Suklaista joulukuuta odottaen...

Ostin tänään suklaisen joulukalenterin.
         Mukulamaista, tiedetään, mutta jotenkin minä kaipailen nyt vähän semmoista lapsekasta joulunodotusta tähän sysipimeän keskelle. Nyt vaan pitää toivoa, että tämä kalenteri kestää joulukuun ensimmäiseen päivään asti koskemattomana...
          Aamulla kun hain postia, tilhiä oli pihakoivu ja läheinen pihlaja pullollaan. Sirkutus oli hurja kun aukaisin ulko-oven. Jokohan ne olivat saaneet itsensä humalaan niistä pihlajanmarjoista? Olisi pitänyt ottaa kuva, mutta missä lie taas ollut kamera kun sitä olisi tarvittu.
          Ilma oli pakkasen puolella - noh juuri ja juuri, mutta kuitenkin. Äsken iltalenkillä jo hymyilin hullun hymyä, kun ei ympärillä näkynyt mitään. Tiedättekö sen hassun olon, kun joskus syysilmassa on sumua niin paljon, että maisema on ihan valkoinen ettei näe mitään? Nyt oli maisema puolestaan NIIN musta, ettei mitään nähnyt. Ei edes missä metsänreuna alkoi ja mihin taivas loppui. Pelkkää mustaa, mustaa ja mustaa. Taidetaan elää vuoden pimeintä aikaa... jotenkin tuntuu siltä.

Kävin apteekissa ostamassa koiralle matolääkkeen ja itselleni vähän lisärautaa. Onneksi hyllystä löytyi tuttu merkki, kun minun vatsani on sen verran känkkäränkkä rautavalmisteille, ettei sille kaikki kelpaa. Kassalla sitten farmaseutti otti hinnan ja sanoi vähän ihmetellen, että tiesinkö miten arvokas tuote rautavalmiste oli. Hinnaksi oli tullut 64 euroa! Ihmeissäni sanoin, että kyllä minä olen sen aikaisemmin vähän halvemmalla saanut... Farmaseutti rupesi tutkimaan asiaa vähän tarkemmin ja kassakoneeseen olikin lyöty koko tulleen erän hinta eli 8 kappaleen paketti. Lopullinen hinta oli vähän päälle 8 euroa, joka tuntui jo tutummalta summalta! Farmaseutti pahoitteli kovasti ensimmäistä hintaa, mutta minä vain totesin, että kiitos vain kun kehtasit katsoa tarkemmin ja nähdä vähän vaivaa - minun rahapussini kiittää!
           Kaupassakin oli varmaan joku kylmälaitehuolto menossa, kun kaikki pakasteet oli nostettu altaista kylmäkaappeihin ja piti oikein etsimällä etsiä, että löysi mitä piti. Eräs kauppa-poika jo kyseli, että etsinkö jotain erityistä, kun hyllyt ovat vähän sekaisin. Hymyilin ja sanoin, että minulla on aikaa etsiä ja toisaalta hyllyt ovat kotoisempia tässä tilassa. Ei minunkaan pakastimessa ihan järjestyksessä ole pysytty...
            Kun ehdin kaupasta kotiin ja sain jotain apetta pöytään sekä minulle että koiralle, ilta alkoikin jo hämärtyä ja pimetä. Nämä tunnit ovat nykyään päivässä varsin lyhyet... tai voiko tämmöistä harmautta ja hämäryyttä päiväksi edes kutsua... (Tuli juuri tässä mieleen, että unohdin ostaa ne pyöröpuikot, että olisin voinut kokeilla niitä uudensorttisten sukkien tekoa...höh höti höh!)

Ystäväni A laittoi iltasella viestiä ja kysyi, olenko perjantaina kotisilla jos tulisi käymään. Ihanaa! Jotenkin piristävää jo pelkkänä ajatuksena, että saan istahtaa tee- tai kahvikupin ääreen ja jutella jonkun muun kuin itseni kanssa jonnijoutavia ja tärkeistä tärkeimpiä asioita. Jakaa kuulumisia ja kuunnella toisen seikkailuja!
             Voi olla, että otan A:n panttivangiksi pitemmäksikin aikaa, kun kerran erehtyy tänne asti tulemaan...