Hetki Sininen

(otsikko aiheutti minulle Fazerin Sinisen himon...) 
 
Tänään kun vetäisin verhon auki aamusella, mieliala nousi heti. Maassa oli vähän lunta, oikein sillälailla hipsutellen satanutta, mutta valkea maa kuitenkin. Laitoin uuniin tulet ja neuloin vähän joululahjasukkaa taas. En tajua, miten minä viime jouluna sain aikaiseksi jokaiselle lapaset tai sukat. Nyt tuntuu, että yksi parikin jää tekemättä!
      Kun oli vähän pakkasta, ajattelin, että on hyvä päivä pienelle polttopuurallille. Mätin traktorin koslaan vintistä puita ja ajoin ne sitten saunalle. Yksi rivi täytti saunan puuliiterin oveen asti. Kattoon jäi metrin tila, kun en jaksanut enää viskoa loppukuormaa niin korkealle, mutta kyllä niillä puilla talven yli mennään, vaikka lämmittäisin joka päivä!

 Polttopuiden mättäminen on kyllä oikeaa terapiaa. Siinä sai ajatella omiaan, traktori humpsutteli omiaan ja puut kalahtelivat kun heittelin niitä milloin koslaan ja milloin liiterin suuntaan. Ei ollut puhelinta mukana, ei ollut musiikkia korvilla, ei ollut mitään muuta kuin minä ja työ. Siitä minä pidän ♥ Nautin yksitoikkoisista töistä juuri tämän fiiliksen takia. Saa vaan tehdä käsillä ja kropalla töitä sen suurempia ajattelematta.

Vein puita myös tuvan puoleiseen liiteriin, josta haen tuvan puut. Polttelen vähän vanhoja varastoja ensin ennen kuin jatkan näillä ns. hyvemmillä puilla. Olisi kai pitänyt aloittaa alun perinkin polttamaan näitä B-luokan puita, mutta jotenkin ei tullut ajatus mukaan ihan alku talvesta... Polttelen sitten nyt. Mitäpä väliä sillä kai on, milloin niitä polttaa!
       Sitten piipahdin naapurissa.
       Vaihdellaan aikakausilehtiä keskenämme ja nyt oli meidän laatikkoon ehtinyt kertyä monen monta lehteä. Piti välillä viedä vaihtoon. Istuin hetken emännän seurana ja juteltiin sitä ja tätä. Kun kerroin että uin edelleen, jäiden ja loskan keskellä, huomasin selvästi miten emäntä vaihtoi väriä semmoiseksi vaalean vihreäksi. Niillä on oma ranta, mutta silti emäntä vain haaveksii avantouinnista. Minulla ei ole omaa rantaa, minä menen pitkin jäitä rantaan ja UIN AVANTOUINTIA. Tai jääuintia, sillä avantoa ei vielä tarvitse tehdä...
        Kyllä minullakin meni monta vuotta ennen kuin sain aikaiseksi uida niin pitkään, että jäitä on seassa, mutta minä en vain puhu vaan myös teen asioita unelmieni eteen. Kuten nyt avantuinti-unelmani eteen. Kävin sitkeästi syyskuun myrskyissä ja lokakuun huonoissa keleissä uimassa vain sen takia, että pääsin fiilistelmään tätä fiilistä, kun pulahdan nolla-asteiseen veteen ja uin ♥
         Unelmat eivät ole pelkästään unelmoimista varten. Joitakin voi jopa toteuttaa ♥

Tällainen ranta minua odotti tänään, kun menin uimaan. Rannaton ja tyyni vesi ♥ Aivan mahtavaa!

Lämmitin illalla ulkosaunan ja olipas kiva hakea lisäyspuita liiterin puolelta, joka pullisteli puita ♥ Missään ei saa niin hyviä löylyjä kun vanhassa ulkosaunassa. Istuin lauteilla ja kuuntelin tulen ritinöitä ja hengitin. Yritin olla läsnä ja aidosti itseäni varten. Olen joutunut sitä harjoittelemaan näinä lähivuosina yllättävänkin paljon, mutta toivottavasti harjoitus tuottaa tulosta.
       Huomasin, mikä vaikutus ihan pienelläkin lumikerroksella on tuohon säkkipimeään pimeyteen. Kun tulin saunasta, näin mihin astua ilman valoa! Lumi heijasti sen verran valoa, että polku näkyi selvästi suunnistaa kohti taloa. Voi kun lunta tulisi sen verran, ettei nyt ihan kaaokseen asti, mutta kuitenkin niin, että voisi kutsua hangiksi ♥
       Pieni toive sinne jonnekin, missä näistä asioista päätetään.