Tänään on huomisen eilinen.

Rakensin pienen joulumaan omaan kammariini.
          Näin tämä juuri alkaa.
          Selitän itselleni, että vaihdan vain nämä verhot ja sitten kokeilen vain miltä näyttää punainen päiväpeitto tai tummempi matto uudella puolella tai kynttilät kuistilla. Pienestä kulmasta joulutunnelma laajenee yleensä sitten halki koko torpan. Vaivihkaa, muka vahingossa.

Tänään siis ajatuksena oli vain vaihtaa lakanat, mutta hupsista keikkaa, niin vaihtui myös päiväpeite ja selityksenä oli vanhan päiväpeitteen likaisuus... (noh, sitäkin se oli, mutta olisihan tuo vielä muutaman viikon mennyt..). Myönnän, että olen jo kurkkinut joulutähtiä ja kynttelikköjä kaapin periltä, mutta vain kurkkinut. En ole edes koskettanut pakkauksia, joka on sinänsä jo aika hyvin minulta, kun eletään kuitenkin jo melkein marraskuun puolta väliä. On tuo ulkovalo-hommeli aika hyvä esimerkki siitä, että niitäkin piti vain koepolttaa muutamana iltana ennen joulukuuta (!!) mutta niin vain kuusessa on palanut valot jo kohta toista viikkoa joka ilta. Tänään viimeeksi seisoin kuusen juurella ja tuijotin kynttilöitä sen oksilla ja kyselin ääneen, eikö niitä häiritse tämä suunnaton pimeys? Ei ihmeemmin, oli vastaus.

 

Tänä iltana, kun kävelin jälleen iltalenkkiä koiran seurana, ajattelin, että rakentuuko nykyhetki menneistä hetkistä niin, että jos jokin olisi mennyt menneessä toisin, en olisi tässä nyt? Vai olisinko päässyt tähän hetkeen muutakin kautta, tekemällä jotain toisin tai valitsemalla jossakin kohden eritavalla? En minä mitään katumusta harrasta enkä muutenkaan menneitä sillä tavalla pohdiskele, mutta toisinaan on mukava miettiä, että onko tämä maailma pelkästään sattumuksien summa vai mennäänkö me oikeasti jonkun suuren suunnitelman mukaisesti kohti päämäärää ja kohtaloa? 

            Oikeastaan on aika mieletöntäkin ajatella, että ne hetket elämässä, jotka ovat kaikista kauheimmat tai semmoiset, jotka voisi vaihtaa tai poistaa elämästä kokonaan, on ehkä tehnyt minuun ne piirteet, joista eniten tykkään itsessäni! Oikeastaan aika epäreiluakin, että on pitänyt käydä jotain hirveää läpi ennen kuin olen saanut jotain hyvää itseeni. 

             Ja toisaalta ne samat hetket ovat tehneet minuun myös ne mustat aukot, joissa ei hyvyyttä ole. En minä ole hyvä ihminen ja jos Jumala pitää meistä kirjaa, minun kohdallani on varmasti monta punaista miinusta. Joskus tekisi mieli sanoa koirallekin, että ei minusta kannattaisi tykätä sillä tavalla kuin se tykkää - ehdottomasti, kaiken anteeksi antaen ja aina luottaen. Ja toisinaan juuri se pettämätön luottamus tuntuu todella hyvältä, vaikka se katse tuleekin nelijalkaiselta karvapallolta, jolla ei muuta mahdollisuutta ole kuin olla minun kanssani... 

               Huomenna onnistun olemaan parempi ihminen.

               Huomenna kokeilen uudelleen.

               Huomenna teen jotain oikein.