Ei taida riittää voimat loppuun asti. Tänään jo ajattelin, että aikamoisen rutistuksen vaatii viimeinen viikko ja nämä viimeiset päivät tällä viikolla - lauantaihomma bonuksena! Oli sekava, omituinen ja henkisesti vähän rankka päivä.
En oikein päässyt töihin sisälle, kun mennä suihkittiin ns. juoksevia asioita Mervin kanssa. Iltapäivästä oikein pyysin, että pääsisin vähän ahertamaan ja purkamaan energioita johonkin järkevään. Eikä päivä päättynytkään mitenkään hyvin. Olin kai aamulla sammuttanut pienemmän traktorin vähän huolimattomasti ja vaikka valot olivat pois päältä niin joku kohta koneesta oli kai jäänyt päälle, sillä härveli ei inahtanutkaan, kun ajattelin ajaa sen takaisin talliin. Akku finito. Ei muuta kuin laturiin ja toivotaan, että käynnistyy huomenna kuin palmun alta... Minun moka ja sain kyllä kuullakin siitä taas meidän uudelta kaivurimestarilta. Fiilikset eivät olleet kovin korkealla kun kotiin päin kurvailin.
Olisin tarvinnut halauksen, suukon ja sylin ♥
Kotimatkalla koukkasin nimipäiväsankarin kautta ja vein vihdoin polttarikuvat muistitikulla. Vähän on taas sekin homma virahtanut. Kuvaa tätä kesää oikein hyvin. Katsottiin hääkuvat ja istuin vähän aikaa kuulumisia vaihtaen ennen kuin niiden kämppä pöllähti ihmisiä ja nimipäiväonnittelijoita täyteen. Lähdin vähin äänin, en ollut kutsuvieras ja oli syömättäkin ja kaiken lisäksi työvaatteet vielä päällä... Lupasin tulla myöhemmin uudelleen, paremmalla ajalla.
Väsytti.
Ruuan jälkeen kiepsahdin hetkeksi kerälle viltin alle ja odottelin, että uuni lämpenee. Taisin vähän torkahdellakin ja nukutti armottomasti. Ajatukset ja mietteet olivat kuitenkin sen verran sekaisin, että iltasella piti potkia itsensä juoksemaan. Teki ihan hyvää. Juokseminen tekee minulle nykyään sen, että itku tulee kun on siihen tarvetta. Niin tälläkin kertaa. Itketti puolessa välissä matkaa niin, että kylkeen pisti... Mutta teki kyllä hyvää. Puhdisti. Joku vaan voi käsittää sen itkeskelyn vähän väärällä tavalla, sillä se ei juuri koskaan johdu juoksemisesta itsestään vaan juokseminen auttaa tunteiden pintaan pääsyssä.
Iltasella puhuttiin Miehenmurun kanssa. Halipula ja syli-ikävä on valtava. Vähän huonohko fiilis lisää sitä, että kaipaa toista lähelle ja liki, ei välttämättä edes puhumaan mitään, mutta ihan vaan olemaan lähellä.
Voi kun pääsisi jo vapaalle...
Saisi olla yhdessä vaikka joka päivä...
Iltasella katsoin Hevoskuiskaajan loppuun ja omat tunnelmat olivat jo tarpeeksi herkkikset niin itkuksi meni taas elokuvankin lopun katsomiset. Tyypillistä. Olin tyynymeren keskellä ja rutistin yhden tyynyn pieneksi palleroksi kun elokuvan musiikki, kohtaukset ja loppu sivelivät taas sielun pintaan silitellen.
Voih...
Kohtaus, missä on minusta sanoitta paljon sellaista, mitä rakkaudessa tunnetaan...
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
254. juoksupäivä (92vko)
- 1597.1 km
- 5km mini kylälenkki (38min)
- itkulenkki, ei mikään kamalan onnistunut juoksu
- jaloista loppui puhti loppumetreillä ja eikä nyt muutenkaan mitenkään kamalan helppo juoksu
- ilta pimeni ja oli oikeastaan ensimmäinen pimeä juoksu, ei kiva
- ryhti valahti ja samalla vähän sitten energiaa meni hukkaan...
- itkettikin, joten hengitys ei sujunut oikein..
- puhdistuslenkkinä toimi, välillä näitäkin..
- +10, viileän kylmä ilta... syksy tulee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti