Tänään sain virallisesti ne asiat tehdyksi, jotka vähän roikuskelivat tekemättöminä. Nyt voi minun puolestani tulla talvi ja nietokset ja pyryt! Hyvällä alullahan se taitaa etelärannikolla jo ollakin, lumipyry. Jaksaisi vain tulla tännekin lumena ja pakkasina eikä heittäisi vesivaihdetta päälle kesken kaiken.
Tänä aamuna taivaalta tuli vähän pilvenriekaleita, pieniä vaaleita hippusia, mutta ne hävisivät heti kun koskettivat sulaa maata. Mukavan näköistä se kuitenkin oli, pitkästä aikaa, ja huomasin oikeasti jo odottavan lumivaippaa, joka peittelisi tämän syksyn alleen.
Minä peittelin vuorostani mustikkani vihreiden peitepussien alle, ettei puput söisi niitä nälissään heti ensimmäisinä alkupaloina. Olipas kätevät pussit! Tarpeeksi isot ja kevyttä kangasta, jota sai helposti rutattua juurenkin suojaksi. Toivottavasti ovat muutakin kuin yhden talven ihme!
Ja sitten tein talvihuollon ruohonleikkurillekin. Kaadoin tankkiin 'säilöntäainetta' bensan sekaan, ettei se happane ja lisäsin vähän öljyä ja hurautin koneen hetkeksi käyntiin, että säilöntäaineella kyllästetty bensa menisi putkistoihinkin ja lisätty öljy voitelisi vähän paikkoja ennen talvilepoa. Putsailin rasvanipat ja heitin vällyn vielä niskaan. Akunkin nappasin ensin lataukseen ja sitten ... hmm... unohdin sen laturiin ja vintin pöydälle. Toivottavasti ei tule kovaa pakkasyötä...
Nyt olisi talvenalushommat vihdoin siinä mallissa, ettei muuta tarvitse kuin odottaa sitä ensimmäistä valkeaa ja rauhoittavaa lumikerrosta. Eilen pesin autonkin lomareissun ravoista, vaikka heti sainkin naapurinmiehiltä kommentin, että turhaa työtä.. Kannustava ympäristö täällä!
Itkin taas tänäkin iltana (en kannustavien kommenttien tähden sentään!).
En tiedä onko tämä osa jotain puhdistusrituaalia, mutta tämä on oikeastaan jo kolmas ilta perätysten kun menen nukkumaan punareunaisin silmin. Kaikki alkaa ihan viattomasta ikävästä ja suurenee sitten kaipuuksi. Olen huono käsittelemään molempia tunteita ja siksi kai se itkuksi aina meneekin, kun en muuta hallintakeinoa osaa.
Pitää varmaan ostaa piparkakkutaikinaa pakasteeseen.
Piparkakkutaikinaa syödessä ei voi olla surullinen. Testattu juttu!
Ja sitten minun pitäisi käydä Helsingissäkin sisaria ja pientä sisarenpoikaa katsomassa, kun silloin synttäreiden aikoihin jäi pojan synttärit käymättä. En saa oikein aikaiseksi soittaa ja sopia päivää, kun rehellisesti sanottuna matka Helsinkiin ei yhtään kiinnosta... ihmisiä, ruuhkaa, lisää ihmisiä, junamatkoja, odottelua, loputtoman pitkältä tuntuva kotimatka. Tiedän, että se olisi siskolle tärkeää ja minun pitää saada se reissu heitetyksi ennen joulua, mutta kun omakin sielunelämä on kuralla niin ei jaksaisi mitään ylimääräistä. Toinen sisko on tulossa viikonlopuksi käymään ja varmasti saan taas painostusta siltä suunnalta matkan suhteen... apuva!
Itku taisi tyhjentää ajatuksetkin, sen verran tyhjää lyö tällä hetkellä nupin puolella. Koira nukkuu poikittain minun puoleisella sängynpuolikkaalla eikä ole mitään mahkuja päästä nukkumaankaan. Niin minun elämääni tämä tämmöinen!
Nyt kun tulisi joku hyvä runon pätkä mieleen tai edes laulunsanat, joihin voisi mukavasti lopettaa tämän järjettömän iltapostauksen jälleen, mutta päässä ei liiku mitään!
Yhtä pimeää ulkona ja pään sisällä.
Huomiseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti