Tarvitsemme toisiamme ♥

Nukuin kuin uppotukki.
    En tiedä nukunko nyt jotain koko kevään univelkaa (kohta sitä on sitten tulossa lisää kun työaamuina kello herättää jo viiden maissa), mutta kyllä on melkein kellon ympäri mennyt näinä päivinä.
     Tänään satoi ja oli kylmä keli. Ensi viikoksi on luvattu niitä kostean kuumia hellepäiviä, joten tämä oli kai "tyyntä" myrskyn edellä eli kylmää helteen edellä.
      Kävin tänään katsomassa, mihin sitä huomenna pitäisi mennä. Minusta koko tämä työkuvio on ollut ihan farssi ja pahemmaksi se vain meni, kun törmäsin paikalliseen pomoon ja se sanoi, että kiva kun tulet vaikka ei hänkään mitään tiennyt (??). Voiko oikeasti olla informaation kulku näin onnetonta jokaisessa paikassa? Näköjään.
       Se hyvä puoli on kun tulee isoilta hautausmailta, missä alueet ovat valtavia, että nämä maalaishautausmaat ovat sitä kokoa, minkä joskus on hoitanut lähes yksin! Mikään alue ei ole kovin mahdoton. Päinvastoin. Työkuorma vähenee kunnolla. Katsotaan nyt riittääkö siellä koko kesäksi töitä.

Suurin muutos mielessäni on tapahtunut, kun selasin vanhoja juttuja viime kesältä. Ylipäänsä kun miettii viime kesää ei kyllä muista mitään huonofiiliksisiä työpäiviä vaan aivan mielettömän lämpimän kesän ja sen miten siitä nautin. Samalla tyylillä aion nauttia ja ottaa ilon irti nyt tästä kesästä! Ainakin saan olla ulkona kun jotkut hikoilee sisällä...
      Kotona tein vähän kasvimaa hommia kahden sateen välissä. Siellä oli jo vähän pientä yritystä rikkaruohoilla mutta kun harasin ne välit kertaalleen niin ei ainakaan ihan heti ole valtaamassa alaa ennen kuin viralliset kasvit pynkäävät maan päälle.
      Pihapupu vietti iltaa ensin pihamaalla voikukkien kanssa ja sitten meni nukkumaan kellarin katolle ♥ Ihanaa kun se vieläkin viihtyy pihamaallani eikä sillä ole kiire pois metsiin. Kovin märkä se poloinen oli kun koko päivän on ollut sateessa.

Onneksi huomenna näkee taas Miehenmurrikkaa. Tuntuu, että olisi enemmänkin kuin viikko viimeisestä näkemisestä... Näinä päivinä olen kaivannut sitä erityisen kovasti. Mietin, että miten koskaan olen edes tullut toimeen ilman. Kääntelinkö ja vääntelinkö näitä ajatuksia vain omassa päässä? Ei ihme, että välillä oli olo niin tukkoinen, että ei meinannut henkeä saada.
      Ihminen tarvitsee toista ihmistä jakamaan elämän, asiat, murheet ja ilot. Toinen ihminen pienentää murheet kevyemmiksi ja suurentaa ilot suunnattomiksi. Olemassa olo ja tarpeellisuus. ♥
       Kunhan huomenna pääsen toisen syliin niin kaikki on hyvin ♥

Tarvitsemme toisiamme ♥