Sateen jälkeen tulee pouta - paitsi jos ei ala satamaan uudelleen...

Monsuunisateet taitavat tällä erää olla ohitse. Tuskin maassa enää tilaa olisikaan minkään kiven alla ylimääräiselle vedelle ja minunkin ymmärrykseni "kesäiselle pikku sateelle" alkaa viiden kaatosadepäivän jälkeen olla aika minimaalista!
         Helatorstaikin humpsahti ohi melko lailla viltin alla. Suurin ponnistukseni taisi olla se, kun pesin koneellisen pyykkiä. Helatorstainakin maailma täyttyi harmaista ja soikeista sadepilvistä ja ropottavasta pisaraverhosta, joten eipä ollut kamalasti muuhun toimintaa intoakaan. Ja kieltämättä teki ihan hyvää vain olla ja lojua. Sai nukuttua vähän univelkaakin vähemmäksi. Se minkä tuollainen arkipyhä teki, niin sekoitti päivät aivan tyystin. Tänään työmaalla oltiin ihan maanantaissa ja puhuttiin "tästä viikosta" ja "sitten loppuviikosta tehdään sitä ja tätä"... Eilenkin tuntui ihan sunnuntailta ja kuulosti hassulta kun säätiedotuksissa ennusteltiin viikonlopun säätä. Nyt pitää päivittää oma aikakausi jälleen kohdilleen ja herätä huomenna lauantaiaamuun eikä nousta viideltä ja lähteä töihin... On nimittäin joskus semmoistakin tullut tehtyä...

Tänään alkuillasta kun taivas näytti jo melkein kesäiseltä ja aurinkokin pilkisteli jälleen pilviverhon takaa (joka ei sittenkään ollut täysin läpipääsemätön), käytiin koiran kanssa pitkästä aikaa rannalla kävelemässä. Koira tutki rantametsikön laitaa ja keräsi kai taas puoli tusinaa punkkia naamaansa, kun minä kävelin raikasta järvi-ilmaa hengitellen ja nautin siitä, että sai tuulettaa päätä koko viikon aherruksesta, kuunnella lintuja ja laineita ja laskea kuinka monta kuikkaa pinnan alta pulpahtaa pintaan.
           En tiedä millainen kaheli minusta tulisi, jos en välillä pääsisi näille 'omille reissuilleni' päätä tyhjentämään. Pahana tapana minulla on vielä kaiken lisäksi puhua itsekseni ääneen, kun jotenkin ääneen sanottuna ongelmat tuntuvat pienemmiltä ja ratkaisut järkevämmiltä. Toisinaan kyllä testailen romaanini dialogiakin ääneen, että en minä kaiken aikaa ihan turhia hölise (uskoo ken tahtoo..).
           Tulee halvaksi - minun terapiani - kun itselleen puhuu ja purkaa tuntojaan.
            Eikä tarvitse välttämättä edes sitä leposohvaa...