Alkaa viikko olla taas takana ja tällä kertaa olen siitä hyvin onnellinen. Tämä viikko on ollut työteliäs, sillä olen yrittänyt minimoida juhannusviikon hommia jo pois alta. Alkuviikosta trimmasin pihamaan ja ajoin nurmen ja kaksi päivää kykin kasvimaata puhtaaksi. Tänään sain viimeiset rikkaheinät pois kasvimaata sotkemasta.
Aikamoinen homma oli, vaikka rikkaruohoja ei vielä ihan mahdottomasti ollutkaan. Nyt se on kuitenkin jälleen puhdas ja odottaa vain sitä, että viralliset hyötykasvit valtaisivat kasvullaan tilaa muilta, ei niin mieluisilta kasveilta.
Istutin kasvimaalle vihdoin viimein ne minun kasvattamani taimet, kurkun ja samettiruusun. Kurkun taimet ainakin vielä ovat hengissä, kiitos vähän viileämpien päivien. Ja samettikukat menivät maahan tänään, joten en tiedä ovatko ne vielä ensi viikolla pystyssä...
On ollut mielenkiintoinen viikko työmaallakin. Huhut lentävät todella nopeasti. Olen ehtinyt olla siellä töissä vajaat kaksi viikkoa ja siinä ajassa minusta on ehtinyt kehkiytyä oikea puheenaihe. En tajua miten, sillä olen ollut todella hissuksiin nyt uudessa paikassa enkä ollenkaan mikään päälle päsmäri. Tänäänkin kuulin monta kertaa juttuja minusta ja minulta kysyttiin ihan kummallisia asioita...
Ja tätä tilannettahan minä oikeastaan lähdin pakoon kaupungista. Tämän kertainen tilanne on ainakin sen suhteen vielä eri, sillä ne jutut joita olen kuullut, ovat olleet positiivisia, mutta kyllähän ne ehtii vaihtumaan toisiinkin...
En vain yhtään pidä asetelmasta, että minusta kerrotaan juttuja tai olen jonkinmoinen kahvipöydän puheenaihe. Tulin tekemään viheraluetöitä. Piste. En tullut miksikään sirkuseläimeksi!
Ja toinen asia, joka on tehnyt tästä viikosta haasteellisen on erilainen työtahti. Olen tottunut paljon pahempaan tilanteeseen ja nyt kun on sellainen tilanne, ettei ole paniikki eikä kiire, niin minä olen pulassa! Minulta loppuvat työt ja en osaa olla jouten tai tehdä näennäisesti tärkeää työtä!
Tuskallista!
Ja vaikka en kaipaile kamalasti mitään entisestä työpaikastani, niin toissapäivänä haravoitiin hiekkakäytäviä ja tuli ihan semmoinen haikeus rintaan... Meillä oli likkojen kanssa oikea terapia-perjantai aina kun haravoitiin hiekkakäytävät kuntoon ja puhuttiin kaikki surut ja murheet siinä töiden lomassa. Nyt tuli kamala ikävä likkojen kanssa puhumista ja sitä samalla sivulla oloa. Nyt, kun sain hiekkakäytävän haravaoitus, siinä käveltiin heti. Tehtiin jälkiä milloin milläkin laitteella! Silloin sai ihailla koko perjantain siistiä käytävää aina siihen asti ennen kuin lähdettiin kotiin...
Tuli ikävä Annia ja Aikkua ♥
Talvella aina odottaa että tulisipa se kesä niin pääsisi juoksemaan. Sitten kun se kesä tulee ei muistakaan että millainen se minun kesäni nyt olikaan: kasvimaa, nurmi, kukkapenkit ja toista sama uudelleen. Olen ollut tälläkin viikolla niin väsyksissä, että lenkit ovat jääneet viiteen kilsaan ihan järjestään. Pitäisi saada vähän boostia siihen, että juoksisi välillä vaikka kympin...
Ja en voittanut kirjallani kirjoituskilpailua eikä minusta näin ollen tullut vielä esikoiskirjailijaa. Okei, realistisesti ajateltuna on aika suuri todennäköisyys, ettei 800 teoksesta se minun tartu käteen, mutta silti olin vähän pettynyt. Oikeasti ensimmäistä kertaa toivoin, että tulos olisi ollut toisenlainen. Se on kuitenkin ollut suurin haaveeni aina. Oma kirja ♥
Jotkut sanovat, että haaveet ja toiveet toteutuvat jos vaan sanoo ne ääneen.
TAHTOISIN KIRJOITTAA JOSKUS OMAN KIRJAN!
Noin.
Nyt se on sanottu.
Mieli on nyt hyvä ja kevyt siitä, että kun huomenna päästään vähän aikaisemmin pois ei kotona odota enää kuin siivoaminen. Sitten on taas viikonloppu TÄYSIN vapaa ja vailla minkäänmoista työtointa. Sitä odotan innolla... ja väsyneenä.
JUOKSUPÄIVÄKIRJA
keskiviikko 12.6.2019
599. juoksupäivä (219 vko)
- 3608.6 km
- 4.2 km metsätie pyrähdys (25min)
- vähän nihkeästi liikkui jalat
- kokeilin ja harjoittelin, sitä oikeaoppista kaatumista, mutta sehän se suurin ongelma miulla taitaa olla
- askel hyvä
- ryhti kohtuullinen
- pakarat kadoksissa
- +20, aurinkoinen, vähän viileä keli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti