Talven toinen tuleminen

Uskomattomalta tuntuu, että kuukausi sitten vietin omaa lomaa Ylöjärvellä. Tuntuu, että siitä olisi ikuisuus ja tuntuu kuin olisin ollut sillä viikolla ihan toinen ihminen. Ei minussa mitään suurempaa vikaa ole nytkään, en minä sillä, mutta sinä viikkona nauroin enemmän, hymyilin jonninjoutaville arkiasioille ja olin onnellinen. Sitä vartenhan lomat ovatkin!
              En minä nytkään ihan onneton ole, mutta huomaan kyllä, etten ole ihan samalla tavalla nauravainen ja iloinen kuin muutama kuukausi sitten. Kyllä tämä marraskuun pimeys jotenkin on vaikuttanut mielialaan, vaikka miten yrittäisi juoda ja syödä piristäviä ruokia.
              Tänään olen kuitenkin ollut hyvällä tuulella.
              Kai pienen pieni lumikerros ja pieni pieni pakkanen ovat osasyyllisiä hyvään mieleen, mutta ei koiran metkuilustakaan haittaa ole ollut! Se osaa olla välillä niin huvittava omapäisyydessään ja viisaassa luonteessa. Tänäkin iltana, kun seistiin ties monennenko kerran ulkorapulla ja yritin saada koiraa sisälle ja nukkumaan, niin kysyin sitten maanitteluiden, pyyntöjen ja käskyjen jälkeen, että miksi me käydään aina tämä sama keskustelu joka ilta! Miksei voi uskoa yhdellä kerralla, kun asia selitetään hyvin? Koira vilkaisi minua ja haukkui kaksi kertaa ja murahti lopuksi, mutta tuli sitten sisälle hitaasti vatustamalla. Olisi naurattanut niin paljon! Yritin pysyä jämäkkänä emäntänä, kehuin lyhyesti ja silitin kylkiä ja selkää. Kaikki aina sanovat, että voi kun meidän koira osaisi puhua... minä en sitä ehkä haluaisi... tuskin sillä olisi minusta mitään hyvää sanottavaa!

Siivosin poikkeuksellisesti jo tänään, kun huomenna tulee sitä ystävä-seuraa niin ei tarvitse sitten moppi käsissä tervehtiä tulijaa. Kuurasin vanhan polven puolenkin ja vaihdoin päiväpeitteenkin vähän talvisempaan päin. Verhot kyllä roikkuivat kuin hirtetyt olennot ikkunassa, kun ne piti pujottaa verhotankoon eikä kangas oikein laskostunut hyvin sillä lailla ripustettuna. En vaan löytänyt niitä nipsuttimia tästä järjestelmällisestä huushollista!
            Mutta kyllä oli mukava käpsehtiä sitten iltasella taas puhtaassa kodissa. Miksei tätä tunnetta muista silloin kun siihen imurin varteen tarttuminen vaatii melkein uhkailua. Ja kun se ei sitten loppujen lopuksi ole kovin suuri homma, kunhan sen tekee viikottain. 
            Tänään kun käytiin rantalenkillä ihan niemen kärjessä asti, oli todella maagista, kun ympärillä oli muuten täysi äänettömyys, mutta pienet laineet löivät rantakiviin ja sellainen liplattava loiske kävi kivikossa. Täydellistä rentoutumismusiikkia! Ja kun ympärillä oli pelkkää harmautta. Vesikin alkaa olla paksumpaa ja harmaata, ja jotenkin se liikkuukin jo raskaammin. Eilen mietin, kun katselin lintujen lipumista järven selällä, että minkälaiset kintut niillä oikein pitää olla, että ne potkiskelevat järjettömän kylmässä vedessä ihan rauhallisesti ja välillä toisilleen huudellen?! HRRR!

Tie taivaaseen on kivetty hyvillä aikomuksilla... vai miten se meni?

Iltasella puuhastelin ulkosaunan kimpussa. Tyhjensin saavit vanhoista vesistä ja ajattelin laitella uudet vedet valmiiksi lauantaisaunaa varten, mutta vesiletku oli pamahtanut jäähän. Vain ritinä ja pauke kuului kun sitä taivutteli. Hmph. Oli jo sen verran pimeää, etten ryhtynyt resuamaan ämpäreitä etsien vaan ajattelin huomenna kannella vedet valoisaan aikaan. Vesiletkun kuitenkin vetäisin navetan puolelle talvisäilöön, ettei se onneton vielä jämähdä maahankin kiinni! Talven iloja.
               Olen törmännyt nyt lähipäivinä erilaisiin juttuihin nykysuomen ärsyttävimmistä sanoista ja innostuin miettimään omia hokemia. 'Nimenomaan', 'oikeesti' ja 'just' osuvat kyllä minun nilkkaani ja huomaan ärsyyntyväni niiden käytöstä jo itsekin. Muuten kyllä siedän aika hyvin näitä masuasukki, jaxuhali, ihgu jne. sanoja. Tietynlaista rikkautta nekin, vaikka itse en niitä ihan kirjoitetussa tekstissä käyttäisikään. Puhuttuna kielellä saa minun puolestani olla vähän enemmän vapauksia.

Ajattelin pitkän aikaa tätä kuvaa ottaessa, että onko tuo saari ollut aina tuossa... Se näytti jotenkin niin irralliselta kaiken harmauden keskellä. Pitää tarkastaa seuraavalla kerralla rannalla käydessä, että vieläkö saari lilluu samassa kohdassa vai näinkö näkyjä..!
              Jaksakaahan nukkua!