On taas aika laittaa vuotta pakettiin.
Jos tätä vuotta pitäisi kutsua yhdellä sanalla, se olisi haastava. Ja ehkä siinä sanassa olisi vähemmän positiivinen sävy. Vuosi on ollut raskaasti haastava moneltakin kantilta katsottuna ja melkein olen iloinen, että tämä vuosi on lopuillaan. Naapurin emäntä sanoi, kun vein jouluglogiä vähän ennen joulua, että "hyvää uutta vuotta, toivotaan että se olisi ainakin samanlainen", minä sanoin, että "mieluummin vähän parempi...". Ja tarkoitin sitä todella.
Viime vuonna taisin kirjoittaa, että aika vilahti taas nopeasti ohi,mutta tämä vuosi on minusta ollut todella pitkä. Ehkä juurikin se, ettei se minulle ollut mikään hyvä tai erinomainen vuosi. Vaikeuksien kanssa aika menee hitaammin.
Mutta katsotaan mitä tämä vuosi toi mukanaan:
Vuosi alkoi lumisissa merkeissä. Jopa niin lumisissa, että siitä alkoi tulla vähän ongelmaa. Sairasteltiin Miehenmurrikan kanssa jonkinmoinen yskä-flunssa ihan vuoden alussa, joten yskää riitti monen monta viikkoa sitten vielä senkin jälkeen kun alkoi muuten olla terve.
Helmikuussa pelättiin, että lumikuormat vielä hajottavat meidän navetan katon, sillä lumi ei ollut tullut alas koko talvena. Ja koko ajan satoi lisää. Yritettiin Miehenmurrikan kanssa jopa narulla vääntää lumia katolta, mutta loppujen lopuksi oli aika lähellä ettei väännetty itseämme alas lumien sijaan!
Pakkasiakin riitti kohtuulliset -25 ja risat, joten odotettavissa olisi heinäkuun helteitä ♥
Vihdoin sitten maaliskuussa keli alkoi hellittää. Tuli sen verran monta plussakeliä, että katot tyhjenivät ja naapurin nuori isäntä kävi puskemassa minun lumivallejani vähän kauemmas, että lopputalven lumet mahtuvat paremmin. Alkoi herätä jo toive kesästä ♥
Lumet lähtivät. Heitin talviturkkini 29.4. joka oli aikaisemmassa kuin yleensä. Tehtiin tänä keväänä Miehenmurrikan kanssa uusia tukia pensaille ja siemeniä pääsin kylvämään todella myöhään. Tätä kevätti piristi Miehenmurrikan drone harrastuksen täysin lapasesta lähtö ♥
Toukokuussa pihalle ilmestyi pieni rusakon poikanen, joka sitten jäikin pihamaalle pyörimään koko kesäksi. Sain seurata pienen otuksen kasvua pienestä ihanuudesta suureksi pomppijaksi ♥ Toukokuussa myös olin jotenkin antanut armoa itselleni sen asian suhteen, etten tänä vuonna pääsisi mihinkään töihin. Taistelin sen asian kanssa ehkä liikaakin ja väsytin itseni. Isä antoi työtä metsästä ja pinosin talven aikana katkenneita kuusen latvoja ja kuusen runkoja pinoihin muutaman viikon ajan, ennen kuin soitto työmaalta tuli.
Kesäkuussa tulivat sitten helteet ja +30 meni rikki ensimmäisen kerran. Minulla oli jälleen todella painostava kesätyöpaikka ja rupesin oikeasti miettimään sitä, että tämä olisi viimeinen työkesä tällä ammattinimikkeellä. Kesäkuun 10. päivä syttyi suursuo palamaan ja se oli sitten sellainen mediatapaus, että turistit pomppivat jopa meidän pihamaalla...
Heinäkuussa sairastin epätavallisen rajun flunssan. Kutsun sitä mielipaha-flunssaksi, sillä heinäkuussa kuulin, ettei minulla olisi ainuttakaan viikonloppua vapaana ja meidän suunniteltu kesälomareissu jäisi tekemättä!
Helteet tulivat viikoksi ja sitten heittikin täysin päinvastaiselle. Oli kylmää ja märkää ja kasvimaa oli myöhässä monta viikkoa. Kurkku varsinkin. Ehdin kuitenkin kesäkuussa kitkemään kasvimaan hyvään malliin, mutta heinäkuussa loppui aika ja energia...
Elokuussa vietin sitten melkein neljä päivää lomaa ja parina niistä tehtiin puita. Eli mitä lomaa se sitten oli?! Tein elokuussa urani viimeiset suntiotyöt ainakin vähäksi aikaa ja tunsin olevani vapaa! Kesä ei oikein ottanut enää tulta alleen ja kelit olivat koleat ja märät, vaikka itse vesisadepäiviä ei kamalasti ollutkaan.
Perustin firman. Kaiken pelon ja jännityksen keskellä, mitä tulevaisuudesta koin. Nyt minä olen yrittäjä tässä maassa, missä yrittäjyys on kuulemma itsemurhaa...
