Tänä kesänä on meidän nurkilla pyörinyt kaivureita ja johtokeriä, kun maahan on upotettu valokuitua. Tänään koneet sitten ehtivät vihdoin meidän kulmalle. Olin etukäteen vähän pelännyt, että kun koneet tulevat pihaan niin nurmi on taas sen näköinen kuin imeytyskentän jälkeen - täydellisesti mulloksella. Meillä on kuitenkin ollut tarvetta vähän isommalle ja nopeammalle kaistalle, kun välillä kesävieraat ovat varastaneet minulta linjan kokonaan, joten kun valokuidusta oli keväällä ensimmäistä kertaa puhetta, isä päätti sen ottaa ihan talolle asti ja käyttöön. Mahdollisuutena olisi ollut myös pelkkä kaapelin veto tien reunaan ikään kuin varaksi.
Tien reunoissa olin jo huomannut miten sujuvasti miehet kaapelia maahan laittoi ja jälki oli todella siistiä. Silti olin todella yllättynyt ja iloinen, kun huomasin miten vähillä vaurioilla todella miehet saivat kaapelin meidän pihalle. Vietävää matkaa oli kuitenkin päälle sata metriä, pitkä pihatie, puskien reunasta kellarin kupeelle ja kellarin kupeelta tuohon talon kulmalle. Matkaa tuli jonkin verran.
Tien yli kaivausta mietin, että toivottavasti se ei talvella roudi, mutta eiköhän tuo soratie ole semmoista materiaalia, ettei ole kova routimaan?! Toivossa on ainakin hyvä elää..
Ja tuo vasemmalla puolella kulkeva pieni viiva pihatien reunassa on se kuja minkä kaapeli jätti jälkeensä! Todella nätisti, siististi ja ammattimaisesti tehty koko matkalta. Ihanaa!
Senkin puoleen olin iloinen, että tuo homma tehtiin tänään, sillä huomisesta lähtien on luvattu jälleen sadetta - oikeita monsuunisateita, jotka kestävät ensi perjantaihin... blaah! Märän maan kanssa telaketjukaivurit olisivat saaneet isommat painaumat aikaiseksi. Jossain asioissa on sitten tuuria ja onneakin mukana!
Isä oli käynyt eilen naapurin isännän kanssa puhumassa, että vilja menee pieneltä matkalta traktorin alle, mutta siitä oli sitten päästy yhteisymmärrykseen. Kaura on kuulemma niin halpaa, heh. Kyllä isä oli luvannut korvata mahdolliset haitat, mitä kaapelin laitosta tulee viljan määrän menetyksenä, mutta katsotaan nyt mitä isäntä siitä sanoo. Ainakin kaapeli saatiin siististi pientareen reunaan ja tarpeeksi syvälle, ettei aura ota sitä syksyllä ylös.
Lokakuussa tulee kuulemma sähkömiesporukka sitten erikseen, jotka laittavat talon seinään kuituverkkokotelon ja sen jälkeen isä pääsee vetelemään piuhat vintin kautta sisälle. Onneksi on kuitenkin laajakaista edelleen siihen saakka päällä, ettei ihan kaistapimeyteen syöksytä.
Nyt on kuitenkin piuhat vedetty ja suurin jännitysmomentti ohi. Eikä mennyt pihakaan pilalle, joka on aina pihaihmisen painajainen! Nyt ei sitten muuta kuin odottelemaan loputtoman tehokasta valokuitua, joka tönäisee meidät stratosfääreihin kaistanopeuksissa!
Wiuuuf!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti