
Oikein semmoinen, että melkein saisi ääneen nauraa sitä lukiessa! Vinkkejä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti