Epälauantai.

Huom! 

Postauksen kuvat eivät TODELLAKAAN ole tämän päivän otoksia

 vaan hyvänmielen kuvia tulevasta... hihi!

Jonkinmoinen nukkumatti saa minulle joskus selittää sen, miten silloin kun PITÄISI nousta johonkin aikaan, väsyttää niin että uni tulisi heti jos vain antaisi sille luvan, mutta sitten kun SAISI nukkua niin pitkään kuin haluaisi niin on anivarhain pirteä kuin peipponaaras soidinmenojen aikaan!
           Tänä aamuna tämä oli edessä. Ei soidinmenot vaan ylösnousemus. Kello renkutti herätysbiisiään varmaan kolmekymmentä kertaa ja aina vain painoin pois ja käänsin kylkeä. En olisi millään jaksanut herätä saati nousta. Aamu oli harmaa ja muutenkin ei ollut semmoinen jippie-fiilis yhtään.
           Töihin kun pääsi niin lähtihän se päivä sitten rullailemaan kuitenkin ja jossakin vaiheessa oli jo ihan mukavaakin olla taas töissä kiinni. Hirveän katalaa tämä työstään tykkääminen... Kävin vielä työpäivän jälkeen vetäisemässä työlistoihin nimikirjoitukset niin ei ainakaan jää minun lapuistani kiinni se palkanlaskijan urakka. Törmäsin työkaveriin joka tuli hytisten halaamaan tai kuten hän sanoi "lämmittelemään". Tuntuipas hyvältä. Pelkkä halaus, vailla sen suurempaa taka-ajatusta tai romantiikan tunteita. Semmoisia halauksia on välillä kova ikävä!

Kävin töiden jälkeen moikkaamassa pientä siskonpoikaa, joka oli muutaman päivän kylävierailulla mummolassa. Ujostutti aluksi aika paljonkin, kun ei kamalan usein nähdä, mutta hetken päästä poika jo löi minua sählymailalla ihan kuin olisi aina mäiskinyt! Pieni mies kävelee jo ja on jo paljon 'seurallisempi' leikkien suhteen ja alkaa olla siinä iässä kun lasten kanssa on kivointa. Silloin kun leikki on molemminpuolista eikä vain sitä että lapsi katsoo kun vanhempi versio leikkii. Minun "hoitopoikani" ovat jo täysi-ikäisiä miehenroikaleita, joten niistä ajoista, kun istuin niiden kanssa tuntitolkulla hiekkalaatikolla on jo vähän aikaa. Toisaalta minulla on vähän ikäväkin sitä aikaa, vaikka välillä sekin oli aikamoista työtä. Siskonpoika on vielä siinä iässä, ettei kamalan pitkäaikainen yhden leikin leikkiminen kiinnosta vaan hommaa pitäisi keksiä koko ajan, mieluummin uutta ja jännittävää.
               Tänä iltana saatiin oikeaakin jännitystä kun neljä paloautoa ajoivat ohi ja menivät sammuttamaan muutaman korttelin päässä olevaa pientä rakennuspaloa. Pitihän niitä vilkkuvia valoja käydä vähän lähempää katsomassa, kun kerrankin jotain tapahtuu. Oli siellä muutkin naapurit "iltalenkillä"... miten sattuikin, että juuri tänä iltana kaikkien teki mieli lähteä vähän lauantai-iltaa viettämään kävelyn merkeissä?! Ulkoilun jälkeen väsytti sekä poikaa että minua. Kaupan kautta ajelin kotiin.

Ei tuntunut lauantai-illalta yhtään. Lauantaisaunakin jäi lämmittämättä. Onneksi eilen tuli saunottua senkin edestä! Ja muutenkin ilta vain mennä muljahti ohi... yleensä lauantai-iltaan kuuluu se tietty vapaus ja rauhallisuus ja kiireettömyys ja herkuttelu. Tänäiltana söin yhden lakun iltapalan jälkkäriksi... mitäs herkuttelua se semmoinen on!
             Nyt minullakin on sitten piparkakkutaikina odottelemassa sitä hetkeä, että saan survottua kaiken muun kiireen ja hopun johonkin syrjään siksi aikaa, että pääsen omassa rauhassa tekemään pipareita. Minulla on semmoinen traditio, että pipareita tehdessä katson Taru Sormusten Herrasta-trilogiasta jonkun elokuvan siinä samalla. Ei kovin jouluista katseltavaa, mutta ne ovat tarpeeksi pitkiä ja ne löytyy tuvan puolella olevalta digiboxin kovalevyltä! En ole muuten mikään fantasian ystävä, mutta noista leffoista pidin ja kävin ne siskon kanssa silloin ihan elokuvateatterissa katsomassa kolmena jouluna peräjälkeen, kun ne ilmestyivät. Komeasti tehtyjä eläviäkuvia!

Koira näkee taas unia - minun sängyssäni. Ja sinne pitäisi minunkin pian mahtua, kunhan tästä aparaatin äärestä nousen. Huomenna syttyy taas muutama uusi jouluvalo tähän torppaan... sain tarvittavan määrän paristoja. Hurraa!
            Pienen joulun aikaa, armaat readerini!