1 päivä minilomaan...

Mitenhän tämän olotilan nyt kuvaisi..?
      Lopenuupunut ei kerro puoliakaan ja rättiväsynyt jättää sekin tilaa jollekin pienelle jaksamiselle. Ehkä tätä olotilaa kuvaa parhaiten se, että kun tulin töistä, söin ja kävin hetkeksi lepäämään niin pomppasin seuraavan kerran pystyyn puoli yhdeksän illalla ja säikähdin pirusti, että olen jo pari tuntia myöhässä töistä... Öhöm. Pikkuisen aikaa siinä sängyn laidalla sitten istuin ja kokosin ajatuksen rippeitä ennen kuin tajusin, että elettiin iltaa eikä aamua.
       Se siitä suunnittelemasta iltalenkistäkin. Kai siksi olinkin loppuillan vähän huonolla tuulella ja pahalla päällä, vaikka ei kai uni noin hyvin tarttuisi jos siitä ei pulaa olisi. Ärsytti nyt kuitenkin, kun olo olisi vähän juoksulenkkiä kaivannut...

Tässä on ollut minun bestikseni nämä kaksi päivää, työkaveri, joka ei paljon vastaan sano eikä pilkkaa eikä ivaa ja totteleekin jo suhteellisen mukavasti. Olen kaivanut hautoja, työnnellyt mäntyjä nurin, vedellyt tukkipuita pinoihin, lastannut ja kuormannut. Olen nauttinut tekemisistä kovasti, vaikka töiden jälkeen olenkin ollut kuin nuhjaantunut nauris ja iltasella kaatunut sänkyyn ennen kuin nukkumatti ehtii edes alaa ehottelee (näemmä tämän päivän perusteella kaadun unten maille JO ENNEN iltaakin...).
        Tapsan kanssa ollaan töitä tehty kaksi päivää ja tänään ristin Tapsan Onnen Käpäläkseni. Mies nimittäin sanoi, että tänä kesänä on osunut hänen kohdalleen asioita, joita monikaan ei muista osuneen kohdalle ikinä tai ainakin hyvin harvoin. Tänäänkin jäi toinen hauta kaivamatta, kun ei tullut lupaa virastosta. Onnen Käpälä, tosiaankin.

Enää huominen päivä olisi jaksettava olla työmoodissa, sitten saisi huilia neljä päivää. Mieli ja kroppa odottaa minilomaa todella ja varsinkin, jos kelit pysyisivät loppuviikonkin samanmoisina, mitä nämä kaksi päivää. Tänäänkin oli niin ihana syyspäivä aurinkoineen ja lämpöineen, että meinasivat suupielet revetä siitä hymystä, mitä aurinko ja syysmaisemat aiheuttivat ♥ Ihanaa!
       Ylihuomenna pitäisi viedä Miehenmuru leikkaukseen. Olen harkinnut etten veisikään, ei ainakaan sattuisi mitään jos en veisi. Käsi ei tulisi ikinä kuntoon, mutta parempi olisi sekin kuin ei miestä ollenkaan! Liioittelenko? Kenties hieman ja eikös se niin ole että oikea rakkaus ei ajattele omaa parastaan vaan toisen eli minun pitäisi tehdä kaikkeni, että Miehenrohjake saisi käden kuntoon, kuntosalitreeninsä jälleen kalenteriin ja mielen virkeäksi. Kai minun sitten pitää Muru viedä leikeltäväksi.
         Pitänee sanoa, että jättävät paistipalat ainakin minulle...
         Miestä jännittää, hyvällä tavalla kuulemma, mutta minua pelottaa. Eikä mikään sitä pelkoa poista ennen kuin makaan Miehen vieressä, jonka olen saanut leikkauksesta kotiin ja kuuntelen vierestä tasaista unen ääntä. ♥

Isä ja äiti lähtivät kaupunkiin loppuviikoksi kun muutan torppani toipilaskodiksi. En kuullut niiden lähtöä, olin kai juuri syvimmässä kooman tilassa silloin. Juteltiin vain ruokapöydässä tänään, että isän auto oli toiminut jälleen kuin unelma. Ei ongelmia mennen eikä tullen. Ihme vika, kun ei sitten ilmene koko aikaa vaan silloin tällöin. Jotenkin isäkään ei oikein osaa laskea autosta irti kun vikaa ei näennäisesti löydy, eikä sitten oikein löydä semmoista uuttakaan autoa, joka miellyttäisi. Ei ihme, pieni tunneside näinä vuosina on tuohon autoon tullut eikä ihan samanmoista löydy ihan helpolla. Toivottavasti ihmeparantumisia olisi olemassa...
        Vietettiin eilen Miehen kanssa laatuaikaa ja pidettiin parisuhteestamme huolta animaatioelokuvan voimin. Katsottiin englanninkielinen versio elokuvasta Lemmikkien salainen elämä. Minähän olen piirrettyjen elokuvien ystävä, toisinaan käyn katsomassa leffassakin lasten leffoja ja istun henkisesti samanikäisten parissa ja hekottelen pimeässä teatterissa. Eipä tehnyt tämäkään piirretty poikkeusta. Mainio! Ehkä ainoastaan teki olon vähän haikeaksi, kun mietti sitä aikaa kun itse vielä oli lemmikin omistaja ja sitä miten koira pyöri jaloissa kaiken päivää.. Vähän orpo olo sen suhteen, mutta elokuvana leffa oli todella hyvä. Pitää varmaan ostaa se ihan suomenkielisenä versiona, kunhan se tulee DVD:lle.
           Oli muutenkin mukava pitkästä aikaa kyhnätä ja nyhjätä ihan kahdestaan Miehen kanssa. Olimme olleet vähän sairauskaranteenissa eikä nähty kunnolla yli viikkoon. Oli halipulaa kyllä kaikkien päivien edestä ja sellaista lähellä olon kaipuuta. Pulssi laski heti kun toinen nappasi halaukseen tai silitteli käsivarresta. ♥
            Onneksi hellyys on reseptivapaata ♥