4. elokuuta 2016

Ruusuja ♥

On ollut motivaation kanssa vähän ongelmia tällä viikolla... tai jos spesifisesti sanotaan niin eilen aamulla oli hieman vaikea lähteä töihin. Olisi niin mieluusti vain jäänyt maate ja kääriytynyt peiton alle. Noh, sellainen oli sitten koko päivä, kun kyykittiin kukkien kanssa niin tuntui ettei enää puolen neljän maissa saanut jalkoja suoraksi. Kaikissa muissa hommissa kahdestaan tekemistä ei niin huomaa paitsi kukkien kanssa. Niiden kanssa saa kykkiä ja kyykistellä ihan tosissaan...
        Eilen töiden jälkeen ei ollut oikein intoa kyllä mansikoiden metsästykseenkään, mutta ajattelin, että kohta niitä on turha kysellä kun ensi viikoksikin on luvattu pelkkää sadetta. Nostin vähän rahaa ja menin vähän tinkimään ensimmäiselle mansu-kojulle, jonka eteeni sain. Ei antanut alennusta vaikka paljon olisin ostanut. Eipä tiennyt myyjä-tyttönen millainen päivä minulla oli ollut takana, hermostutti jo se, että mansikoilla oli lähtöhinta kamala! Maksoin itseni kipeäksi ja sain huonolaatuisempia mansikoita kuin viime vuonna. 10kg ja 70 euroa! Ainakin tiedän minkä takia sitä loppukesä käydään siellä työmaalla. Luulisi seuraaviin aamuihin löytyvän motivaatiota...
          10kg ja 17 rasiaa mansikoita pakkaseen talvisiin smoothie-juomiin ♥
           Parempi sekin on kai kuin ei mitään.

Eilisiltana tuli vähän ex tempore se, että porukat lähti kaupunkiin, joten minä pyysinkin Miehenpuolen sitten illaksi vuorostaan tänne. Ei olla täällä kamalasti oltu, kun on ollut meidän sakki paikan päällä koko kesän, joten oli mukava välillä pitää Miestä täällä. Lämmitettiin sauna, käytiin iltakävelyllä metsätiellä, käytiin uimassa ja saunassa ja syötiin iltapalaa ja katottiin leffaa, Viesti Mereltä eikä varmaan tarvitse kauan miettiä kumman leffatoive se oli ♥
       Ja ensimmäistä kertaa tapahtui semmoinen asia, että sain kukkia muuten kuin juhlapäivänä. Ensimmäistä kertaa sain kukkia mieheltä ♥ Tumman punaisia ruusuja ja iso kimppu! Sydän paisui kuin pullataikina pelkästä onnesta.

Tänään oli puolestaan hyvä ja tehokas päivä töissä. Saatiin aikaiseksi paljon ja tuli ihan hyvä mielikin kun homma joutui. Ja kotona sain siivottua, kun on pitänyt jo pari kuukautta imuroida... Eilen alkoi sen verran ärsyttää sotkut ja roskat, että tartuin imuriin pienten päiväunien jälkeen ja imuroin kämpän siihen kuntoon, että täällä kehtaa olla... Oli mukava kölliä sohvalla illalla puhtaassa kodissa.
       Iltasella käväisin lenkillä ja vaikka ihan samanlaista lentoa ei juoksu ollut kuin maanantaina niin hyvältä tuntui. Ihania nämä viileämmät kelit ainakin juoksun kannalta.
        Kello on taas vaikka mitä ja huomenna väsyttää. Meni vaan aikaa taas tuon sähköpostin kanssa kun ei meinaa pelata ...

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
238. juoksupäivä (85vko)
-1503 km
- 5.7km kylälenkki oikopolulla (35min)
- hyvä juoksu, ehkä vähän enemmän painoi jaloissa kuin eilen
- ryhti vähän lösähti ja loppumatkasta vihlaisi vasemman polvilumpion päältä, vähän hieroin ja sitten taas pystyi juoksemaan normisti...
- keli oli hyvä eikä tullu kamala hiki
- mukava juoksu
- +18 puolipilvinen pouta ilta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti