Tapasin alkuviikosta ihka oikean lintubongarin aamuisella kävelylläni rantareitillä koiran kanssa. Lintumies alentui kysymään koiraihmiseltä, että joko jäät ovat lähteneet. Vastasin iloisesti, että vielähän nuo melko tukevasti olivat rannassa kiinni, vaikka kauempana selällä jo sulanpaikkoja näkyikin. Harmistusrypyt sen kun syvenivät bongarin otsalla ja mies vielä varmisti, että eikö joutseniakaan näy rannassa. Pelkäsin jo saavani kiikarikamerasta otsaani, kun murskasin miehen toiveet joutsenistakin. Bongari murahti vielä, että viime öinen pakkanen taisi viedä loputkin linnut, kun on niin hiljaista. Minun dramaattinen mielikuvitus ehti jo kuvittelemaan suuret kasat lintuvainajia pensaiden ja puiden alle...
Meinasin sanoa poloiselle bongarille, että meidän pihasta löytyy lintuja jos muualta ovat kadonneet. Tälläkin hetkellä pihalla tepastelee monen monta töyhtöhyyppää, jotka yrittävät löytää pesäpaikkaa kylmähehkuisesta maasta. Yksi hyyppä käyskentelee ihan porraspään edessä sen näköisenä, että sille kelpaisi sisätilatkin, kunhan vain ovenraosta löytyisi sopiva kohta, mistä voisi sisälle pujahtaa. Muun ajan lintu katsoo minua syyttävästi aivan kuin kylmä kevät olisi minun syytäni!
En kertonut bongarille lintuaarteistani. Kel linnut on, se linnut kätkekööt, sanoo vanha kansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti