Torstaisen lumimyräkän ja tuiskun jälkeen oli perjantaiaamulle valmiina työkomennus. Lumilapio ja -kola löytyivät Miehen kouraan ja minä pomppasin traktoriin. Harmitti vain se, että maa ei ollut ehtinyt kovettua yhtään lumen alla ja työntelin joistakin paikoista nurmen ruttuun niin pahasti, että keväällä saan oikeasti paikkailla pitkiä pätkiä - varsinkin pihatien toista laitaa... Ei hyvä!
Päivä oli kuitenkin ihana, aurinkoinen ja pakkastakin oli jokunen aste. Tajusin iltasella sitten kun alkoi hämärtää, etten ottanut edes kuvia aurinkoisista hangista! Olenko vähän hölmö! Ei niistä kuvista sitten enää mitään olisi nähnyt kun kameran olemassa olon muistin...
Käytiin Miehen kanssa kuutamokävelyllä ja olipas ihana kävellä pelkässä kuun valossa pitkin kylätietä. Loppumatkasta saatiin kävellä sitten jo tähtitaivaan alla. Juteltiin ja naurettiin ja pidettiin toisiamme kädestä. Semmoista se minun onneni on ♥ Molemmat saatiin punaiset posket ja itsemme ihanasti väsyksiin ennen kuin kömmittiin saunan lauteille lämpöön.
Tänään oli isänpäivä.
Vein meidän lahjan isälle ja taisi se tykätä villapaidastaan kun päälle laittoi ja päälle se myös jäi ♥ Hyvännäköinen se ainakin oli isän päällä, tyylikäs ja komea! Ja sopiva! Ei tarvitse mennä vaihtamaan suurempaan eikä pienempään.
 |
| Tekniikka haltuun... |
Otin vielä vähän iisimmän kautta tämän viikon lenkit, kun kurkku on ollut taas kummallisen tuntuinen tämän päivää. Ihan kuin olisi ilo pala kurkussa koko ajan... Ei vielä onneksi kuitenkaan ole kipeä eikä taida olla kuumettakaan, toivoin, että juoksu olisi laittanut vähän nesteitä liikenteeseen ja auttaisi vähän kurkkuunkin, mutta ei nyt ainakaan vielä.
Lenkin jälkeen temusin granaattiomenan kanssa. Etsin netistä hyvät ohjeet sen aukomiseen ja hyvinhän minä sainkin kummallisen hedelmän auki ja maukkaat siemenet ulos. Katsotaan nyt saanko koko yönä unta, kun nämä veijarit ovat oikea C-vitsku pommi ja söin ne kaikki tänään - osa jugurtissa osa ihan suoraan kahmin lusikalla! Nams!
 |
| ....ja jäljelle ei jää kuin kuoret! |
Mies teki taikinan, minä lauloin sohvalla "oi voi sä jätkän oma kulta" ja naurettiin päälle ♥ Kun sitten kipattiin ensimmäinen lettu pannulle, se jumittui siihen kuin olisi ollut sen elämäntehtävänä palaa pannuun kiinni. Nappasin toisen pannun ja sanoin, että tämän jälkeen on sitten enää kaksi... Toisen pannun kanssa kävi vähän samoin ja sitten jo epäilin, että taikina oli vähän liian notkaa. Minun vuoroni lisätä jauhoja ja mies sanoi kohta, kun jatkettiin paistamista, että "tätähän voisi kohta vaivata käsin!" Emännän jauhokoura oli ollut runsas... Kyllä niistä vihdoin lettuja tuli, mutta ei ole pitkään aikaan ollut semmoista draamaa tuo lettujen paisto!
Pääasia kuitenkin oli, että meillä oli mukavaa yhdessä ♥ Touhuttiin ja naurettiin välillä. Sanoinkin Miehenmurrikalle, että tämmöistä meidän arki sitten olisi: Mies hellan ääressä ja minä sohvalla jalat ojoksissa! ♥
Nyt taas kun on tämän iltaa haahuillut torpassa yksikseen, tulee heti ikävä niitä toisia askeleita, syliä mihin pyörähtää ja kasvoja ja hymyä, jotka ovat niin tutut ja rakkaat ♥
Ja puhuttiin Miehenmurrikankin kanssa, että on ihanaa elellä kohti meidän ensimmäistä semmoista joulua, kun saadaan olla oikeasti ja avoimesti yhdessä. Viime vuonna oli vielä vähän semmoista suhteen alun salamyhkäisyyttä, mutta nyt aiotaan kyllä viettää joulua yhdessä olipa se olomuoto sitten missä hyvänsä! ♥
Täällä ainakin yksi joulusielu odottaa sitä oikein kovasti ♥
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
273. juoksupäivä (99 vko)
- 1726, 1 km
- 5km kylälenkki mini (30min)
- otin iisisti vielä tänään, alkuviikon lääkekuurin ja tämän päivän omituisen kurkkuoireen takia, en halua että tauti tulee uudelleen
- jalat olisivat jaksaneet enemmänkin ja juoksu tuntui todella hyvältä, yritin kuitenkin pitää vauhdin maltillisena kun en halunnut rasittaa vielä kurkkua kamalasti
- hengitys pysyi hyvänä
- ryhti pysyi suorassa
- jalat jaksoivat loppuun asti
- -3 ja pimeä talvinen ilta, ihanasti lumi valaisi juoksua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti