Tähkäpäällä paikattu auto ja pullollaan oleva sydän rakkaudesta ♥

Tiedättekö Disneyn piirretyn Kaksin karkuteillä?
      Ei se mitään, vaikka ette tietäisikään. Tässä tulee juoni lyhykäisyydessään: moderni kertomus vanhasta sadusta nimeltä Tähkäpää, naispääosa ei vain ole avuton prinsessantypykkä vaan itsenäinen ja rohkea pakkaus, jonka kanssa prinssi on lievästi sanottuna ongelmissa. Prinsessan on vaikea pyytää prinssiltä apua, vaikka tosi asiassa kaipaa tämän jelppiä vähän siinä ja tässä. Satu päättyy hyvin ja loppuratkaisu on hyvinkin ennalta-arvattava, mutta sehän saduissa onkin niin ihanaa!
      Minun päiväni oli vähän samanmoinen tänään.
      Nukuin ja hyvin ja pitkään ja ajattelin, että kun aamupala oli hotkaistu niin tekisin ainakin yhden koko kesän roikkuneen homman pois alta: pesisin, vahaisin ja paikkaisin auton.
      Hyvä ja kunniakas idea, mutta eihän se ihan taas niin mennyt kuin pienessä päässä kuvitteli.
      Auton takaoven alareunan pyöräkaaresta löytyi tämmöinen, kun vähän "pieniä ruostetäpliä" hioin:

Oh no!

Auto oli kolmisen vuotta sitten paikattu TÄYSIN samasta kohtaa erään paikallisen pajan toimesta ja olen saanut joka vuosi hioa ja maalailla ruostetta piiloon samaisesta kohdasta. Tänään siihen kuitenkin tuli ihan reikä... Istuin auton vieressä ja tuijotin reikää, johon mahtui sujuvasti puukon kärki. Ajattelin, että olisi pitänyt nukkua koko päivän...
        Tähkäpää istui tornissaan ja mietti, miten sitä pyytäisi apua tornin juuressa istuvalta prinssiltä.
         Tämä rinsessa otti luurin ja soitti.
         Parin tunnin päästä prinssi asteli mukanaan kassi täynnä pakkelia ja hiopaperia ja auttamisen halua. Tuntui äärettömän hyvältä, kun on vihdoin elämässä semmoinen ihminen, joka auttaa, koska haluaa, eikä sen takia että olisi pakko. Avun pyytäminen on vain minulle välillä hyvin vaikeaa, kun tämä Prinsessa on ollut mie-ite koko elämänsä - välillä pakosta ja välillä silkasta tottumuksesta. Aina on itse tehnyt ja touhunnut.
          Täytyy myöntää, että kummalliseltakin tuntui kun toinen tuli ja rupesi auttamaan ja tekemään kuin omaansa, mutta kummallisuus oli lähinnä hyvänoloista ja ihmeellistä. Oli mukava puuhastella yhdessä, vaikka minun roolini olikin korjaus-operaatiossa pelkästään assistentin vaativa tehtävä, Mies hoiti likaiset hommat.

Paikka syntyi nopeasti ja siitä tuli kuin uusi. Kestäisi nyt vuoden niin ensi kesänä saisi sitten perehtyä tähän hommaan vähän aikaisemmin ja paremmalla ajalla. Nyt vaan painaa syksy ja katsastus päälle niin piti saada auto kuntoon.

Sillä aikaa kun Mies kuivatteli ja maalaili paikkaus kohtaa, minä vahasin auton muualta. Sain juuri kiillotettua kyljet kun sadekuuro yllätti ahkerat tekijät ja vähän aikaa kun värjöteltiin aitan rapulla niin mentiin sisälle kahveelle välillä.  Tässä kun kirjoitan niin tajusin, etten ottanut valmiista työstä edes kuvaa, mutta ei sitä harjaantumaton silmä edes erottaisi. Ja auto on muutenkin taas ihmiskelpoinen, kun imuroin iltapäivällä sieltä kolme ja puolikiloa hiekkaa pois ennen muuta remonttia. Nyt kelpaa ajaa taas vähän aikaa puhtaalla autolla.
         Hurraa!

Kun auton oli saatu kuntoon, käytiin Miehenrotjakkeen kanssa koeajamassa isän "mopoauto". En ollut vielä sillä ajellutkaan ja kyllä on huvittava tapaus! Naurettiin Miehen kanssa, että tässä autossa sitä voi todella sanoa, että sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää - kun sitä takaosaa ei olekaan!
         Käytiin rannalla ihailemassa auringonlaskua ja seistiin sylityksin punertuvan taivaan ja hiljaisuuden keskellä. Älyttömän hyvä, lämmin ja rauhallinen olo oli siinä Miehenpuolen sylissä. Tuntui, että siihen minä kuulun ja siihen minä jäisin vaikka iänkaikkisuudeksi.
         Minut voisi käyttää oppimateriaalina kurssilla "Tältä näyttää rakastunut nainen". Olisin tyyppiesimerkki, oikea perikuva! Ja miten onkaan viereen löytynyt niin miunmallinen isäntä, kainaloon sopiva ja ihana katsoo sitä sitten mistä suunnasta hyvänsä!

Päivä painui auringon mukana illan puolelle ja tuntui niin syksyltä, kun ilta oli jo viileämpi. Ei ainakaan vielä tullut niitä luvattuja elokuun helteitä, mitä povattiin tälle viikonlopulle ja alkuviikolle - tai sitten ne teki ohimarssin tästä meidän tontin yli! Vallan mahdollista...
         Yksi syksyn merkki on pelloille ja pihamaalle nouseva sumu. Tänään sateen takia sumu on varmaan kaksinverroin pahempaa/parempaa, kun tuntui että piha peittyi sumuverhoon täysin. Oikeasti salaa tykkään tästä kesä-syksystä. Kun ei olla enää kesän puolella mutta ei kunnolla vielä syksyn puolellakaan! Välitilassa.
         Vai johtuukohan hyvä mieli tänään jostain ihan muusta kuin sumusta? ♥
         Miehestä, korjatusta autosta, yhdessä tekemisestä ja rakastumisesta yhä uudelleen samaan mötkäleeseen ♥


JUOKSUPÄIVÄKIRJA
perjantai 19.8.2016
243. juoksupäivä (87vko)
- 1534,4 km
- 5km minikylälenkki (27min)
- juoksu kulki todella hyvin, olisi kai kulkenut pidemmänkin lenkin, mutta kello oli aika paljon ja muutenkin oli pitkä viikko takana. Otin vähän iisimmin ja tietysti silloin homma kulki paremmin, tyypillistä.
- jaloissa oli powereita ja muutenkin juoksu oli taas semmoista leppoisan mukavaa ja helppoa. Ei mitään vääntämistä
- Keli oli sateen jälkeen kostea, hapekas ja suhteellisen lämminkin, mukava juoksu keli
- ryhti, askellus ja hengitys pelasivat hyvin yhteen ja varsinkin huomaan, että kun saan ryhdin pysymään, juoksu helpottuu heti. Jalat pääsevät liikkumaan oikein ja helposti. Keskivartaloon vaan "korsettia" kuntoon!