Valo-askartelun tarpeita, ikioma Beetlehemin tähti ja rakkaudenlämpöinen iltakävely ♥ .... ja iltaiset itkut ja päänsärky.

Pahalta näyttää lumien puoleen. Harmitti kun heti aamusta mittari näytti vähän yli nollan ja lumi alkoi muuttua nuoskaksi. Kohta on taas pimeää ja musta maa, jos se tätä pitelee viikon verran. Ehdin jo tykästyä valkeaan maahan ja valoisaan, jouluiseen maisemaan.
        Minulla oli tänään kaupunkipäivä ja kävin tuhlaamassa Iskussa vihdoin ja viimein sen viimeisenkin lahjakortin rippeet. Ei siellä mitenkään kamalasti mitään talvisia sisustusjuttuja ollut, mutta kaksi tyynyä ostin. Niitä kun ei voi koskaan olla liikaa! Sisustussuunnittelija-siskoni voisi sanoa, ettei minulla ole värisilmää ostosteni kanssa ja ettei ostamani tyynyt sovi tuvan sävyihin, mutta ne nyt olivat mukavin ostos jonka kaupasta löysin, kun en viitsinyt mitään lasivaaseja ostaa.

Epäsopivan väriset tyynyt ja valo-askartelua...

Samalla kävin ostamassa tuohon isoon lasipulloon valoja, joita varmaankin yritän huomenna laitella vähän muotoonsa rautalangan kanssa. Katsotaan nyt saanko minä niistä mitään aikaiseksi vai oliko idea hyvä vain teoriassa. Ostin tällä kertaa nyt paristo/akku valorihmoja niin saan siirrellä putelia minne haluan eikä ole niin valjastettu sähköpistokkeisiin. Minulla on hieno visio, mutta en ole ihan varma saanko sitä toteutettua sellaisena kuin mitä se aivokuorella on.
      Kävin hemmottelemassa itseäni ja söin Rossossa pizzan. Kun laskun maksettuani kiitin tarjoilijaa siitä, että hän oli niin iloinen, tarjoilija vähän hölmistyneenä kysyi, että miten niin iloinen. Ajattelin, että justiinsa juu! Kerrankin kun sanoo jotain semmoista, mistä voisi toinen tulla hyvälle mielelle, niin toinen ei sitten ymmärrä mitä minä tarkoitan. Yritin siinä sitten jo vähän nolostuneena selitellä, että niin kun ei aina asiakaspalvelijat jaksa niin hymyillä ja muuta sekavaa... Ei kai olisi pitänyt aukaista suuta ollenkaan!

Toinen ostokseni oli paperitähti kuistille. Olin mitannut kuistin ikkunan välin ja ajattelin semmoisen tähden sinne ostaa, mutta eipä löytynyt 50cm tähteä joten piti ostaa metrinen! Puolet lisää! Kuvasin nyt tähden tuvan ikkunassa, kun en jaksanut enää yöllä viritellä tähteä oikealle paikalleen. Ainakin näihin ikkunoihin tähti on vähän suuri... Pitänee katsoa sitten tuolla oikealla paikallaan, miltä minun Pohjantähteni näyttää.
      Pieni pelko on kyllä sitten jouluna siitä, että Maria ja Joosef seuraavat tähteä minun kuistilleni... Mutta eipä kai kuisti sen pahempi paikka ole lapsen syntymälle kuin tallikaan, vai mitä..?!
      Kaupunkipäivän päätteeksi lähdettiin Miehenmörrikän kanssa kävelylle. Kumpikin kaipasi ulkoilua ja toistensa seuraa. Monen monta päivää ollaan oltu taas erossa toisistamme ja tuntui hyvältä ihan vaan pitää toista kädestä ♥ ja kävellä pitkin kaupungin jo jouluvaloihin pukeutuneita katuja.
       Yritin minä Junioriakin saada kävelyreissulle mukaan, mutta hän oli riehunut koulussa jo sen verran että powereita ei enää iltalenkille riittänyt. Lenkin jälkeen pelattiin kuitenkin muutama matsi keilailua Wii:llä. Oli mukava viettää Juniorinkin kanssa aikaa, kun tuntuu, että aika harvoin pääsen luomaan jonkinmoista polkua nuoren miehen sielunelämään. Kuuluu kai ikääkin, mutta minunkin kai pitäisi tehdä vähän enemmän sen eteen, että poika tutustuisi ja oppisi tuntemaan minut sellaisena kuin olen - kenties joskus pitämään minua edes sellaisena luotettavana aikuisena, jos äitipuolena pitäminen tuntuukin vaikealta. Itse kuitenkin tykkään miehen alusta kovasti ja moneen kertaan olisi tehnyt mieli mennä ja rutistaa... Hillinnyt olen kuitenkin itseni - ainakin vielä...

P.S. Postista tuli jo punaiset kuoret joulukorteille. Ajattelin että olisiko pitänyt tänään ostaa jo joulupostimerkit kun kävelin postin ohi, mutta taidan ensin tehdä pientä laskelmaa siitä montako merkkiä tarvitsen ennen kuin menen tiskille ostoksia tekemään... Joulun aikaa ♥

P.P.S. Niin ja sitten... Sain iltasella soiton etten saanut sitä työpaikkaa. Se meni toiselle hakijalle, joka yllätysyllätys oli mies. Perusteluja päätökselle en saanut, mutta se oli ollut kuulemma yksimielinen, joten mitäpä sitä sitten perustelemaan. 
      Itkin itselleni pään kipeäksi. 
      Pettynyt olen. Äärettömän pettynyt, surullinen, vihainen ja jotenkin pystyn kuvittelemaan miltä Hillary Clintonista tuntuu! Kymmenen vuotta tein töitä sen eteen, että kun työpaikka tulee hakuun niin ei voitaisi kahta sanaa sanoa sen suhteen, ettenkö ansaitsisi paikkaa. Kymmenen vuotta kehitin itseäni, opettelin sellaisia taitoja, joita työssä vaaditaan, tulin hyväksi ja taitavaksi, rakastuin siihen työhön mitä tein. Kymmenen vuotta olin ahkera, tunnollinen ja ajattelin, että kunhan nyt jaksan ja kestän kaikki vähättelyt ja solvaukset niin jossakin vaiheessa se maksaa itsensä takaisin sillä työpaikalla, jota haluan...
        Ei se kuulkaa niin mene tässä elämässä, en tiedä meneekö se seuraavassakaan elämässä sen paremmin. Isä sanoi, kun soitin tuloksesta, että päätökseen ei vaikuta enää itkut eikä kapinointi, ei selän takana puhuminen eikä edessä päin hapannaaman näyttäminen, vaikka miten suututtaisi ja kiukuttaisi!
        Kyllä minä sen tiedän, mutta kieltämättä tekisi mieli mennä sinne pomon toimistolle ja iskeä maahan joku perintövaasi ja huitaista pöytä tyhjäksi ja sanoa, että "alotappa ite kaikki alusta joka ikinen vuosi, kymmenen vuoden ajan, niin tiedät miltä minusta tuntuu!"
       En mene iskemään vaasia lattialle enkä huitaise läppäriä pöydältä. Mutta ne tekevät siinä virheen, jos luulevat, että unohdan tämän tai olen niiden kumipallona koko loppuikäni. Tässä vaan menee nyt vähän aikaa kun korjailen itseni teipillä ja liimalla kasaan... jälleen kerran.
      Katsoin iltasella Kennedyt-minisarjaa ihan vaan, että muistaisin, että elämä voisi mennä vielä vähän huonomminkin...