Niin maanantai !!

Jokaisessa päivässä on päivänkakkaransa, jotka pitää vain löytää kaiken sen mutaliejun keskeltä.
       Joskus päivänkakkaraksi paljastuu onnistunut ruoka, jonka mausteet ovat juuri kohdallaan. Toisena päivänä ystävän kirje, jota sielu on salaa odottanut jo monta kuukautta. Ja toisinaan päivänkakkara on yksinkertaisesti ne ihmiset, jotka ovat ympärillä. Rakkaat, tutut ja turvalliset.
      Tämän päivän päivänkakkani (tai päivänkakkarani..) oli ehdottomasti tuo viimeinen.
      Ne ihmiset, joilla on minulle merkitystä ja jotka antavat minulle sellaiset supervoimat, että jäisi Batman ja Teräsmies pisteeksi taivaanrantaan!
      Riideltiin eilen Miehenmurrikan kanssa.
      Aihe oli typerä. Riita vielä typerämpi. Vatvottiin ympäri ja ympäri samaa aihetta niin, että kello näytti melkein puolta kahta kun sain tarpeekseni, menin iltapesulle ja kääriydyin peiton alle kyynel silmäkulmassa.
      Olen kuullut, että riidoissa ei saisi mennä nukkumaan, mutta eilisiltana tuntui oikeasti, että sopiminen ei vain onnistuisi! Oltiin yritetty sopia jo monta tuntia ja silti jäljelle jäi vain itku ja punaiset silmät. Sammutin valot ja Miehenmurri tuli viereen, silitti selkää, suukotti niskaan. Minua suututti ja itketti niin paljon, että yritin oikeasti kylmettää ajatukset ja tunteet jääkalikaksi.
       En onnistunut. Rakastan sitä Turjaketta liikaa! Nappasin Miestä kädestä ja heti tulvahti se sama ihana ja tuttu tunne sormista varpaan kärkiin asti: minun ihminen. Minunlaiseni, samasta tehty, minun muotoinen. Puhuttiin asia halki, todettiin, että riidellään niin harvoin, että silloin kun riidellään niin aihe on todella, todella typerä!
       Riitelyhän on taitolaji muutenkin. Minulla on kaksi sisarta ja siinä on oppinut niin huonoa riitelyä (joka on lähinnä inttämistä ja toisen heikkouksiin tökkimistä) että parempaa riitelyä (missä perustellaankin näkemyksiä). En ole hyvä riitelemään, en pidä siitä eikä siitä pidä myöskään Miehenmörri. Miehenmörriltä puuttuu vielä kaiken lisäksi ne sisarrukset, jotka opettavat jo kuukauden ikäiselle, mitä kuuta kumartaminen.
       Meidän riitely päättyi sopuun ja siihen, että Miehenmurri nukahti ja minä pyöriskelin peiton alla ja kello kulki vaikka kuuntelin jo äänikirjaakin, että uni tulisi.
        Kello soitti viideltä ja unta oli takana vain pari tuntia..
        Maanantai ei olisi maanantai ellei auto olisi jäänyt talliin...

Auto inisi ja kitisi, mutta ei käynnistynyt. Kokeilin ja kokeilin, mutta tuloksetta. Miehenmurri oli jo ehtinyt lähteä, kun piti vielä hakea työnutut ennen töihin menoa. Olin yksin kylmässä aamussa ja auto vain vikisi. Olisi tehnyt mieli vikistä jo itsekin. Olisi tehnyt mieli mennä takaisin peiton alle ja nukkua nämä viimeiset työviikot ohi...
      Soitin Miehenmurrikalle, joka käski soittamaan isälle ja isä tuli hakemaan. Puoli tuntia edes takaisin ja isä tuli hakemaan ♥ Omat ihmiset ovat aina omia ihmisiä. Myöhästyin töistä tunnin ja sain palkinnoksi esimiehen pienen nälväisyn siitä, olinko unohtanut valot päälle autoon!?
      Fiilis ei muutenkaan ollut kovin hyvä, sillä minun halaamisiani oli taas vatvottu Pääkallopaikalla ihan turpakäräjien voimin ja vihjailtu ties mitä! Joskus halaus on vain halaus! Tapsa oli noussut puolustamaan minua sanoen, että olin halannut häntäkin - isänsä hautajaisissa. Kirjoitin Tapsalle tänään viestin, kun sain numeron hyppysiini. Pitkä viesti sisälsi sydämellisen kiitoksen puolieni pitämisestä, ystävyydestä ja työtoveruudesta ♥ Joskus ne hiljaisimmat ovat niitä parhaimpia ja arvokkaimpia työkavereita!
      Onneksi Aikun kanssa on hyvä tehdä töitä, vaikka motivaatio jalan alla jo onkin. Aikun kanssa ei tarvitse pinnistellä vaan tunteet saavat tulla juuri sellaisina kuin ne pintaan pulpahtavat. Riemukkaan rentoa ja vapauttavaa!

Iltasella saatiin auto käyntiin, mutta ei se ihan yksinkertaista ollut. Isä oli ostanut uudet sytytystulpat, mutta se ei ollutkaan oikotie onneen. Piti ottaa käynnistyskaapeleilla vähän akkuun virtaa, että jaksoi niuskuttaa moottoria käyntiin. Hyrähti se vihdoin ja kävi kuin enkeli. En tiedä johtuiko se uusista tulpista, mutta todella pehmeästi kävi tyhjäkäynnillä. Miehenmurrikka oli puhelintukena, kun ei olla isän kanssa mitään tommimäkisiä noiden autojen kanssa - ainakaan vielä!
       Jotenkin olen todella iloinen, että tämä maanantai alkaa olla pulkassa.
       Tämmöisiä maanantaipäiviä kestää vuodessa vain pari, mieluiten yhden.
       Ja kun viikonloppu oli (riitelyä lukuunottamatta) niin ihana ja rento ja rauhallinen. Käytiin sunnuntaina vielä rannassa katsomassa aaltoja ja olipa niin syksyisen harmaata vettä, vaikka taivas olikin siniseen vivahtava vielä.
       Sisustelin vähän tupaa lyhdyillä ja oli ihanaa, kun iltaleffan aikaa laitoin kynttilöihin tulet ja ne hehkuivat tuvan nurkassa omaa kellertävää lämpöään. Alan rakastua syksyyn taas ♥ Ehkä syyslapsi ei oikein koskaan pääse tosissaan eroon syysrakkaudesta. Se on ikään kuin istutettu sieluun saakka, vaikka miten kesä vetäisi puoleensa.
      Itse ainakin kaipaan kynttilöitä, villasukkia, iltahetkiä kirjan tai neulomuksen ääressä, sadetta ikkunassa, uunin lämmitystä ja loimotusta, kiireettömiä hetkiä ja iltoja ja ruskansävyisiä aamuja ♥

P.S. Ja olen päättänyt, että kahden viikon päästä katkaisen kaikki siteeni nykyiseen työpaikkaan ja työyhteisööni eli lopetan myös suntiotyöt. Päätös ei ollut helppo, mutta helpottava. Minulle riitti tämä leikki nyt!