Hämäränhetkiä takakesän keskellä

Toissayönä satoi vettä kaatamalla ja lumet katosivat yhdessä yössä. Jäljelle jäi syksyinen harmaus, märkä maailma ja pimeys. Mitä tämä tämmöinen talvi taas on?
       Miehenmurrikka tuli sunnuntai-iltana taloa isännöimään ja pitämään talon emännästä huolta ♥
       Eilen käveltiin sumuinen ja pimeä iltakävely sataman rantaan, tuulen ja hämäryyden keskelle. Huomaan, että meidän suhteeseen on tullut hurjasti lisää sellaista yhdessä nauramista. Toki meidän suhde on aina ollut mukava ja hauska, mutta jotenkin tämän syksyn aikana on tuntunut, että olemme molemmat löytäneet "oman paikan" suhteessa ja ollaan lähempänä toisiamme kuin ennen. Silloin kai nauru ja hyvä olokin lisääntyvät ♥
       Mutta olen minä hankalakin.
       Huomaan sen itsekin. Kun perusluonne on sellainen erakkomaisuuteen taipuvainen, niin se vaatii puolisolta kamalasti ymmärrystä ja tilan antoa silloinkin, kun yhdessäoloa tarvittaisiin. Miehenmurrikkani on semmoinen, joka ei pelkää näyttää sitä, että tykkää ja välittää, ja toisinaan tuntuu, että minun tapani näyttää omaa rakkauttani on riittämätön verrattuna toisen lämpöisiin tunneryöpsähdyksiin...
       Minulla riittää vähän harjoiteltavaa vielä, että erakko-luonteeni kääntyisi edes vähän sinne suuntaan, että tulisi toista vastaan välillä halauksen ja suukon kera ♥
       Pienin askelin, pienin askelin...

Talo hiljeni hetkeksi ja jäin yksin kuuntelemaan tulen ritinää uunissa ja omia askeleita hämärässä tuvassa. Yö oli vähän huonouninen ja olokin nyt vähän sen mukainen. Uni tuli vasta myöhään iltayöstä ja uni oli katkonaista - paitsi sitten kellon soiton jälkeen olisin voinut nukkua tuntitolkulla!
       Naurettiin Miehenmurun kanssa, että en minä entisessä elämässäni ainakaan piika ollut, kun olen näin aamutorkku! Liekö sitten prinsessa Ruusunen ♥
       Muistin tänään vetää saunalle menevän vesiletkunkin sisälle, kun se viimeeksi jäi pakkasen kynsiin. Viime syksynä isä yritti sitä pakkaskelissä vedellä ja se napsahti poikki heti, kun oli umpijäähän jämähtänyt, joten tällä kertaa maltoin odottaa kunnolla plussakelejä ennen kuin nykäisin letkun suoraksi ja vedin sen vanhan navetan puolelle talvisäilöön. Nyt pitääkin sitten ulkosaunaan kantaa vedet, jos sinne pesulle pyrkii.
       Tänään ajattelin juosta jo päivällä, niin ei tarvitsisi märässä kelissä pimeässä juosta - nyt kun ei ole hankeakaan enää valostuttamassa. Spurttilenkin vuoro. Minulla on jäänyt vähän huonoksi näiden spurttilenkkien tekeminen, kun niissä saa itsensä niin väsyksiin ettei jaksa sinä päivänä eväänsä heilauttaa. Tänään kuitenkin tein spurttailuja metsätiellä ja annoin vähän haasteita sydämen pumppausteholle ja jalkalihaksille. Hyvältä se tuntuu aina jälkeenpäin, vaikka tehdessä tuntuukin ettei selviä hengissä!
      Pienenä vinkkinä voin antaa, että spurttilenkkeihin saa ihan erilaista tehoa, kun laittaa ruuan uuniin kun lähtee lenkille ja takaisin pitää tulla sitten kun ruoka on kypsää. Minulla takarajana oli puolisen tuntia ja sen verran lenkkiin kuluikin, vaikka vähän loppumatkasta menikin jo jalat hyytelöksi. Kala kypsyi perunoiden päällä ja juoksija pääsi melkein suoraan valmiiseen pöytään.
        Nam!

Sitten kyllä tuvan hämäryys veti minut ruokalevolle sohvan kulmaan, lämpöön ja rauhallisuuteen. Olen jälleen innostunut katsomaan Myrskyluodon Maija - tv-elokuva-sarjaa. Jotenkin se elämän yksinkertaisuus, pienet onnet ja ilot ja elämän arkinen karuus vie kyllä minut mennessään. Ja tuo vähän tähän omaan arkeen kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä nykyaikainen arki on tuonut tullessaan.
         Pimeä tulee nykyään kuin huomaamatta.
         Ja aikaisin.
         Jos vähän olisi hankea, ei näyttäisi niin pimeältä heti, mutta nyt tuo musta maa imaisee kaiken valon ja tuo mukanaan mustan pimeyden jo alkuillasta. Puitakaan ei näe enää hakea päivisin silmin vaan niitäkin pitää kannella otsalamppu otsassa!
        Vaikka toisaalta, kovasti minä näitä hämäränhetkiäkin rakastankin ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
277. juoksupäivä (101 vko alkaa)
- 1753.9 km
- 5km metsätien lyhyt lenkki (30min)
- Spurttilenkki: pyrin juoksemaan koko ajan kovalla sykkeellä ja huilaamaan nopeasti sykkeen alemmas
- jalat jaksoivat yllättävänkin hyvin, mutta hapen otossa vähän jäin jälkeen
- loppumatka meni sitten jalkojenkin puoleen ihan hyytelöksi
- ryhti ja askeleen pituus meinaavat aina spurttilenkeillä unohtua. Ryhti menee liian suppuun ja askeleet pitenevät liikaa, en vain oikein osaa juosta kovaa lyhyellä askeleella.
- olo oli kamala juostessa, mutta hyvä juoksun jälkeen kun kroppa vähän palautui
- +4, sumusadetta, sumua, märät tiet ja kuraiset polut