Rakkautta ja lämpöä laiturilla

Nukuin huonosti. Osasin vähän odottaakin sitä eilisen ajatustornadon jälkeen, mutta kyllä tässä alkaa pikku hiljaa olemaan kai jonkinmoista työuupumustakin, kun moneen kertaan yössä pomppaan ylös sillä mielellä että myöhästyn töistä... Ja kello näyttää kahta.
        Ei hyvä.
        Minulla oli tänään terapiapäivä. Aikku-parka joutui taas terapoimaan minua aamuvarhaisesta lähtien kun purin mieltäni jälleen päivän töiden lomassa. Naureskelin jo Aikulle, että sen pitäisi ottaa näistä terapia-istunnoista tuntitaksa. Löisi leiville. Oikeasti terapia ei ole mitenkään harhaanjohtava nimitys meidän juttutuokioista. Tänäänkin aivopoimut järjestäytyivät ihan eri muotoon kun sai näkökantaa toiselta ja kun toinen vähän herätteli taas katsomaan asiaa eri vinkkelistä kuin mitä itse aina tuijottaa.
        Parasta kuitenkin oli se, kun viisas terapeuttini sai minut tajuamaan, että se mitä OIKEASTI haluan on se, että saisin Miehen ja kodin yhtä aikaa. Että saisin olla Miehenpuolen kanssa kotona, tehdä ja touhuta eikä tarvitsisi aina lähteä johonkin muille maille, että Murun kanssa saisi olla. Yksinkertainen ajatus, mutta miten monen poimun alta sekin ajatus oli kaivettava ennen kuin tämmöinen röhvänä sen tajusi!

Töiden jälkeen tavattiin Miehen kanssa satamassa, meidän majakan juurella ja istuttiin laiturilla pitkän aikaa kylki kyljessä, sydän sydämen vieressä. Puhuttiin ja pussattiin, ja tuntui että vaikka toisessa oli kiinni kuin siiamilainen kaksonen niin olisi vain lähemmäs pitänyt päästä.
       Uitin varpaita kylmähkössä vedessä ja kalaparvi kävi tämän tästä katsomassa olisiko varpaista välipalaksi. Ahvenkalat näyttivät kuitenkin paljon paremmilta jalkojen alla kuin hait tai pirajat... Varpahat säästyivät tällä kertaa.
       Tähän mennessä minä olen ollut meistä se, joka on haaveillut isosti, mutta Mies yllätti minut tänään kun istahti viereen ja sanoi, että meillä pitäisi olla kesämökki mihin lähdettäisiin perjantaisin puuhastelemaan puusavotan ja muiden mökkihommien pariin. Tuntui hyvältä, että Mieskin uskaltaa haaveilla minun kanssani tulevasta ja kuitenkin ihanan arkisista asioista. Etelän matkastakin puhuttiin ja suunniteltiin yhteistä lomatiliäkin, mihin kerättäisiin aina matkakassaa valmiiksi. Minulle ei voisi käyttöoikeutta tiliin antaa tai se olisi aina tyhjänä... nimimerkki: kirjoja rakastava herkkusuu ♥
       Oli ihana muutenkin olla Miehen kanssa ilman näitä tämän kesän vaikeuksia ja haasteita. Istuttiin laiturilla pitkästä aikaa kahdestaan, sillä lailla kuin meidän pitäisi aina toistemme kanssa olla, omia itsejämme iloisten juttujen ja naurun kera, paljon suukkoja, halauksia, läheisyyttä ja lämpöä ♥ Siinä me ollaan parhaimmillaan ja se myös osataan parhaiten. Jotenkin vain unohdettiin se tuossa kesän aikana, että onni on tässä näin. Meissä. Kuten Juha Tapio laulussaan sanoo: "Voiko onni olla tässä, kun ollaan vaan eikä pyrkimässä sen suurempaa?" Kyllä voi. Ja jos minulta kysytään, niin se on juuri sitä parhainta onnea. Ihan vaan tämä tässä, lähellä, sylissä, suu vasten suuta ja sormet toistensa lomassa, käsi kädessä, silmissä onni ja rakkaus toista kohtaa ja se ihanan lämmin ja pehmoinen tunne, että vihdoin viimein on löytänyt oman paikkansa tässä suuressa maailmassa ja että saa jakaa sen ihmisen kanssa, joka on puuttuva puolikas omasta sydämestä ♥
        
Kotona paistoin Miehenrotjakkeelle "synttärikakun" eli suolaisen purjo-kinkkupiirakan. Ei ollut kuulemma niin makean perään, mutta piirakka maistuisi. Toivottavasti maistuu, en ottanut koepalasta paistoksesta joten maku on yllätys minullekin.
       Tänään oli kotonakin ihana olla. Sain olla hetken aikaa täysin yksin ja laitoin kotiin tullessani uunin päälle ja tein samalla piirakkaa. Tuli rätisi uunissa ja kun piirakka paistui kannoin puita halkolaatikkoon. Tunsin oikeasti puhdasta onnea siitä, että sain taas tehdä näitä kotihommia, puuhastella nurkissa, lämmittää torppaa ja nauttia olotilasta, joka oli sekoitus jotain ihanaa, onnellista ja iloista!
       Ajattelin niitä iltoja, kun kantelen puita tupaan ja mies istuu sohvalla käsi kantoliinassa ja toipuu olkapääleikkauksesta. Tai niitä aamuja, kun lunta on tullut metri ja raivaan posket punaisina väylää pihamaalle samaan aikaan kun mies nukkuu toipilaana peiton alla kipulääkkeen kera.
       Kamala sanoa, mutta odotan sitä että toinen on toipilaana ja saan passata ja hoitaa.
       Olisikohan tässä taas terapian paikka? 
       Hih ♥

P.S. Kävin iltajuoksulla ja tulipa taas huomattua, että pitää pikku hiljaa totutella niin mieli kuin kroppakin syysjuoksuun. Oli jo aika hämärää ja viileää juoksennella, vaikka juoksu itsessään sujui oikein hyvin ja sain pään tyhjennettyä viikon töistä ja käännettyä nupit kohti ihanaa viikonloppua ♥ 

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
246. juoksupäivä (88vko)
- 1551.6 km
- 5km minikylälenkki (30 min)
- juoksu kulki alusta asti kuin ajatus. Vauhtiakin pystyin pitämään mukavasti.
- loppumatkasta ryhti lösähti jälleen keskivartalosta ja paino tipahti kinttujen päälle
- askellus ja hengitys olivat kuitenkin hyvin reilassa ja toimivat pitkin matkaa
- juoksutempo oli myös hyvä ja jotenkin tuntui, että vauhtiakin olisi ollut enemmän vaikka se ei kamalasti ajassa sitten loppujen lopuksi näkynytkään
- juoksun jälkeen oli hyvä ja energinen olo. Onnellinenkin.
- ihana laji!
- +16, pilvinen, vähän sateinen ja pimeä ilta