Sähköä ilmassa

Sähkölaitoksen mies herätti minut tänä aamuna - eikä niin kuin voisi kuvitella tuomalla aamuteen vuoteeseen vaan koputtamalla ikkunaan. Olivat tulossa vaihtamaan lahoja sähkötolppia ja kaksi niistä oli tuossa minun uudessa puolipyöreässä kukkapenkissä. Kysyivät, että saakos pihalle ajaa, kun jälkiä tulee varmasti. Lupasin ja samalla ajattelin itsekseni, että mitenhän ukkelit olisivat ne tolpat vaihtaneet jos olisin kieltänyt ajamasta...
                 Pihaan tuli iso kaivuri ja vielä isompi kuormuri ja heti kun kaivuri ajoi tuosta kaivon alapuolelta sähkötolppien luokse huomasin, että parin vuoden takaisen vesijohdon kaivuun jälkeen ei ole maa kovin paljoa ehtinyt kovettumaan. Renkaan kuviot painuivat ruman näköisinä nurmeen.
                 Puutarhurin sielu kutistui kuivaksi rusinaksi tässä vaiheessa jo.

Haettiin koiran kanssa posti, kun meidän hauva on niin kovasti koneiden (ja työmiesten) perään ettei sitä uskaltanut niiden kanssa keskenään pihalle jättää. Miehiä oli kaksi vanhempaa ja yksi nuorempi. Kaivurimies taisi olla vanhemmasta päästä ja kun hetkiseksi jäin juttelemaan pihamaalle, koira huomasi miehen olevan koiraihmisiä. Ja niin kyllä olikin ja vielä entinen paimenkoiran isäntä! (Hassua muuten miten nopeasti koira vaistoaa, että kenen viereen kannattaa mennä!) Mies huomasi heti, että meidän koiralla alkaa olla ikää ja kun sanoin, että vuosirenkaita on kertynyt 13 ja puoli vuotta, niin mies sanoi koiran päätä silitellen, että "taitaa olla ne viimeiset vuodet menossa..." Hmm. Aika ikävästi sanottu, vaikka varmaankin ihan totta. Kai sitä koiran eloa on enemmän takana kuin edessä, mutta siinä vaiheessa olisi kyllä voinut sanoa samaa miehestäkin...
             Miehet kaivoivat kukkapenkin auki, pelastivat ne harvat ja valitut kukat, joiden kärjet pilkistelivät mullan alta ja muut kaivoivat ronskisti vain ylös. Puutarhurin sydän repesi tässä kohden. Olin vaalinut ja siistinyt penkin talvea varten, katsonut ettei kukkapuskiin jäänyt mitään, mikä ne mätäännyttäisi talven aikana... ihan turhaan. Nyt tuskin enää ainutkaan perenna nostaa päätään tuosta penkistä!

Kaivoivat uusille tolpille kuopat viereen ja nostivat pylväät pystyyn ennen kuin nappasivat vanhat pois. Nuori poika kiipeili laittamassa langat kiinni uusiin tolppiin ja aika ketterästi se siellä tolpan nokassa pyöri. Vanhat ukot vain herjaa heittivät maan kamaralla. Kysyivät, että pelaanko takapihan niityllä golfia, kun nurmikkoa on niin paljon ja se on niin tasainen. Naurahdin vähän ja sanoin, että satun vain tykkäämään tilasta ja nurmesta. Miehet katsoivat minua kuin hullua vanhapiikaemäntää, joka minä tietysti olenkin!
             Kolmannen tolpan vaihto oli onneksi pellon puolella, joten pihamaalle jälkiä ei enempiä tullut. Tosin nämäkin jäljet olivat ihan riittävät! Ärsytti jo etukäteen ruveta niitä paikkaamaan, kun minun pihani oli jo valmiina talviasuun ja nyt pitää taas katella tuollaista etupihaa lumentuloon asti... Blaah!

Heti kun miesten koneiden takavalot katosivat mutkiin, hain lapion ja kottikärryn ja rupesin kauhomaan multaa naapurille vuokratun pellon reunasta. Ensin ajattelin että traktorin koslalla olisi saanut kerralla enemmän, mutta piha oli tosiaan niin märkä, että olisi varmaan tullut enemmän jälkiä kuin mitä olisin ehtinyt peittämään. Kottikärryllä sai kyllä kuskata kuormia ihan liiaksi! Iso kuorma kärryssä oli pieni nokare maassa. Ja pelto oli jo vähän kohmeessa, joten multa oli kokkareista.
                Kukkapenkkiäkin yritin vähän siistiä, mutta pinnalla oleva ruokamulta oli kadonnut kaivauksiin ja tilalla oli vain hiekkaa, kivirompuloita ja savimöykkyjä. Jos olisi kyyneleitä riittänyt, niin itku olisi päässyt pelkästään harmista! Saa... kelin miehet!

Jonkinmoisen paikkauksen sain kuitenkin aikaiseksi, mutta nyt todella toivon sitä lunta, että peittyisi kaikki ylimääräinen hangen alle odottelemaan ensi kevättä.
            Kauppareissukin jäi tekemättä, kun tuli tämä "pieni" hidaste päivään, joten semmoinen olisi odotettavissa huomenissa. Tänään ilmakin oli niin harmaa, sumua täynnä, märkä ja kylmän oloinen, vaikka plussalla keikuttiin edelleen aina iltalenkkiin asti. Silloin taisi mittari näyttää jo puoli astetta pakkasen puolta...
            Pomo oli vähän kyselly minun tunneistani viikonloppuna, kun olin ollut kolme tuntia enemmän kuin hän oli minulle suunnitellut. Harmitti ainoastaan se, ettei lauantainen työkaverini ollut sanonut oikeaa syytä siihen, miksi minä kauemmin olin. Oli sanonut vain, että ei ollut halunnut ajaa ketään pois kesken kaiken... Kun oikea syy oli se, että hän oli sanonut, ettei selviä yksikseen viimeisistä keikoista.
            Minulla on ensi lauantainakin töitä ja kun käyn laittamassa tuntilistaan allekirjoituksen, pitää käydä sanomassa, että napatkoon ne kolme tuntia pois jos se siitä on kiinni. Suututtaa vaan, kun luulee, että toinen pitäisi miun puolia niin huomaakin, että asia käännetään omaksi eduksi kaikesta huolimatta. Ja minä kun niin yritän rakentaa sellaista luotettavaa ja hyvää työsuhdetta tähän lauantaiseen työkaveriini, kun meidän suhde on ollut vähän omituinen koko kahdeksan työvuoden ajan... Kai joidenkin kanssa ei vain saa aikaiseksi toveruus-suhdetta vaikka miten yrittäisi. Pitäisi kai lopettaa yrittäminen!
             Meitä on koiran kanssa taas tänään väsyttänyt koko ajan. Otin iltasella jo vähän rauta-lisää, jos vaikka lie raudan puutetta ja douppasin vielä viinirypäleitäkin ettei pääsisi anemia pahaksi. Minulla on vähän taipumusta alhaiseen hemoglobiiniin, kiitos äidin geeniperimän, ja koko ajan pitää olla tarkkana, ettei pääsisi ihan "tyhjiin" menemään punasoluvarannot. Voihan tämä väsymys tietysti muutakin olla, syysväsymystä tai kaamosmasennusta, mutta ainakin yritän eliminoida ne syyt pois, joille voin jotain tehdä.
             Huomenna pitää keittää taas punajuurta. Tulee ihan nälkä kun ajatteleekin...
             Nams.


P.S. Pitäisi alkaa miettiä joululahjoja...