Onneksi tämän päivän koitokset eivät vaikuttaneet uneen vaan sain nukuttua tosi hyvin aina kellon armottomaan soittoon asti. Vasta kun toimiston puolella jouduin vähän aikaan odottelemaan, niin jännitys tuli pintaan. Ei tosin sellainen "hammaslääkäri-jännitys", kun tekisi mieli karata Karibialle, vaan pikemminkin sellainen rohkeutta tuova jännitys, hyvä jännitys.
Työhaastattelutilanne sinänsä on epäinhimillinen. Kolme naamaa tuijottavat siihen malliin, että mitä vastaan haastattelijoiden mietittyihin kysymyksiin, joista minulla ei ole kuin kapea aavistus. Onneksi sain vastattua kaikkiin kysymyksiin ilman suurempia ongelmia ja se, että sain vielä suhteellisen selväjärkisiä vastauksia aikaiseksi ihmetytti välillä minuakin. Ei ollut mitenkään iisi tilanne, vaikka innoissani olinkin. Kuudestatoista hakijasta olin yksin neljästä. Ei huonosti.
Omasta suorituksesta jäi sellainen fiilis, että sain sanottua asiat niin kuin niistä ajattelin. Rehellisesti ja rehdisti ja aidosti. Yleisesti ottaen haastattelu meni minusta hyvin, mutta yhden haastattelijan suhtautuminen antoi vähän sellaisia enteitä etten voittanut häntä puolelleen olemalla oma itseni... Tein parhaani, annoin kaikkeni ja nyt se muu on sitten muiden käsissä.
Vähän taisi olla pakkasen puolella, vaikka alkuillasta sade enemmän olikin rännän sekaista jäistä tihkua. Lähdin juoksulenkille vähän ennen ruokaa, tyhjentämään pään työhaastattelusta ja kaikesta siitä, mitä päässä on sen suhteen pyörinyt nyt lähes kuukauden ajan.
Kyllä toimi. Seitsemän kilometrin aikana ajattelin asian loppuun ja tyrkkäsin sen historiaan. Tämän takia rakastan juoksemista! Pää voi olla ennen lenkille menoa vaikka millainen ajatusten mytty ja solmurykelmä, mutta lenkin jälkeen pää on tyhjä ja kevyt. Mieli samoin. Varmaankin juuri se helpotus ja ohi-on-olo teki osaltaan sen, että kun sain syötyä hyvin lenkin jälkeen niin rojahdin hetkeksi oikaisemaan kinttuja ja nukahdin melkein samoin tein ja nukuin iltaan asti.
Teki hyvää.
Tänäänkin kun olin haastattelun jälkeen liian levoton käymään kauppareissuilla ja katsomassa mahdollista isänpäivälahjaa, oikaisin Miehenmurun kainaloon. Ihmeellisesti se on semmoinen paikka missä rauhoitun heti. Pulssi laskee ja semmoinen ylikierroksilla käyminen tasoittui heti kun Mies vähän aikaa piti sylissä ja lämmitti ♥ Semmoinen turvasatama Miehenmurrikka minulle on, että siinä isojen ja lämpöisten käsien halauksessa tunnen olevani turvassa, rakastettu ja suojeltu ♥
Voi kun kaikilla olisi mahdollisuus joskus samanlaiseen tunteeseen, samanlaiseen onneen ja rakkauteen.
Olen niin onnekas, onnellinen ja rakastunut ♥
***
Illalla kävin laittamassa auton lämpöpiuhan päälle niin on mukavampi huomisaamulla lähteä hammaslääkäriin ja verikokeeseen. Pitää pyörähtää työmaallakin vielä tutkimassa perjantaille siunaantuneen työillan marssijärjestys.
Satoi lunta. Kevyttä pakkaslunta.
Näistä keleistä tykättiin koiran kanssa. Ja nämä kelit nostavat aina sen kamalan ikävän pintaan... Tänään olisin jälleen kaivannut sitä, että olisi päässyt rutistamaan koiraa ja upottaa kasvot pehmoista turkkia vasten ♥ Kaipaan sitä tunnetta välillä niin että sisuskalut tuntuvat repeävän...
Huomiseksi on luvattu talvista lumimyrskyä.
Minun puolestani, tervetuloa!
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
271. juoksupäivä (98 vko alkaa)
- 1717.1 km
- 7.2 km kylälenkki (40min)
- juoksu tuntui alusta asti hyvältä ja kevyeltä eikä olo siitä muuttunut lenkin jälkeen oikein mitenkään
- jalat olivat kyllä vähän jumissa eilisen jalkatreenin jälkeen, mutta pitää hoidella jumit pois ennen kuin taas tulee suurempia jumituksia
- hengitys sujui kylmähköstä ilmasta ja tuulesta + jääsateesta huolimatta
- askelkin pysyi tehokkaana, mutta en tajua miksi minä harpon niin pitkillä askelilla vaikka miten yrittäisi pienentää ja lyhentää askelta tehokkaammaksi
- olotila oli mainio, sain ajatukset puhdistettua ja juokseminen oli hauskaa!
- +0, luminen jääsade, pientä tuulta
- Aivan mahtava olo lenkin jälkeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti