Surullinen ja sekava viikonloppu ja umpiväsyneen viikon aloitus

Tänään on maailman ylikulutuspäivä. Olemme siis kuluttaneet tämän vuoden uusiutuvat luonnonvarat loppuun. Seuraavat kulutukset ovat lainaa luonnolta (lue lisää WWF:n sivuilta ). Oikeastaan on aika hurjaakin ajatella, että luonnonvarat eivät ehdi uusiutua nykykulutuksella. Sehän tarkoittaa sitä, että luonnonvara-parat ovat jatkuvasti kakkosena... Ei hyvä.
      Minulla oli kolmen päivän vapaa viime viikonloppuna ja silti tänä aamuna ajattelin, että ei jaksaisi mitenkään lähteä työmaalle ahertamaan. Motivaatio, inspis tai työinto, mikä lie, oli tiessään. Väsymystähän se on, mutta nyt tänä vuonna väsymys tuli kuukautta liian aikaisin.
      Lauantaina oli mummon hautajaiset.
      Yritin selvitä ainakin kappeliin asti suhteellisen kasassa, mutta jo matkalla kappelille piti välillä pyyhkiä kyyneliä poskilta. Kappelilla ei sitten tarvittu muuta kuin nähdä arkku, joka kannettiin sisään ja kuulla urkumusiikkia. Itku oli valmis. Pappi puhui vähän turhankin juhlallisesti ja kristillisesti mummon makuun. En tiedä olisiko mummo pitänyt siunauspuheesta taivasmatkoineen kaikkineen, mutta eipä siinä voinut keskeytellä ja sanoa, ettei meidän mummo tuollaisesta perustaisi.

 Muistotilaisuudessa parhaimman puheen piti mummon sisko, joka vähän avasi meidän mummon taiteellista puolta ja sitä, mistä se juontaa juurensa. Mitään henkilökohtaista hän ei halunnut kertoa, ne hän jättäisi itselleen muistoiksi. Sen mummon sisko kuitenkin sanoi lopuksi, että kamala ikävä on. Ne olivat läheisimmät sisaret niiden neljän tytön katraasta. Soittivat joka ilta ja Eila kävi mummoa katsomassa hoitokodissa aina kun mummo sitä sinne pyysi (tai siis huusi, kun koski..) - oli yö tai päivä. Sääliksi kävi niin kovin...
        Minulle ikävä iski vasta kotona. Semmoinen lohduton ikävä, että en näe mummoa enää koskaan. En koskaan voi sanoa hänelle mitään eikä mummo koskaan enää puutu minun miesasioihini kysymällä ja utelemalla.
        Kokeiltiin tänä viikonloppuna Miehen kanssa yhdessä asumista täällä meikäläisen katon alla. Miehellä oli perjantaina ja lauantaina töitä. Perjantaina Mies tuli suoraan töistä minun ruokapöytääni ja sanoi, ettei olekaan valmiille ruualle tullut muutamaan vuoteen (!). Lauantaina olin sopinut, että soitan, kun lähden mummon muistotilaisuudesta ja kun sitten soitin niin Mies oli ottanut muutaman lonkeron ja ei ollut ajokunnossa. Pyysi hakemaan, sillä mielellään tulisi illaksi minun luo. Näin punaista! Itsekästä ja omahyväistä käytöstä, kun tasan tarkkaan tiesi miten vaikea ja raskas päivä minulla oli ja sitten pitäisi vielä herraa palvella ja hakea se kotoa ja niin TYPERÄN asian takia kuin juomisen!!
        Myöhemmin ajattelin, että olisi pitänyt kieltää tulemasta, mutta vähän aikaa kiukkusin ja sitten lupasin hakea. Mies kuitenkin soitti vähän myöhemmin että alkometrin mukaan onkin jo ajokunnossa ja voi ajella itse. Sanoin, että iso ihminen tietää rajansa ja juomisensa. En jaksanut todellakaan holhota sen enempää, kun suututti muutenkin koko käytös! Ja pahinta oli, ettei Mies edes ymmärtänyt heti miksi olin niin kovasti suuttunut... Suutahdin kun pääsin eroon hautajaisvaatteista ja kauppatavaroista, ja oikeasti huusin...
         Muutenkin yhteisasuminen ei ollut aivan niin seesteistä kun luulisi. Mies lupasi muuttaa tapojaan syytöksien ja epäilyjen suhteen, mutta niin sitä vaan tuntui olevan edelleen ilmassa... Oli meillä hyviä hetkiä, onneksi enemmän kuin niitä vaikeampia. Käytiin uimassa ja saunassa melkein joka ilta ja nukuttiin toistemme kainalossa ♥
          Täytyy vain sanoa, ettei minusta ainakaan vielä ole täysin muuttamaan saman katon alle. Siedätyshoito ei ole kuitenkaan pahaksi.

Ja kun kolme päivää "lomailee" niin hommat kasaantuvat.
       Tänään piti tehdä sitten taas kolmen päivän hommia pois rästistä. Ajoin nurmen heti kun pääsin työmaalta pois. Onneksi isä oli taas jelpannut vähän talon reunuksia ja rakennusten läheltä eikä mennyt ihan iäisyys siinäkään puuhassa. Ehdin vielä iltalenkillekin, kun se kolmas kerta jäi viikonloppuna heittämättä.
         Lenkki alkoi niin nahkeasti, että ajattelin ettei taida tulla mitään, mutta kun vauhtiin pääsi niin sittenhän sitä mentiin oikein pitemmän kaavan mukaan. Oli taas semmonen olo, että ihanaa kun omin jaloin pääsee liikkellee ja vielä niin ettei se edes tunnu kovin rankalta. Tämän illan juoksu oli rento ja mukava ja sellainen taas, että olisi voinut juosta koko illan!
         Äiti keräsi tänään jo viinimarjoja. Alkavat tippua puskista maahan - ainakin osa, niin pitää saada äkkiä ämpäreihin. Minullakin olisi vielä mustikkakeikka heittämättä. Jokohan se on liian myöhäistä?
         Meidän pomokin sai viime viikolla kauan odotetun lapsensa. Tyttö tuli. Naurettiin Aikun kanssa, että onneksi se sai sen, eihän tämmöistä jännitystä olisi kauaa enää kestänytkään, kun koko seurakunta odotti lasta kuin omaansa! Pitäisi vaan nyt keksiä, mitä ostaisi tuoreelle isälle varpajaisiin. Se on jo kolmatta kertaa isä, joten ei mitään vauva-opasta enää tarvitse.. Kunhan nyt mietiskelen.

Ensimmäiset syyssadon molluskat.

Tänään oli taas niin kovin syksyistä jo. Vaikka oli lämmintä, kun aurinko paistoi, niin varsinkin tuuli oli jo ihan erilainen kuin joskus keskikesällä tai juhannuksena. Siinä on jo kylmyyttä ja viileyttä. Ja viljakin alkaa kellastumaan molemmin puolin taloa, molemmilla naapureilla. Kohta varmaan puimureita peruutellaan jo liiteristä pihalle huoltoon, että pääsee sitten ajoissa pelloille. Omaa kasvimataani katsoin tänään, kun ajoin siitä vierestä ruohoa. Olen tänä vuonna kasvattanut rikkaruohomaata! Ei sieltä näkynyt kuin auringonkukat pari metrisinä kaiken rikkaruohon keskeltä. Huh hei!
        Mistähän sitä saisi kaksitoista tuntia lisää aikaa kaikelle tälle syksytyölle?
        Jos jollakulla on ylimääräistä lähettäkään mieluusti tänne päin!
        Kitosh!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
239. juoksupäivä (86 vko alkaa)
- 1512.2 km
- 9.2km uimaranta-harjumetsätie-suopohjientie-kylälenkki (54min)
- alkuunsa tuntui kuin juoksusta ei tulisi mitään, mutta parin kilsan jälkeen alkoi jalat tuntumaan ihan erilaisilta
- oli mukava juosta ja hengitys tasaantui rauhalliseksi eikä jaloissa tuntunut suurempaa väsymystä
- ryhti pysyi hyvänä ja energian kulutus oli aika minimaalista niillä askelpituudella ja ryhdikkäällä asennolla.
- keskivartalo kuitenkin kaipaa pientä korsetin kiristystä, kiloja on tullut pari ylimääräistä jenkkakahvojen kohdille... ei hyvä
- keli oli aurinkoinen, vähän tuulinen ja viileä, mutta ei kylmä. Mukava keli mukavalle juoksulle, +18
- ja olo lenkin jälkeen mahtava
- huomasin kyllä senkin, että mitä enemmän on ajatuksia ja mietteitä, sen pidemmän lenkin pää vaatii... tänään oli sitten noin 9kilsan lenkin verran ajatuksia...