Pyykkipäivän äestävä sydänkäpynen

Minulla oli pyykkipäivä ja naapurin nuorella isännällä oli traktori ja äes.
         Mini-isännän selkänahka säästyi, sillä tuuli tuiversi pellosta nousseen multapölypilven toiseen suuntaan ja pyykit säilyivät yhtä puhtaina ja raikkaina kuin laitettaessa.
         Puuh!
         Olisi, rehellisesti sanoen, itku päässyt, jos olisin saanut kerätä kolmen koneellisen pyykit harmaina ja pölyisinä pois narulta...
         Sellainen minä olen, itken kun itkettää!              

Muutama vuosi(kymmen) sitten istuin samaisen isännän seurana hiekkalaatikolla ja äesteltiin hiekkaan piirrettyjä peltolämpäreitä leikkitraktoreilla. Tai siis isäntä ajeli, kun minä en osannut edes päristä niin kuin traktorin kuuluu päristä, ja nyt sen pojan pää keikkuu jo omaa päätäni ylempänä ja pienestä pojasta on kasvanut jo aikamies.

Veljeksiä on kaksi ja rakastan molempia kuin omiani.
         Nuorempi taisi olla kolme vuotta, kun lupasi mennä minun kanssani naimisiin, mutta kun muutama vuosi sitten muistuttelin miehenalkua sanomisistaan, oli lapsuuden heikkona hetkenä annettu lupaus armeliaasti unohdettu...
         Mutta silti.
         Molemmat pysäyttävät autonsa tien poskeen ja jäävät juttelemaan, jos satun olemaan koiran kanssa iltalenkillä tai vain muuten kävelyllä. Puhuvat omista asioistaan, kertovat kuulumisia ja naurattavat minua - aivan niin kuin silloinkin, kun molemmat istuivat sylissä ja pitivät tiukasti kiinni.
         Tänäänkin olisi tehnyt mieli juosta traktorin viereen, kiivetä koppiin ja rutistaa pientä isännänalkua oikein kovasti - olisi ainakin se pölypilvi hellittänyt hetkeksi.