Ojasta terve!

Huomenna on työpäivä, herätys aikaisin ja pitkä päivä tiedossa. Emännän pitäisi olla peiton alla niin että nenä näkyy tässä vaiheessa iltaa. Nukkumatti jo potkii säärtä ja unihiekka säkki heiluu siihen malliin, että pitäisi joutua unten maille...
        Aurinkoinen päivä tänäänkin, mutta kylmempi jo. Vain pari astetta lämmintä ja aika navakka tuuli edelleen. Miksihän se on niin? Kesälläkin muistan, että silloin kun olisi ollut mahikset lämpöiseen päivään, tuuli niin kylmästi, ettei lämmöstä voinut kuin haaveilla. Sama juttu nytkin. Tänään olisi ollut komean kaunis kevätpäivä, mutta tuuli julman kylmästi!
       Siivosin torpan jälleen viikonloppu kuntoon ja vanhempieni puolelle vaihdoin painavat talviverhot keväiseen ja heilautin päiväpeitteeksi vähän kevään vihreää ja pitsipeittoa niskaan. Tuli valoisa ja ainakin keväisempi. En tiedä hyväksyykö äiti sisustusta, mutta muuttakoon sitten jos siltä tuntuu.

Vaikka kevätaurinko on armoton pölyn suhteen ja likaisten ikkunoiden paljastelussa, niin kyllä aurinko on aika ihana elementti sisustuksen puoleen. Valoa ja vaaleutta tupa tulvillaan! Ihanaa ♥ Koivun oksat alkavat jo käpristyä ja vien ne varmasti kohta jo sitten saunan koristeeksi, kun alkavat tiputella lehtiään. Kohta pitäisi laitella raiheinääkin itämään, että ehtii pääsiäiseksi... Monena pääsiäisenä olen ollut vähän myöhässä tämän asian suhteen, jos tämä vuosi olisi mukava poikkeus.
       Kenties. Ehkä. Mahdollisesti.
       Lähdin alkuillasta juoksemaan ja täytyy myöntää, että pikkasen on nykyään semmoista pelkoa puserossa ja housun puntissa, että millaiseksi jalat äityvät. Juoksin 5km ja kuulostelin kinttuja koko ajan. Vaikka mieli tekisi juosta kymppiä ja tehdä uusia ennätyksiä, niin niitä ei saa ainakaan sillä, ettei huolehdi jalkojen hyvinvoinnista silloin, kun pitää. Nyt on sen aika, että ensin jalat pitää saada taas ruotuun ja sitten taas kokeillaan rajoja.
        Tämän päivän juoksu tuntui ihan hyvältä, vaikka jalat väsähtivätkin edelleen vähän turhankin nopeasti. Tiet olivat sulia eikä tarvinnut sen puoleen enää varoa, mutta muuten yritin juosta mahdollisimman oikein ja hyvin. Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin: huomasin nimittäin, että sain jonkinmoisen yhteyden laiskoihin pakaroihini! En nimittäin ole oikein onnistunut aktivoimaan takapuolen lihaksia juuri yhtään juoksuun, joka aiheuttaa älytöntä kuormaa etureisille. Tänään tunsin, että pakaratkin ottivat osaa askeleeseen, kunhan jaksoi pitää ne aktiivisena ja hakea lihaksia uudelleen, jos ne heittäytyivät laiskottelemaan.
        Maanantaina hankin kyllä ne uudet kengät, ei ainakaan ole sitten siitä kiinni.
        Iltasella sitten kun olin vähän lenkin jälkeen levännyt, ajattelin että lähden kuvaamaan auringonlaskua rantaan, kun huomenna en ehdi... Menin rantaan ja ajattelin, että ajan säästämiseksi ajan ihan laiturin kupeelle asti niin ehdin vielä auringon kajastuksesta kuvia napsimaan.
        Niin no.
        Minä päädyin sitten tähän:

Auto hypähti ensin syvään uraan ja kun yritin päästä urasta ylös niin auto nupsahti ja nöksähti tien poskeen.. Otti mahasta kiinni sen verran, että vaikka yrittelin peruutella ei auto muuta kuin sutinut renkaitaan. Soitin iskälle joka tuli Avensiksen kanssa hätiin. Iskä osasi sen verran paremmin nytkyttää autoa, että saatiin sitä vähän nousemaan tielle päin, mutta sitten se mennä vajosi vain, eikä suostunut edes vetämällä liikahtaakaan! Avensis vain suti heti kun olisi pitänyt ruveta vetoapua antamaan. Naapurin isäntä piti soittaa hätiin 4-vetoisen maasturinsa kanssa. Hävetti ja nolottikin, sillä kello oli jo puolen 9 maissa illalla ja naapurit ovat ihmisiä, jotka menevät kunnialliseen aikaan maate... Nelivedolla auto nytkähti pari kertaa ja pomppasi nätisti tielle. Kiitin isäntää rutistuksella ja huomenna ostan vetoavusta jotain lämmintä ja hyvää ♥ Kahvia ja sukat vaikka.
         Kotona äiti sitten taas veti kuuluisat "äidin fraasit" esiin sanoessaan, että "ehkä tämä nyt jotain opettaa siulle"... Opettihan se. Toisaalta, mitään ei koskaan tapahdu jos aina pysyy sisällä ja kotona, joten äidin on helppo moralisoida jälkikäteen minun toilailujani. Ei tämä ole ensimmäinen pientareelle ajo, eikä viimeinen!
          Jäi vaan ne auringonlaskut kuvaamatta...
          Auto-kullalle sanoin, että talven jälkeen olisi ihan hyvä päästä vatsamakkaroista eroon niin ei jäisi niistä kiinni jokaiseen kinoksiin. Civic vastasi murahtaen omaan tyyliinsä että "voin minä jäädä ensi kerralla kotiinkin!".
          Ne on niin herkkiä, vanhemmat autot! ♥

P.S. Aiheeseen sopii hyvin Apu-lehden sarjakuva, jonka luin tänään kun selailin äidin tuomaa lehtipinoa!

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
325. juoksupäivä (117 vko)
- 2049, 8 km
- 5km mini kylälenkki (29 min)
- juoksin reippaasti, mutta yritin samalla olla tarkkana jalkojeni kanssa etten pilaa hyvää toipumistani ylirasituksella
- jalat tuntuivat suht hyviltä, oikealla puolella vielä vähän tuntui kiristelyä ja polven reunassa vihlontaa siellä missä ITB-jänne oikein nappaa kiinni, mutta sekin tuntui vasta loppuvenyttelyssä ei juoksun aikana.
- hengitys puuskutti enkä päässyt rauhalliseen juoksuun oikein ollenkaan
- askel oli ihan hyvä, mutta selvästi kenkä ei ole ihan parhaimmillaan, vaikka sidoin nauhat uudelleen ja tiukkasin hyvin
- ryhti pysyi kun yritin pitää sen mahdollisimman pystyssä
- ihan ok juoksu ja hyvää terapiaa kintuille
- +2, aurinkoinen mutta kylmän tuulinen keli