7. huhtikuuta 2014

Vilukintun villasukat

Rakastan villasukkia!
           Talvisin pidän niitä villapohjaisten sukkien päällä, mutta ei talo niin vetoinen tosiaankaan ole! Vaikka tietojeni mukaan ihmisestä haihtuu lämpöä eniten päästä, niin minun kohdallani se lämpövuoto on ilmiselvästi jaloissa. Yöksikin vedän villasukat jalkaan ja yösukat tulisi mieluusti olla melko pitkävartisetkin, että lämmittäisivät levottomia jalkojani mahdollisimman paljon. Toissakesän pitkän hellejakson aikana kokeilin yhtenä yönä nukkua ilman sukkia, mutta jalkoja jomotteli ja kylmetti niin, ettei uni tullut millään. Psykologista, voisi joku sanoa.
             Olen aina pitänyt käsitöistä, vaikka kouluaikana en kamalan hyvä ollutkaan ompelemaan tai neulomaan. Yleensä jaksoin tehdä hyvin ensimmäisen lapasen tai ensimmäisen sukan, mutta toisen samanlaisen neulominen meinasi käydä ylivoimaiseksi. Kuka senkin on päättänyt, että sukkien pitää olla samanlaiset?
             
Innostuin uudelleen neulomisesta silloin, kun muutin maalle, mutta en minä vieläkään ole kovin nopea neuloja. En pysty aloittamaan mitään suurta neuletyötä (villapaitaa, neuletakkia ym.), sillä en varmaankaan olisi enää samoissa mitoissa sitten, kun saisin työn valmiiksi. Teen mieluummin nopeita ja pieniä neulomuksia sukkien ja lapasten (ja siskon kaulahuivien) muodossa.
              Paras lahjakin, mitä tiedän, on itseneulotut villasukat, ja itsekin neulon yleensä villasukat kertomaan läheiselle ja rakkaalle ihmiselle, että täällä tykätään ihan kamalasti. Eihän tämmöinen jörö muuten saisi kai tunteitaan kerrotuksikaan, jos en neuloisi niitä kirjavin värein sukan varteen tai vahvaan kantapäähän.
               Tällä hetkellä puikoilla on oikeastaan kaksikin keskeneräistä työtä. Toinen on vauvanpeitto, jota en saa varmastikaan koskaan valmiiksi... Peiton saajakin on aina muuttunut sitä mukaan kun ystävilleni lapsia syntyy! Toisilla puikoilla kököttää (yllätys!yllätys!) villasukan tekele, joka odottaa kantapään tekijää. Lähiviikkoina on ollut niin paljon muuta pyöritystä arjessa, että en ole ehtinyt puikkoihin edes puuttua, mutta jos ennen kesää saisi jalkoihin uudet sukkaset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti