10. toukokuuta 2014

KESÄ !!

Vaihdoin tänään autoon taas kesärenkaat - toivottavasti viimeisen kerran tänä keväänä! Tuntui kyllä hieman vähämieliseltä nostella jälleen nastarenkaat pois ja siirtää kesärenkaat tilalle, ihan kuin olisin tehnyt homman jo jossakin vaiheessa tänä keväänä. Puuskis!
          Mutta arvatkaapas mitä!
          Tänään tsirputti puhelinlangalla ensimmäinen pääskynen! Pääskysten suhteen uskon vanhoihin ja viisaisiin, joiden mukaan pääskysestä ei päivääkään! Se on nyt kuulkaas virallisesti sitten kesä - ainakin minun tontillani!
Kesän kunniaksi minä tepastelin pihamaallakin t-paidassa ja jätin välihousut jo kaappiin. Katsotaan nyt miten kauan tämä lämpimämpi aalto kestää ja pitääkö jo ensi viikolla kaivaa poolopaidat ja välkkärit kaapista takaisin päälle, mutta ainakin tänään kevyempi vaatetus tuntui hyvältä.
            Nurmikkokin alkaa olla paikka paikoin jo niin pitkää ja tuuheaa, että minulla alkaa tulla kiire ruohonleikkurin keväthuollon kanssa. Tänään laitoin koneeseen jo akun paikoilleen ja kokeilin toimiiko vanha akku vielä ja hyrähtihän se käyntiin, kun jaksoi vain avaimesta kääntää. Huollon tarpeessa leikkuri kuitenkin on, sen verran köhäiseltä kone kuulosti. Jospa ensi viikolla saisi senkin ajokuntoon ja nurmen lyhyeksi...
Iltasella kun seisoskelin ulkosaunan ovella saunan jälkeen 'tuulettumassa', niin tuntui uskomattomalta, että tämä aika on taas täällä: kesän alku, valoisat illat ja (toivottavasti) lämpenevät päivät. Kaipaan näitä tällaisia iltoja aina sysipimeän talven aikaan, kun missään ei näy muuta kuin pimeyttä ja lunta ja kylmyyttä.
           Kävelin koiran kanssa iltalenkkiä äsken ja yritin imeä itseeni alkukesän maisemia ja ääniä. Käki kukkui vimmoissaan lähimetsässä ja koivuissa näkyi jo ne ihanan vihreät hiirenkorvat.
           Voi kun aika pysähtyisi hetkeksi tähän hetkeen!
           Tähän ihanalle alkukesän kynnykselle, kun kesä on vielä kokematta ja elämättä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti