Huulia hymyilyttää, kun hampailla on hyvä olla.

Olen elossa. Kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti minä selvisin tämän vuoden hammastarkastuksesta ehjin nahoin ja vailla näkyviä ruumiinvammoja!
           Hammaslääkärin vastaanotto on kuudennessa kerroksessa, mutta hengästyin vasta odotustilassa ja mietin aikani kuluksi, että onkohan eteisessä valvontakameroita? Jos oli niin tulen olemaan tyyppiesimerkki peloissaan olevasta ihmisesta jonkun terveydenhuollon ammattilaisen luennolla!
           Kyllähän minun viisaudenhampaat saivat tälläkin kertaa huomiota ja selvästi hammalääkärini yritti kalastella lupaa yläviisurin poistoon, mutta jotain oppii luupääkin ja sanoin, että ei tule kauppoja! Röntgen valoa tuhlattiin molempiin poskiin ja kuvattiin tulevassa olevat ja jo puhjenneet viisaudenhampaat, peloteltiin vähän niiden mahdollisilla ongelmilla ja varattiin aika hammaskiven poistoon joulukuun alkuun.
           Äh, mikä paikka!
           Piti vähän tasailla pulssia pienellä kävelyllä ennen kuin kävin ostamassa itselleni talvirukkaset tuleviin lumitöihin (minulla on nimittäin suuri epäilys, että sitä lunta vielä tulee näiden loskalöllö-kelien jälkeen!). Ja kotimatkalla piipahdin postissa hakemassa kirjapakettini. Ihanaa!

Selailin kirjan jo läpi ja ihania malleja tosiaankin kirja täynnä! Tuli vaan sellainen olo siinä katsellessa, että taisin luulla itsestäni vähän liikoja kun ostin kirjan. Enhän minä mikään sukantekijä ole kun noita malleja katsoo, tuskin saan ainuttakaan sukkaa tehtyä... Haasteita pitää olla!
           Kävin vielä ohimennessäni tänään meidän pitäjän pienellä ja ihanan rauhallisella hautausmaalla. Vietin siellä puutarhakoulun työharjoittelujakson ja olen sen jälkeen pitänyt säännöllisen epäsäännöllisesti yhteyksiä vanhoihin työkavereihin - ja tietysti tulee käytyä mummon ja papankin hautaa hoitamassa siinä samalla.
Harjoittelusta on kymmenen vuotta ja silti tänäänkin tuntui kuin olisi palannut siihen aikaan, kun kaikki oli uutta, ihanaa ja ihmeellistä. Kai minä jo silloin rakastuin hautausmaatyöhön ja sen rauhallisuuteen. Samoja ongelmia tuntui olevan kuitenkin näköjään jokaisella hautausmaalla, kun kuuntelin vanhaa työkaveriani ja hänen kuulumisiaan kesästä.
            Tuli ikävä kesää ja tuli ikävä töitä. Mullan ja nurmen tuoksuja, oman käden jälkeä maisemassa ja sitä väsymystä, jonka tiesi tulleen ahertamisesta. Samalla suututtaa kamalasti, kun ne, jotka saisivat tehdä sitä hommaa joka päivä, eivät osaa arvostaa työtään... Kun saisi yhden kesän olla eräänkin henkilön paikalla ja näyttää mihin minä pystyn ja millainen palo miulla on tehdä näitä töitä, niin vanhaa ei enää palattaisi!
             Noh.
             Milloinhan tässä maailmassa kaikki olisi reilua ja oikeudenmukaista?
             Iltasella piti olla tarkkana iltalenkin kanssa, kun isä oli tänään innostunut ajankuluksi tyhjentelemään likakaivoja ja oli ollut vähän epähuomioinen venttiilien kanssa ja se pas.. sontavesivelli valui pitkin takapihan niittytietä eli juuri sitä, mistä koiran kanssa aina iltaisin tullaan lenkiltä takaisin kotipihaan.
             Sösses, mikä haju! Suurin osa kuormasta oli melko puhdasta vettä, kun kyytiin oli napattu saunan kaivo ja sadevesikaivo, mutta sen verran talon kaivossa oli sitä itseäänkin ollut, että haju ja lammikot olivat selvästi ruskeita... phyi! Onneksi koira ei enää ollut niin kiinnostunut näistä ihanista hajuista kuin nuorempana. Ei ehtinyt edes kieltää, kun pieni koira pyöri likakaivon tyhjennyksessä roiskuneissa nurmilaikuissa! Yammii!
             Nyt taas iltasella, kun alkaa väsyttää, ajattelin joulua ja joulupipareiden paistoa ja joulukorttien kirjoitusta ja sitä, että olen niin kauan halunnut kirjoittaa kortteihin useamman nimen. En tiedä mistä nämä ajatukset taas päähän putkahtivat, kai sen työ-ikävän vanavedessä. Haikeus valtaa taas marraskuisen mielen, vaikka miten yrittäisi syödä iltapalaksi piristäviä smoothieita!
              Haukottelen täällä niin että suupielet natisevat. Tarkastetut ja hyviksi havaitut hampaat pestyinä ja onnellisena siitä, että seuraavaan tarkastukseen on taas aikaa.
             Hoh mikä päivä!