Yksi riittää...

Olen kai jostain kohdin aika vanhanaikainen, sillä uskon, että elämä tuo ihmisen elämään aina sellaisia ihmisiä kuin mitä kulloinkin tarvitaan. Joskus vain kuuntelijaa, turvallisen olkapään tai sydämen punaiseksi ja pulleaksi pullistavan sydänkäpysen, eikä niistä ihmisistä laskisi irti enää koskaan, kun sellaisen on syliinsä saanut.
              Minullakin on sellainen ihminen.
              Ihminen, joka saa minut nauramaan ja tuntemaan itseni paremmaksi kuin olen. Näkemään itsessäni hyviä, kauniita ja arvostettavia piirteitä, joita ei muuten itsestään aina löytäisi. Hän on opettanut minua pitämään ja rakastamaan sitä höpsähtänyttä naisihmistä, joka joka aamu katsoo minua peilistä. Ja se tuntuu niin hyvältä, että jos sen tunteen osaisi kuvailla sanoin ja lausein, niin kirjoittaisin sen tähän!
              Joka kerta, kun saan häneltä viestin tai puhelun tai ajatus vain hipaiseekin sinne suuntaan, mieli täyttyy hyvästä olosta, hymystä, onnesta ja ilosta ja suunnattomasta kiitollisuudesta, että minulla on sellainen ihminen elämässäni, joka nostaa minut ilmaan, antaa kantapäihin siivet ja sydämeen lämpöä.

 Joskus mietin, että oppisinko ikinä rakastamaan toista ihmistä oikein - ilman itsekkyyttä tai oman edun tavoittelua. Tai että löytäisikö joku minusta jotain sellaista, mikä olisi rakastamisen arvoista. Nyt olen huomannut, että ei rakastaminen ole oikeastaan itsestään kiinni vaan se syntyy suurimmaksi osaksi sen toisen ihmisen läsnäolosta ja keskinäisestä kiintymyksestä ja arvostuksesta. Jossakin vaiheessa sitä vain huomaa, että toivoo toiselle pelkkää hyvää ja puhdasta onnea, vaikka se onni ei liittyisi millään tavalla omaan oloon tai onneen.
              Minulle jo pelkkä ajatus siitä, että tässä maailmassa on edes yksi elävä olento, joka oikeasti ja vilpittömästi tykkää minusta, antaa valtavasti voimaa ja tunteen siitä, että pystyy mihin tahansa! Eikä siihen tarvita kuin se yksi ihminen. Yksi ainut ihminen, jonka kanssa tietää pääsevänsä lentoon, olevansa jotain suurempaa kuin koskaan ennen ja jonka kanssa sydämen ikkunat ja sielun ovet ovat apposen auki. Jonka kanssa ei pelkää mitään, uskoo kaiken olevan mahdollista ja toivoo, ettei ikinä tarvitsisi irroittaa otettaan. Maailmaan syntyy uusia värejä ja vanhat sävyt vahvistuvat, ja sydän on täysi ja ylikin!
                Yksi ihminen.
                 Se riittää nostamaan sydämen sijoiltaan ja solmimaan sielun rusetille.
                 Vain yksi.