Palautumista ja jarruttelua

Hiljaiseloa on ollut taas monta päivää.
      Ollaan erakoiduttu maaseudun rauhaan ja hiljaisuuteen Miehenmurrikan kanssa täysin ja nautittu siitä, että on ollut pari päivää ihan vaan vapaata ♥
      On tehnyt hyvää, ainakin minulle, sillä tämän kesän huono fiilis töiden kanssa on korostunut viimeisinä viikkoina ja tehnyt oloni todella apeaksi, surulliseksi ja jotenkin vihaiseksikin. Olen ollut vihainen itselleni, että annoin mennä tämän työelämäni tähän pisteeseen enkä viheltänyt hommaa poikki jo paljon, paljon aikaisemmin. Olisin varmasti voinut paremmin, jos olisin nähnyt asiat vähän selvemmin...
       Onneksi näen nyt.
       Oli vähän haikea viikko muutenkin, kun Anni lopetti työt torstaina. Tänä vuonna se lähtemisen ja loppumisen tunne puristi rintaa muita vuosia enemmän, kun tiesin, ettei ensi keväänä enää olla saman porukan kanssa yhdessä. Miehenmurrille kun itkeskelin tulevaa lähtöä, Mies sanoi, että eihän ne naiset mihinkään katoa. Niin totta. Eihän ne katoa ja ainakin minä aion juoksuttaa postipoikia kirjeiden viennissä syksyn ja talven aikana.
       Mutta silti. Kyllä oli haikeaa ja vaikeaa, kun piti aloittaa perjantaina työt kahdestaan Aikun kanssa. Tuntui, että olisi puuttunut toinen raaja...

 Minulla oli perjantaina verikoe, hemoglobiinin kontrolli, mutta kun sieltä päästiin kotiin, tehtiin heti ruokaa ja siivosin torpan viikonloppu kuntoon. Oli ihanaa kun tuvassa tuoksui ruoka ja puhtaus yhtä aikaa ♥
       Käytiin perjantaina kävelyllä uimarannan vettä mittaamassa ja samalla vähän kokeilin jalkojen kuntoa. Juoksentelin pieniä pätkiä ja kävelin sitten taas vähän ja sitten taas juoksin. Miten suuri iloryöpsähdys meni koko kropan läpi pelkästään siitä, että sain vähän ottaa juoksuaskelia, jalkoihin ei sattunut mielettömästi eikä lenkin jälkeenkään kintut enää kipeytyneet.
      Jospa pääsisi ensi viikolla jo kokeilemaan lenkkipolkuja... ♥
       Arka toive...
     

Palkitsin itseni rankasta viikosta Fit-lehden uusimmalla numerolla ja lueskelin sitä lämpimän tuvan ja pehmoisen lukutuolin sylissä ♥ Onneksi postilaatikosta löytyi sitten vielä toinen aarre, kun postinjakaja oli tuonut umpiväsyneelle emännälle Kodin Kuvalehdenkin viikonlopuksi. Sydän pullisteli kyllä ilosta kun lukutuolin vieressä oli kasa lehtiä luettavaksi ♥
      Vähän jo muuten lukutuolin vieressä oleva lankakassikin vetää puoleensa. Jospa aloittaisi syksyisen neulomisprojektinkin kohta. Miehenmurrikka sanoi, että hän ei tarvitse ainakaan sukkia (tämä emäntä on tainnut neuloa niitä joka vuosi...).
       Näinä päivinä on ollut aivan mahtavia auringonlaskujakin. Ihan erilaisia kuin ne kesäiset kelmeän kauniit pastellisävyt. Nyt värit hohtavat syksyisen vahvoina. Punaisina, oransseina ja tumman sinisinä.
      Voi kun kameran linssi vain vangitsisi ne yhtä kauniina kuin mitä ne ovat oikeasti!