2.-4. lomapäivät: Toipumisia...

16. - 18.9.2016

Leikkauspäivänä tuntui kuin aika ei olisi kulkenut mitenkään ja minulta loppuivat hermot yhden maissa ja ajattelin, että menen sairaalaan ja vien omani pois jos eivät hyvällä anna, niin otan pahalla. Mies soitti juuri kun käteni oli auton ovenkahvassa, että elossa oli, mutta murjottuna.
      Ajoin sairaalaan ja istuksin Miehen kanssa sairaalahuoneessa ja odotin lupaa poistua ja viedä omani mennessäni. Vihaan sairaaloita, minun neuvolakortissakin lukee yhdessä kohdassa, että tarkastamatta jäi, kun olin karannut. Nyt oli kieltämättä sama fiilis. Fyssari kävi antamassa ylimalkaisia ohjeita ja sairaanhoitaja sanomassa, etteivät ihan heti laske kotiin. Onneksi kirurgi päästi pois viiden maissa. Apteekin kautta kotiin.
       Ensimmäinen ilta kotona oli vähän omituinen. Puhdistin tikattuja haavoja, jotka olivat kyllä todella siistit ja aika pienet, vaikka olivat tehneet olkapäälle vaikka mitä! Pesin märällä pyyhkeellä suurimpia jälkiä, kun ei kehdattu heti suihkuun ampaista. Illaksi rakentelin sänkyyn korkeamman päädyn ja toivoin, että uni tulisi...

Toinen lomapäivä alkoi vähän univajauksella. Ensimmäinen yö oli ollut vähän levoton ja kivuliaskin, vaikka loppujen lopuksi hyvä asento oli löytynytkin. Aamupalan jälkeen puhdistin haavat ja käytiin läpi fysioterapeutin ohjeistukset olkapään jumppaan.
       Kipulääkettä naamaan ja pienelle kävelylenkille.
       Oli tuulinen syyspäivä ja vein Oman Muruni satamaan, tuuliselle puolelle. Teki hyvää mielelle päästä vähän ulos, mutta olkapää oli vähän erimieltä sitten kotiintulomatkalla. Vähän ärhenteli tärinästä ja kävelyvauhdista.
         Raivostutti ja säälitti yhtä aikaa.
         Raivostutti se, että homman piti mennä niin pitkälle, että käsi on nyt sitten noin kipeä ja säälitti se, etten oikein osannut auttaa enempää. Olin avuton leikkauspäivänä juuri samasta syystä: en pystynyt olemaan avuksi. Nyt oli vähän sama juttu, vaikka miten olisin antanut Miehelle ruokaa, pitänyt haavat puhtaana ja hoitanut ja hoivannut, kipu oli ja pysyi olkapäässä.
          Avuttomuus on maailman toiseksi pahin tunne.
          Iltasella katsottiin elokuvia ja kömmittiin peiton alle. Pimeässä hapuiltiin käsi käteen, kuulemma helpotti kipua ♥ Kivusta en tiedä, mutta oloa se ainakin helpotti ja teki hyvää ♥

Lauantaina oltiin vähän molemmat potilaina. Minulla jomotteli alavatsaa siihen malliin, että kävelylenkillä piti välillä ottaa lukua, etten jäänyt polun varteen. Aina välillä.
      Hemmoteltiin itseämme lauantaina. Vaikka ei lauantaisaunaa saatukaan lämmittää, niin käytiin illankähmeessä ostamassa kaupan herkkuvaraston tyhjilleen. Irtokarkkeja, limsaa... ja se syy miksi sinne oikeastaan lähdettiin, jäätelö, niin se me unohdettiin täysin!
      Iltapalaksi paistoin ranskanperunoita ja katsottiin Independence Day - tosin minä katsoin osan siitä silmät kiinni, kun tämä hoitsu nukahti kesken leffan. Yöt ovat olleet vähän katkonaisia ja heräilin herkästi Miehen jokaisen kääntyilyyn. Onko kaikki hyvin? Särkeekö käsi? Saitko nukuttua?

Sunnuntaiaamuna nukuttiin kuin kreivipariskunta.
        Kättä särki, mutta silti loikoiltiin melkein kellon ympäri ennen kuin noustiin syyspäivää viettämään. Sen verran toipumiset veroittivat viikolla, että sunnuntain kävelyt olivat tosiaan semmoisia sunnuntaikävelyitä. Pikkasen vaan kotinurkista irtaannuttiin.
        Olin huomaavinani vähän sellaista apeutta Miehen olomuodossa. Kai särky ja kipeä käsi teki tehtävänsä, vaikka sanoinkin, ettei nyt saa nujertua tämän alle, kun jokainen päivä vie toipumista eteenpäin. En silti ihmettele, että Miehenmuru oli varsin puhumaton ja vaisu koko sunnuntain, vaikka yritin miten helpottaa toisen oloa ja tehdä vähän syysiloa kipeän keskelle.
        Minulla oli vähän haikeutta siitä, että neljä lomapäivää olivat hurahtaneet niin vauhdilla. Meillä oli, kaikesta kivusta ja särystä huolimatta, neljä kokonaista päivää ihan kahden oloa ja nautin siitä älyttömästi. Pidin paijaamisesta ja hoitamisesta, mutta pidin myös ihan vaan siitä, että saatiin olla yhdessä. Nukkua vierekkäin (Miehenrötjäkkeen vallatessa noin 2/3 sänkyä...), katsoa iltaisin leffoja kylki kyljessä, syödä yhdessä ja lenkkeillä, puhua ja nauraa (Mies nauroi enemmän, sillä oli paremmat lääkkeet...). Varsinkin se, että joka ilta Miehen käsi löysi minun käteni tyynyn kupeelta, puristi sitä napakasti ja nukahdettiin molemmat käsi toisen kädessä, teki sielulle hyvää ♥ Oma rakas. Oma. Oma. Oma.
         Kun vain olisi voinut viedä vaikka osankin sitä kipua pois...
         Mutta ei voinut muuta kuin olla lähellä ja tehdä sen mitä pystyi.

         Ainakin rakastaa ♥