H niin kuin harmaa.

Harmaus jatkuu.
         Siivoilin tänään viikonloppua varten, mutta jotenkin tuntui, että tartuinpa mihin hommaan hyvänsä, niin homma ei oikein luistanut. Olisin vaihtanut punaisen maton takan edustalle, mutta iso rohjo matto oli kadonnut johonkin kuin maan nielemänä! En siis laittanut mattoa. Sama homma oli kynttelikköjen kanssa. Ajattelin laitella vanhan puolen kammariin myös jo vähän jouluista valoa, mutta vasta viimeinen mahdollinen kynttelikkö suostui syttymään. Onneksi edes se.
          Ja istuin tänään ulkosaunan lämmössä, kun vihdoin sain aikaiseksi laskea sinne ne vedet. Herra ties miten kauan siihenkin taas meni... !! Vedin letkun uudelleen pihalle, kun kerran talvikaan ei pesäänsä tänne maapallon kolkkaan tee. Laskin vedet letkusta niin jäi ämpäreiden kantaminen sitten muuhun kertaan. Letku oli kätevä ja nopea, mutta äärettömän raivostuttava pois ottaessa. Siinä on jokin tiiviste vähän turhan paksu ja ne nappaa kiinni vesipumpun päässä olevaan letkuun niin tiukasti että tänään itkin ja raivosin ja väänsi ja käänsin sitä niin, että kämmen on ihan kipeä! Sain kun sainkin letkun irti, mutta sekin on semmoinen homma mikä on vain jäänyt korjaamatta ja hoitamatta...
           Saisi tulla jo kevät ja valoisuus niin saisi jotain aikaiseksikin!
           Mikä ihmeen saamattomuus minuun on tänä vuonna iskenyt! En minä nyt ihan näin onnettoman nahjusmainen ole ennen ollut, vai kultaako aika muistot?

 Olen äkäinen ja harmistunut ja nuupahtanut näihin ilmoihin. Tänään käytiin koiran kanssa rannalla ja näkymä oli tämä. Ja ei, tuo tumma viiva ei ole saariryhmä vaan veden varjo. Saaria ei näkynyt missään. Juuri ja juuri erotti mistä taivas alkoi ja järvi loppui.
            Blaaaaaaaah.
            Huomenna olisi työpäivä. Tosin menen vasta puoleen päivään ja päivä on kovin lyhyt, mutta on kuitenkin. Kotimatkalla pitäisi käydä kääntymässä äidillä ja isällä, kun pieni siskonpoika on tullut mummolaan käymään. Pitää mennä näyttäytymään ettei poika vallan unohda miltä toinen täti näyttää. Toista tätiä taapero näkeekin vähän useammin.
             Minulla on haave.
             Että olisi yksi iltapäivä sellainen, että saisi varata pehmeimmän tyynyn ja lämpöisimmän peiton mukaansa. Raahata ne tuonne tuvan jouluvalojen hämärään ja laittaa koneeseen Kotiopettajattaren romaanin elokuva-versio. Olisikohan sellainen päivä sunnuntai...