Aamu tulee aina liian aikaisin...

Tänään oli aamulla +2 astetta ulkona, kun lähdin töihin... HRR! Odotin pigviinejä ja jääkarhuja tulevan vastaan ovella, mutta vastaan koikkelehti vain kurkiperhe, jotka ovat opettaneet jälkikasvunsakin huonoille tavoille eli möyhentämään minun pihani kelvottomaan kuntoon! Tapakasvatuksen pohjakosketus.
       Olin tänään toista päivää Pääkallopaikalla ja tuntuu kuin olisin ollut siellä vuoden. Jotenkin ei tunnu vielä yhtään kotoisalta. Kahvitauollakin istun niin ihmeellisessä paikassa, että olo on koko ajan kuin savannin gasellilla, joka kyttää koko ajan mistä suunnasta leijona tulee. Olo on vähän turvaton...
       Töitä on riittänyt ihan väsyksiin asti eikä tämä viheliäinen flunssa auta asiassa yhtään. Nyt siitä on jäljellä vielä melko honottava ja tukkoisen tuntuiset nenäontelot ja kuiva yskä, joka sai tänään aikaiseksi päänsärkyä. Ja Miehen mukaan olin tosi kipeän näköinen ♥
        Näkisipä minut sitten kun olen terveenä...
         Hihi.

 Eilinen päivä oli jotenkin kuin maanalainen tunneli joka ei lopu koskaan. Väsytti, oli kaamea olo, nenä tukossa, yskä hakkasi kylkiluut ruttuun, kadotin korvakoruni ties minne ja minua komensi kaksi pomoa kolmeen hommaan... Ei sillä ettenkö niistä olisi selvinnyt, mutta yhdessä vaiheessa vain tuntui, että olenko minä ainut työmaalla jolla on kädet! Siksi eilen koti-ilta ja niin sanottu kotiterapia teki TOSI hyvää. Kun sai vain olla ja kuunnella hiljaisuutta.
        Lomaan kolme viikkoa ja kolme päivää.
        Ei sillä että laskisin...

Ollaan Miehenmöllykän kanssa odoteltu koko kesä leikkauskutsua olkapääleikkaukseen - Miehen olkapäälle siis - ja tänään sitten päivä varmistui. Olisin toivonut, että olisi mennyt lokakuulle, kun olisin sitten jo lomalla ja saisin olla täysipainoinen hoituri sen jälkeen, mutta parempi kai se on nyt hoitaa pois kun sitä on odoteltu kuin saaristolaiset posteljoonia! Jos hyvin käy niin saan olla pitkän viikonlopun siinä sitten heti leikkauksen jälkeen kotihoitajana ja katsoa, että käsi jää kiinni eikä irtoa leikkauskomplikaationa.
       Rehellinen tunnustus: jännittää... ei, kun pelottaa koko leikkaus. Tiedän, ettei se ole mikään avosydän leikkaus, mutta ei mikään leikkaus tai nukutus nyt ihan riskitön ole. Sanoin Murulle, että sanoo leikkaavalle kirurgille sellaisia terveisiä, että täällä on hyvin (yli)suojeleva emäntä kotisilla...Että tietää, kun sitä puukkoa heiluttelee.
        Kunhan nyt kaikki vaan menisi hyvin ja pääsisi kättä hoitamaan kuntoon. Tämä on minun toiveeni, jos meidän kotitonttunen kuulisi. Äiti oli nimittäin sanonut viikonloppuna ääneen, että ei ole tippaakaan leivinpaperia ja tänään se sitten löysi täyden paketin laatikosta... Kehotin toivomaan kovaan ääneen isoa, uutta autoa niin katsotaan minkä merkkinen kuljetusväline huomenna pihalla seisoo!
        Mutta kai tontullakin on rajansa...
        Minä leikkasin tänään ruohon ja toivon todella, että kylmät yöt vähän hillitsisi tuota kasvua jo. Mahdottoman tuuheat paikat tietyt kohdat edelleen ovat ja kasvavat pitkää heinää, mutta jospa se nyt vähän rauhoittuisi.
        Kaipaan juoksemaan.
        Tänään kun leikkasin ruohoa ja istuin monta tuntia leikkurin päällä niin ajattelin, että hitsiläinen, kun pääsisi juoksemaan. Miten tässä juoksee, kun ei meinaa ilma kulkea normaalissa elämässäkään ja keuhkoissa kaihertaa kuiva yskä?! Ottaa taas vähän kupoliin ja ihan kuin tämä kesä ei olisi muutenkin ollut juoksemisen kanssa vähän rikkonainen. Ei mikään unelmien urheilukesä! Kaikki ylimääräiset powerit ja akkulataukset ovat hukkuneet ja tuhlautuneet työmaalle, vaikka se ei nyt ollut ihan tarkoitus ja jos ensi vuonna näissä hommissa vielä ollaan niin siihen tulee muutos.
         Minun pitäisi nytkin olla jo peiton alla ja näkemässä unikuvia.
         Kohta on taas aamu...


... meidän koira olisi tykännyt näistä keleistä, kun on poutaa, mutta ei enää niin kuuma kuin kesällä. Tämmöisinä päivinä käveltiin aina pitkät reissut kun pääsin töistä ja nuuhkittiin syksyä... Ikävä... koko ajan...