Syyskuussa loppui eräs osa minun työhistoriaani. Työ seurakunnan puutarhurina. Suurin tunne oli helpotus, mutta sitten seurasi myös epävarmuus ja pelko. Tähän päätökseen kuitenkin olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä työ otti viimeisinä vuosina enemmän kuin antoi.
Kukkapenkkien perkuu jäi lokakuulle, sillä en jaksanut syyskuussa tehdä YHTÄÄN MITÄÄN töiden lisäksi. Meni monta viikkoa, ennen kuin pääsin sen verran jaloilleni, että harava ja lapio pysyivät kädessä! Sain kuitenkin kukkapenkit raivatuksi ennen lumia ja pihan siistiksi muutenkin. Lokakuussa väänsin myös firmalleni kotisivuja niin etten oikein koneen ääreltä noussut.
Tehtiin Miehenmurrikan kanssa "kesälomareissu" Punkaharjulle puolessa välissä lokakuuta, mutta ei se ihan sama ollut märässä ja pimeässä lokakuun kelissä kuin heinäkuun helteillä...
Marraskuussa toteutin erään haaveeni: avantouinnin. Avanto oli luonnonvesissä, sillä vedet pysyivät todella hyvin auki pitkälle alkutalveen. Sain syntymäpäivälahjaksi neopreen-tossut ja pärjäsin todella hyvin kylmässä vedessä ♥ Tämä asia toi loppuvuoteen paljon iloa ja itseluottamusta ♥
Joulukuulle oma ranta oli pitkään avoinna joten uiminen jatkui jouluun asti omassa rannassa. Sitten vähän tien kunto aiheutti ongelmia uimiselle ja lunastin paikan myös kaupungin avantouintipaikalle. Lumeton joulu ja joulukuu vailla suurempia pakkasia.
Haasteelliseksi tämän vuoden teki oikeastaan se, että kaikki vaikea tuli kerralla niskaan. Ongelmat työelämässä, isän sairastuminen ja oman tieni etsintä jatkui kuin olisi liisterissä tarponut. Ei oikein ole ollut sellaista selvää ja sujuvaa hetkeä tänä vuonna niin, että sen tässä nyt muistaisin... Se harmittaakin vähän, sillä vuodet ovat kuitenkin arvokkaita ja aika niissä kiitollisin mielin vastaanotettavaa. Varsinkin tänä vuonna tajusin sen.
Tänä vuonna:
Juoksupäiviä tuli 112 päivää
Kilometrejä 587.5 km
En mennyt naimisiin.
Enkä saanut lapsia.
Kukaan muukaan ei saanut lapsia eikä mennyt naimisiin.
Luin 19 kirjaa.
Unohdin monet synttärit ja nimpparit.
En haudannut ketään läheistä.
En hankkinut lemmikkiä.
Aloitin avantouinnin.
Aloitin yrityksen.
Lopetin puutarhurina seurakunnalla.
Lopetin suntiohommat.
En viettänyt kesälomaa ollenkaan.
Saavutin 35.ikävuoden.
Sama mies pysyi rinnallani taas tämänkin vuoden, josta olen enemmän kuin kiitollinen ♥
Perheen siteet vahvistuivat ja tähän kohtaan pitää sanoa, että kiitos nykyteknologian.
Elvytin muutaman vanhan ystävyyden ja toivottavasti vahvistin vanhoja.
Uudelle vuodelle en todella jaksa miettiä suuria lupauksia tai tavoitteita. Aloitan jälleen kerran vuoden niin alusta kuin voi vain aloittaa, joten keskityn nyt vain uuteen alkuun ja toivottavasti ensi vuonna tähän aikaan, tuleva vuoteni on ollut parempi kuin tää vuosi. Toivon sitä todella.
Ehkä se, että pitäisin itsestäni vielä parempaa huolta ja läheisistäni vieläkin parempaa huolta, on ihan hyvä ensi vuoden tehtävä. Toivottavasti ensi vuosi toisi tämän vuoden haasteisiin kaikkiin ratkaisun. Saisin työn, josta pidän. Ammatin, jossa olen hyvä. Isä tervehtyisi.
Ehkä tuo viimeinen on se suurin toive, jonka lähetän tänään taivaankannelle pyynnöksi ja toiveeksi ♥
Kiitos vuosi 2019 haasteistasi ja vaikeuksistasi ja onnenhetkistä, jotka saivat suuremman merkityksen juuri sen vuoksi, ettei vuosi ollut kovin helppo.
Jätän sinut haikealla kiitoksella taakseni, mutta en jää kamalasti kaipaamaan niitä tunteita ja mielialoja, joita toit.
Odotan ensi vuotta hyvällä mielellä ja jännityksellä ja aralla toiveella siitä, että se olisi hyvä minulle, Miehenmurrikalle ja koko perhekunnalle, joka tässä lähellä elää ja hengittää ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti