Keskellä omaa katastrofi -elokuvaa

Maanantai tuntui jälleen pitkältä ja puuduttavalta. Ihmettelin edelleen näitä naissukupuolen keikauksia, että miksi oikeasti ajatellaan, että toinen nainen on toiselle susi. Jos joku on katsonut Hakekaa kätilö-sarjaa Yleltä niin voisi(mme) ottaa kyllä oppia siitä miten naiset siinä toisiaan kohtelevat. Ovat ystävällisiä, kannustavat ja tukevat - kaikessa!
         Minun on kamalan vaikea saada itseäni siihen moodiin, että vaan tekisin hommia miettimättä miten järjetöntä jokin työvaihe on tai miten siitä saisi paljon paremman ja tehokkaamman. Minulle on kamalan vaikeaa vain olla ja ummistaa silmäni muulta kuin siltä mitä juuri teen!
         Kun sitten vihdoin pääsin kotiin, pomppasin suoraan katastrofi-elokuvan ytimeen... Noh, ehkä hieman liioittelua, mutta kuitenkin. Meidän lähellä olevalla turvesuolla oli syttynyt iltapäivästä iso tulipalo ja se roihusi valtoimenaan juuri silloin kun pääsin kotiin.
         Savupatsas oli kellertävän vaalea, korkea ja sitä riitti. Onneksi tuuli oli sen suuntainen, että joku muu kärsi savusta enemmän kuin minä.

Informaatiossa sanottiin, että yksiköitä oli mennyt 25 kappaletta sammuttamaan paloa ja lisäksi vielä sammutushelikopteri ja kaikenmaailman yksikät! Eli ei mikään leikin asia ollenkaan. Savusta päätellen se ei sitä todella ollut!
      Trimmailin pihamaata jo vähän juhannusta silmällä pitäen eli tein vähän perusteellisemman trimmauksen niin ei sitten tarvitse enää niin nyysiä ensi viikolla. Katselin samalla sitä sammutustyön etenemistä ja yhdessä vaiheessa näytti, että tuli taisi saada yliotteen kun pilvi muuttui ihan punertavaksi.

Mutta se mikä minua eniten ärsytti tässä karkelossa oli se, että meidän kotitie on yleensä hiljainen ja rauhallinen ja siinä ajaa vain ne autot, jotka suurin piirtein tunnistan.
      Noh.
      Ei tarvinnut kuin suo syttyä tuleen niin jo oli autoa meidän tiellä ihan ärsytyskynnyksen ylitykseen asti. Eräs mies jopa lennätti dronea minun kasvimaan vieressä! Siis MINUN PIHALLANI! Lapset juoksivat perunavaossa. Olin juuri lähdössä juoksemaan ja ajattelin armahtaa niitä sen puoli tuntisen verran, mikä minulla juoksulenkillä menisi ja sitten jos vielä pitävät majaansa minun nurmikollani niin sitten saisivat lähdöt!
      Olivat poistuneet, onneksi, mutta autoralli jatkui ihan iltaan saakka.
      Kävin juoksulenkin jälkeen uimassa ja melkein jäi sammutustyöt tekemättä minun takiani, kun paloautot ottivatkin vettä samasta satamasta, missä minä polskin yhdessä poukamassa ja paloauto kuormineen tuli vastaan kapealla tiellä. Minä väistin. Sammutuskalusto ei edes yrittänyt väistää.

Koko illan sammutushelikopteri pyöri palopaikan yllä ja vei väsymättä kuormiaan tuliselle suolle. Eipä ollut kovin ihmeellinen pussukka tuo millä kopteri vettä kuskasi. Ei kovin suurta länttiä kastele!
      Sitkeästi ne kuitenkin sitä rahtasivat. Kastelin kasvimaan iltakastelut ja vielä kopterit pörräsivät taivaalla. Muuten alkoivat palon jäljet kadota taivaalta eikä näkynyt kuin aavistus vaaleaa savua ihan metsänlaidan yläpuolella.
       Taisi olla aikamoinen savotta!
       Minulla on puolestaan kintut kipeänä työmaan päivästä. Päkiät vihoittelevat kyykistelystä ja loppuviikosta pitäisi vielä kasvimaalle mennä kuokkimaan... AUTS jo valmiiksi! Muutenkin ovat kuin pökkelöt... En tiedä minkä niille nyt tekisi...
       Ehkä pitäisi ottaa jalat ja painua pehkuihin.
       Kannatan.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
598. juoksupäivä (219 vko alkaa)
- 3604.4 km
- 5km suopohjien tie (31 min)
- ihan hyvin jaksoi juosta, mutta luulen, että se voima tuli äkäilystä niille pihalle tunkeutujille enemmä kuin ihan virallisesta energiasta
- loppumatkasta vähän uuvahdin
- jalkatyöskentely sujuu hyvin, mutta edelleen huomaan lipsahtavani kyllä vanhoihin jälkiinkin vielä
- väsy juoksun jälkeen
- energiavaje?
- +21, tuulinen, kiva juoksukeli ei liian kuuma