Rento akan kaali

Tämmöisiä päiviä pitäisi olla enemmän. Tämmöisiä lauantaita tai päiviä ihan ylipäänsäkin.
           Eilen töiden jälkeen ajoin pihanurmen, vaikka välillä tuli vettä niskaan niin ettei eteensä nähnyt. Ajoin kuitenkin, vaikka jälki näytti enemmän siltä kuin olisin nyhtänyt pitkäksi venähtäneet ruohonkorret käsineen! Ja iltasella, samalla kun sauna lämpesi, vaihdoin sänkyyn uudet lakanat. Puistelin ja tuulettelin peitot ja tyynyt ja vaihdoin uudet, puhtaalta ja kesätuulelta tuoksuvat lakanat ja tyynyliinat. Miten ihanaa oli iltamyöhällä pyörähtää syysyötä viettämään kesätuulelta tuoksuvaan sänkyyn!
           Ja herätä siitä!
           Nukuin rikollisen pitkään.
           Koira kävi muutaman kerran jo katsomassa, että eikös sitä voisi jo herätä, mutta luovutti sitten kun mutisin, että nukutaan vielä kun ei tiedä milloin seuraavan kerran saa nukkua (okei, myönnän, pientä liioitteluahan tuo oli, mutta tepsi koiraan..).

 Heti kun olin hakenut puita halkolaatikkoon, aamun lehden postilaatikosta, saanut tulet syttymään tuvan uuniin ja aamupalan pöytään, minun aamuuni lennähti neljä vierasta. Neljä kurkea laskeutui minun takapihalleni, isolle niitylle ja jo eilisen ruohonleikkuun aikana huomasin, että taas oli nurmen alta etsitty vatsan täytettä. Epäilemättä ne tänäkin aamuna tulivat aamupalalle oikein koko perheen voimin, sillä kurkia oli selvästi kaksi aikuista ja kaksi nuorempaa rimppakinttua. Olkoot, ajattelin, vaikka normaalisti olisin jo etsinyt keltaisilta sivuilta halpaa ja laitonta pienoiskiväärimyyjää... Tämä aamu oli vain liian ihana suuttumukseen tai harmitukseen.
                Oli ihana istua pöydän ääressä ja kuunnella tulen ritinöitä ja rätinöitä uunissa selän takana. Näin minä aloitan aina talviaamuni, aamuisella uuninlämmityksellä, ja se tuntui äkkiä hyvältä ja turvalliselta. Kotoisalta. Hassua, että olin kaivannut tämmöisiä aamuja, kun ei ole kiire eikä hoppu mihinkään, saa tuijotella nukkuvaa koiraa, joka etsii hyvää asentoa omalla sohvallaan ja lukea rauhassa viikolla jemmatut aikakauslehdet aamun lehden jälkeen. Olin onnellinen.
                 Olin luvannut itselleni, etten tekisi tänään mitään, mutta sen verran piti lihaksia liikuttaa, että koira pääsi vähän riemastelemaan ulkoilmaan. Käytiin rantalenkillä ja tuntui oikeastaan ensimmäisen kerran oikea syksyn tuoksu ilmassa. Kai minun pitää luovuttaa ja myöntää, että kesä on mennyt ja syksy saapunut. Ei se kyllä niin pahalta ajatukselta enää tunnu, kuin viikko pari sitten. Oikeastaan ihan mukavaakin nämä viileämmät ja harmaammat ilmat (kunhan ei nyt sitä sadetta aina...)

Koira nautiskeli lenkistä, kun on ollut oikeastaan oman pihan vanki koko viikon ja kävellyt tontin rajoilla itsekseen. Oikein huomasi, miten se etsi ja nuuski uusia hajuja ja tuoksuja. Yritin kysellä, että syksykö siellä varvukossa ja kanervikossa tuoksuu, mutta koiran mussukka sen kun vain tuhahteli. Itse nautin myrskyävästä järvestä. Se oli niin harmaa ja niin kylmännäköinen ja aaltoja täynnä, että oikein itsekin ihmettelin, miten minä tuollaiseen kylmyyteen menenkin joka ilta! Minun täytyy olla hullu tai muuten päästä vialla!
                Sen verran lipsuin päätöksestäni olla tekemättä mitään, että tyrkkäsin pesukoneeseen eiliset lakanat ja hurautin ne puhtaaksi. Istuin takkaa lämmittämään ja nappasin yöpöydältä kirjan mukaani. Tällä kertaa lukemisen alla on Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän ja aion kyllä kirjoittaa siitä(kin) tänne muutaman lauseen, kunhan saan sen luettua. Se toinen lupaamani kirja-arvostelu on myös työn alla... tulossa on sekin! Tuo alhaalla oleva kuva kertoo oikeastaan kaiken sen mitä tämä päivä minulle oli: vapautta, hiljaisuutta, rauhaa, onnea, iloa ja pään tyhjennystä.

Nukuin päiväunetkin. Ne ovat sellaista viikonlopun luksusta, mitkä tekevät hyvää niin sielulle kuin ruumiillekin. Koira oli onneksi tässäkin samanmielinen ja vedeltiin päikkärit viereisillä sohvilla tyynyt kuolassa - molemmilla! Iltasella hemmottelin itseäni jälleen jääkylmällä iltauinnilla ja tulikuumalla lauantaisaunalla. Istuin ylälauteilla pitkään ja ajattelin, että en ollut ajatellut töitä koko päivänä, oikeastaan olin melkein unohtanut että maanantaina pitäisi töihin lähteä, joten kai minun vapaa viikonloppu-yritys tepsi ainakin ensimmäisen päivän osalta! Hurraa!

Iltasella oli niin kaunis auringonlasku, että se maalaili tuvan hetkessä punertavaksi. Nyt aion vielä katsoa jonkun hyvän, romanttisen, lällyn ja itkettävän ihanan elokuvan iltani päätteeksi ennen kuin ryömin jälleen unen maailmoihin.
               Tämmöisiä päiviä lisää.
               Olen onnellinen emäntä.
               Juuri nyt.
               Juuri tässä.



P.S. Kokemusperäinen vinkki: älä yritä siistiä korvanympäryshiuksia hiustrimmerillä oikealta puolelta peilin kautta.... (täällä odotellaan, että hiukset kasvaisivat mahd. nopeasti!) terv. nimimerkki kalju lovi korvan takana