29. marraskuuta 2016

Joulumieli Punaposki ♥

Pikkusisko piristi aamun totaalisesti, kun oli vastannut mailiini joka koski isosiskon pian-koittavaa-synttäriä ja sen lahjaa sekä joululahja-boikottia. Se laittoi ensin kopion viestistä, jonka se oli laittanut muille missä luki: "Minulle/Meille sopii, ettei osteta lahjoja. Paitsi ehkä Almalle joka tykkää pikku yllätyksistä ♥ " Virallinen vastaus minun viestiini oli, että harkitaan isosiskon lahjaa kun se lyttäsi niin vahvasti joululahjaunelmatkin ja että toki saan ostaa lahjoja, kunhan en odota muilta mitään.
         Tykkään pikkusiskon tavasta ajatella ♥
          Jotenkin se on likka minun makuuni ♥♥
Heräsin -8 asteen pakkasaamuun ja joka paikka kimmelsi ja oli kaunista. Aurinko paistoi ja taivaalla ei ollut edes kalpeaa pilven riekaletta harhailemassa, vaan sininen taivas levittäytyi huikaisevan komeana pitkin maaseutumaiseman.
      Hyvä aamu heräämiseen ♥
      Ja fiiliskin oli vähän toista kuin eilisiltana. Hyvät yöunet ja aurinkoinen aamu tekivät hyvää. Soitin Miehenmurulle heti kun olin saanut uuniin tulet ja pyysin anteeksi, että olin häijy ja ilkeä sille ja kiukustelin vailla rajaa! Antoi anteeksi ja sanoi nupukseen ♥
      Pitäisi vielä harjoitella kiukun purkua vähän parempiin kohteisiin, kun ihmisolentoihin... Juoksu on aika hyvä keino purkaa kiukkuakin, mutta se ei onnistu oikein enää iltamyöhällä kun kuteet ovat jo vaihtuneet yöpukuun. Pitäisi kokeilla vaikka kiukku-joogaa, jos se vaikka auttaisi yks-kaks ilmestyviin raivonpuuskiin. Jotain pitäisi keksiä, ettei kilahda (liian kovasti) lähimmille olennoille...
Viikon kylmin päivä ja tietysti se on silloin myös minun lenkkipäiväni ♥
        Yritin lämmitellä lihakset vähän paremmin kuin ihan plussakelin lenkille, mutta silti tuntui, että jalka-parat laittoivat pakin päälle heti kun ulkorapulle ehdin juoksunutut niskassa. Piti juosta melkein 3 kilsaa ennen kuin jalat antoivat periksi ja lihakset tuntuivat toimivan suhteellisen normaalisti. Aamupalan powereista ei vain tainnut olla oikein mitään jäljellä, kun vauhti oli vähän hidas ja semmoinen "sunnuntaijuoksu" muutenkin. Viiden kilsan jälkeen pisti pahuksenmoisesti oikealle, kylkiluiden alle pallea-lihakseen ja juoksin kuin antautuva sotilas kädet ylhäällä hetken ennen kuin kipu vähän helpotti. Kai taas ryhti lysähti kasaan ja pallea alkoi hiertää sisäelimiä...
       Loppumatkasta näin kolme valkohäntäpeuraa naapureiden entisellä rehu-aumalla. Nauratti kun ne säikähtivät minua ja pomppivat metsänlaitaan täsmälleen korvakuulokkeista kuuluvan musiikin tahtiin! Olisi kiva saada niistä joskus kuvia, mutta aina kun minä niitä näen, olen joko juoksemassa, ilman kameraa tai liian kaukana! Kävin tänään ruuan jälkeen kävelemässä vielä siinä pellon laidassa jos vaikka olisivat palanneet syömään, mutta autio oli ruokapaikka. Ei kauriin kaurista.
       Pöh.
Aamupäivästä tsiigailin vähän niitä kuuluisia joululahjoja ♥
        Tietyt tyypit on helppoja nakkeja lahjojen suhteen, mutta sitten on niitä tapauksia joille ei oikein keksi mitään hyödyllisen kivaa. Ostaminen on ihan ok, vaikka kaupoissa kiertely aiheuttaakin minulle pientä ihottumaa - ainakin henkisesti. Tykkään enemmän siitä hetkestä, kun kaikki lahjat on hankittu ja saa ruveta miettimään niiden paketoimista.
         Tänä jouluna aion paketoida vähät lahjani kauniisti ♥
kuva lainattu: www.express.co.uk
 P.S. 
Nyt pitää mennä neulomaan Miehenmurikalle sukkaa, ettei lumet ehdi sulaa ja pakkaset loppua ennen kuin mies-parka saa ne jalkaansa ♥ 
Hitaasti hyvä tulee.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
280. juoksupäivä (102 vko alkaa)
- 1773.1 km
- 7km metsätie (42 min)
- juoksu alkoi vähän nahkeasti, kun jalat eivät olleet samaa mieltä pakkaslenkistä, 3km päässä helpotti
- hengitys tuntui vaivalloiselta kun kankaan läpi tuntui ettei saa tarpeeksi happea ja ilman kangasta ilma oli kylmää.
- ryhti pysyi suht hyvin ja sitten huomasin, että istun jälleen jalkojen päällä. Keskivartalolihakset nukkuivat tänään.
- pallealihas ärtyili ja pisti oikeaan kylkeen
- pakkaslenkki oli muuten ihana. Mitkä maisemat!
- -8, aurinkoinan ja kirpeä pakkaspäivä ♥
- jaloille pieni lihashuolto ei olisi pahitteeksi...
        

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti