"Pienet, pienet potaatit..."

Ensimmäiset merkit rentoutumisesta alkaa näkyä.
     Uni on yksi, joka on muuttunut. Työssä ollessa uni oli syvää ja mustaa, joka kertoi, että elimistö yritti saada vähistä tunneista kaiken irti. Viime yönä näin jo normaalisti unia. Näin unta, että meillä oli uusi koira, joka oli kamalan paljon meidän koiran näköinen ja oloinen... Tuntui pahalta koko ajatus, vaikka samalla kertaa oli mukava silitellä ja touhuta taas koiran kanssa. En minä taida olla vielä valmis uuteen lemmikkiin...
       Toinen on nauru. Niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin niin nauran enemmän jo nyt, vaikka olen ollut vasta 4 päivää ns. vapaalla jalalla. Jotenkin kesän aikana unohdin sen miten hymyillään ja nauretaan. Muistan ainoastaan nauraneeni Miehenmurrikan kanssa, vaikka en väheksy niitäkään hetkiä niin kyllä minä yleensä olen aika nauravainen noin muutenkin.
      Kolmas on yleinen rentous ja semmoinen hyvä olo. Vaikka muutokset ovat minulle aina vaikeita niin tämä päätös ja muutos, jonka tein työn suhteen teki hyvää. Olo on kevyt ja onnellinen, ja vaikka vielä ei ole tulevaisuudesta muuta tietoa kuin suunnitelmat niin ainakin olen menossa uutta kohti ja se tuntuu pirun hyvältä näiden epätietoisuus-vuosien jälkeen!
      Hyvää tekee nämä jarrutuspäivät ♥

 Nostettiin tänään loput perunat. Kolme riviä maahan oli jäänyt äidin ja isän eilisen noston jäljiltä, joten suurta urakkaa en päässyt viimeistelemään, mutta monena vuonna ovat ehtineet nostaa perunan niin, että olen ollut töissä. Tänä vuonna oli mukavaa, että pääsi edes loppusuoralla mukaan.
      Hemmetin kylmä keli! Mittari jaksoi nousta töin ja tuskin sinne kymmeneen asteeseen ja minä kyykin perunamaalla toppatakki päällä ja kumihanskainen käsi kylmänä. Vähän märkäähän maa oli, mutta ei sentään ihan lillua. Onneksi meidän maa on multainen hiekkamaa, joten ei ihan pahin mahdollinen maa veden seisomiseen.
        Ei ole pitkiin aikoihin tullut niin vähän perunaa kun tänä vuonna. Ei nyt ihan katovuodesta voi puhua, kun meillä oli vain kymmenen riviä perunaa, mutta niistäkin tuli potaattia varmaan vain juuri se mitä laitettiin. Uudesta siemenestä vähän enemmän. Sanotaanko, että laatikko per rivi niin ei kamalasti tule valehdeltua!

Joskus on kuitenkin tullut melkein neljä laatikkoa riviltä, että ei voi sanoa, että nyt elettäisiin paksua vuotta sadon suhteen. Nauratti kun äiti ryhtyi perunannoston jälkeen etsimään ruokaperunaa, niin kaivettiin isän kanssa rapaperunasäkkiä ja etsittiin isoja, rikki menneitä perunoita ruuaksi. Sanoin, että nyt se pula-ajan ruokailu alkoi, kun rapaperunoita syötiin. Nauru vain lisääntyi kun ojensin vähän jo kulmasta mädän perunan äidille ennen kuin huomasin pehmeän kohdan perunassa niin isä tokaisi, että ei nyt kuitenkaan ihan noin huonosti mene, että mätiä perunoita pitää ruveta syömään!
          Nykäistiin kokeeksi omia porkkanoitakin ja voivoi miten pieniä nekin olivat. Eivät olleet kamalasti vartta jatkaneet siemenestä. Mutta kukapa sitä kasvaisi kun alkukesä oli kylmä ja loppukesä uitettiin sateessa. En minäkään kasvaisi! Toivottavasti tulisi nyt edes lanttuja ja punajuuria, niin ei menisi koko sato ihan pahnuksille!
          Raahasin kurpitsat jo talteen ettei mikään otus niitä söisi tai halla vioittaisi. En tiedä mitä niille tekisi? Ideoita otetaan vastaan. Ajattelin kaivertaa niihin vähän reikiä ja tehdä niistä syyslyhtyjä, mutta jotain haluaisin tehdä myös sisuksesta niin ei menisi hukkaan. En tiedä yhtään, mitä tämmöisistä jättiläisistä tehdään! Tai että ovatko nämä edes kypsiä, kun ovat kai jotain talvikurpitsoja?! Tai mistä minä sitäkään tiedän, kun info lappu hävisi jo kesällä taimien juurelta...
         Hyvin hoidettu kasvimaa, puutarhuri!

Tuhkimossa näistä tämmöisistä tuli vaunut... olisikohan toiveita jos löytyy se haltijakummi jostain?!

Pihalla alkaa näyttämään kovin syksyiseltä. Pitäisi päästä siistimään lehtiä ja kukkapenkkejä ja kaikkea siltä väliltä, mutta kun kaikki on NIIN MÄRKÄÄ!! Miten tuonne menet kitsikästä multaa kuopsuttamaan kun kaikki tarttuu hakkuun ja haraan! Pitäisi nyt olla se viikon pouta niin saisi jotain tehdyksi. Pihalta pitäisi ainakin lehtiä saada pois, vaikka puusta tippuisikin lisää, mutta edes vähän jo alkuja.
        Kesäkukatkin kaipaavat jo vähän karsimista, vaikka en tiedä pitäisikö niistä jättää talventörröttäjiä osa. Jotkut sanovat, että ovat paremmin suojassa talven, jos varret antaa lösähtää itsekseen. Sen vain tiedän, että kamalampi homma se on sitten keväällä sitä sotkua raivata!

Naapurissa puitiin viljaa niin että koneet savusivat. Ehkä se tekee mieli ottaa näistäkin pilvisistä päivistä hyöty irti, kun ei tiedä milloin se taas sataa. Meidän vuokralainen ei vielä pellon reunassa näkynyt, mutta eiköhän silläkin koneet huuda muilla pelloilla. Ainakin iltasella kun kävin juoksemassa (jee!!) niin kuivurin mäellä kävi vilske ja vilinä. Isäntiä oli enemmän kuin koneita!

 Kävin iltasella juoksemassa. Viikko sitten kävin viimeksi ja kyllä voi sanoa, että kintut menivät jo ihan liikkumisen ilosta. Piti tosin vähän kuulostella miten menee ja missä päin mennään, mutta ihan hyvinhän nuo toimivat ja kipujakin oli vähäisesti. Taitaa nämä kivut olla enemmänkin liikunnan puutetta.
         Olen nyt muutaman päivän ajan kyllä käynyt kinttuja läpi siihen malliin, että olisi ollut ihme jos ei olisi lihakset olleet edes jonkinmoisessa kunnossa. Sen verran olen hieronut ja rullannut ja palloitellut niitä, että ainakin ovat saaneet stimulaatiota ja pitäisi kuona-aineiden liikkua. Tänäänkin jo yhden kerran venyttelin ja ennen nukkumaan menoa venyttelen ja rullailen vielä uudemman kerran.
         Makoilin alkuillasta piikkimatonkin päällä ja niin epämukavaa kuin se aluksi onkin, niin puoli tuntia meni kyllä yhdessä hujauksessa kun alkoi rentoutuminen leviämään selkään. Ihan mahtavaa! Luin, että piikkimaton päällä voisi istua, joka helpottaisi pakara ja reisijumeja. Pitää kai kokeilla. Jalkapohjille jo kokeilinkin, mutta se lähinnä sattui. Painan kai liikaa, heh.
          Tuntuu hyvältä saada kroppaa taas liikkeelle ja hoitaa sitä sillä tavalla kuin haluaa. Että olisi lihakset liikkuvaiset ja voisivat hyvin. Huomenna pitää taas vähän huoltaa lihaskuntoa ja venytellä lisää.
          Pitkästä aikaa minun syksyni on toivoa täynnä - kaikin puolin ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
385. juoksupäivä (141 vko alkaa)
- 2380.8 km
- 5km minikylälenkki (28 min)
- jalat tuntuivat notkeilta ja taisi pakaratkin löytyä tällä kertaa
- myönnän tuijottaneeni pohkeisiin jälleen enemmän vaikka ei pitäisi ajatella enää sitä miten juoksee vaan että juoksisi vain.
- koko matkan juoksin ja kokeilin laskea askeleitakin minuutin ajan, mutta en ihan tarkkaa lukemaa pystynyt laskemaan. Noin tulos liippasi aika läheltä sitä 80-90 askelta minuutissa mikä taitaa olla ihan hyvä tiheys
- jalat toimivat hyvin, vähän loppumatkasta oikea pohje ilmoitti olemassa olostaan, mutta ei tullut kipeäksi, mihinkään ei kuitenkaan koskenut mikä oli plussaa muihin kertoihin
- hengitys oli ok, mutta huomasin, että kylmä ilma teki jo tuloaan ja varsinkin flunssan lopussa tuntui vähän häijyltä
- käytin käsiä hyvin, yritän nyt panostaa tekniikan puutteisiin
- pegasukset+foot balancet jalassa
- ryhti kesti paremmin, mutta selkä ja vatsalihakset saavat kuritusta vielä tänään
- +10, vähän sateen uhkainen ja kylmä