Multaterapiasta itkumorkkikseen...

Heräsin tänään Miehen viestiin enkä sitten enää saanut unta. Oli aika kummallista, kun torppa oli lämmite jo aikaisin aamusta eikä luikahtanut iltapäivän puolelle kuten tavallisesti. Tosin otinkin sitten yöunen lisiä heti kun olin saanut taloushommat tehtyä. Jotain matkan jälkeistä väsymystä kai...
        Ulkona oli harmaa ja sateinen keli.
        Satoi ensin lumensekaista hituletta ja illemmalla muuttui sitten vedeksi. Olin juuri tulossa juoksulenkin viimeiselle kilometrille, kun rupesi harteille ropisemaan vesipisarat ja tuli sellainen kylmä kosteus vastaan. Onneksi matkaa oli vain vähän kotiin, niin ei ehtinyt kylmä raapaisemaan.
        Juoksu sujui niin kuin nyt vähän odotinkin. Ei mitenkään lennokkaasti, kun jalat ovat olleet kuin pökkelöt matkan takia. Olen yrittänyt niitä hieroskella taas kuntoon ja kai sieltä jotain on irronnutkin kiinnikkeistään, kun reisien sivuilla on komeat mustelma muodostelmat!
         Ulkopuolisen silmin voi näyttää siltä, että kintut ovat todella kipeät tai että niille on tehty vähintääkin väkivaltaa, mutta hassuinta siinä on se, että vaikka reisissä mustelmia onkin isoina lämpäreinä tai pieninä täplinä niin jalat tuntuvat paremmilta käsittelyn jälkeen. Rullailukaan ei tunnu mustelmien kohdalla pahalta vaikka luulisi. En vain tiedä mitä teen toisin tänä vuonna kun jalat ovat olleet nyt useamman kerran siinä kunnossa, että on pitäny mustelmia saada pintaan, että jalat ovat "olleet auki"... Treenimäärät eivät kuitenkaan ole viime vuodesta koventuneet.

Sain tänään vaihdettua myös yhteen ja ainoaaseen viherkasviini uudet mullat. Kylläpäs kesti senkin kanssa. Oikeastaan pitäisi kohta jo suunnitella muidenkin siementen kylvöä, kunhan nyt saisi taimimultaa ostetuksi ja viljelyalustat rakenneltua.
     Tämä minun Ficus on vähän onnettoman näköinen, kun mallikuvissa tämänsorttinen pieni puu on lehtiä tupaten täynnä. Minulla on pari kolme hassua oksaa... Todellakin puutarhurin taidonnäyte! Tykkään kuitenkin puustani kovasti, se kuvastaa omalla tavallaan minua ♥
     Kamalan sotkun sain aikaiseksi tästäkin projektista, mutta sehän kuuluu multahommiin, vai mitä?

Iltasella, kun olin saanut lenkin jälkeen syötyä maittavan iltapalan, nappasin viltin ja kirjan ja käperryin sohvan kulmaan. Hymyilytti, kun oli niin hyvä mieli. Ulkona vihmoi kevättalven räntäsade ja minulla oli paksu kirja ja lämmin peitto, lihakset lämpöisinä lenkistä ja vatsa täynnä hyvää ruokaa ♥ Mieli oli hyvä ja lämmin.

Miehenmurun kanssa puhuttiin puhelimessa sitten illemmalla, oli eilen käynyt nukkumaan hyvissä ajoin ja tuntui kuin olisi ollut enemmänkin aikaa viimeisten puheiden välissä kuin yksi ilta.
       Työasioita puhuttiin ja en pidä siitä, että työ tulee aina meidän väliin. En tarkoita nyt sillä klassisella tavalla, mutta työmaalla on oma meininkinsä, minä en siihen kuulu valtaosaa vuotta kun taas Mies elää sitä arkea joka päivä. Ongelmana siellä on aina ollut henkilökemiat ja se, että pikemminkin aina yritetään niitata ihmiset märiksi länteiksi, kun oikeasti yritettäisiin vetää vahvasti samaa köyttä.
       Vihaan työmaata puheenaiheena, koska se saa minut aina pahalle mielelle, ärsyyntymään ja vihaiseksi. Oma työporukka on aina ollut hyvä ja ystäväni ovat oikeastaan kaikki työmaan kautta, joten en tajua toisinaan sitä, mitä varten tietyt tapaukset eivät vaan yrittäisi välillä tehdä jotain hyvää ja kannustavaa toisen hyväksi!
         Oma haaveeni on edelleen se, että saisi työn, missä työporukka tukisi ja olisi osana motivoimaan itseänikin parempaan. Enkä todellakaan tiedä onko se tuo työpaikka, mihin mahdollisesti olen taas menossa töihin...
         Jotenkin muutenkin meidän tämän iltainen keskustelu meni vähän nahistelun puolelle joka asiassa ja lopputulema oli se sama, mikä usein ennenkin kun minua alkaa ottamaan päähän: itkuksi meni. Olin odottanut tämän iltaista puhelua sen takia kun eilisilta meni miten meni ja mieli oli iltapalan jälkeen hyvä ja Miehenmurrikkaa ikävä lämpöisellä tavalla - ja sitten kun keskustelu alkoi mennä siihen suuntaan, että huomasin ärsyyntyväni ja alkoi ottamaan päähän, niin hyvä mieli ja lämmin olo ei kantanut kovin pitkälle.
         Ehkä olisi hyvä aika mennä nukkumaan ja katsoa minkälainen päivä on huomenna edessä.
         Tämä päivä oli tämmöinen.

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
324. juoksupäivä (117 vko)
- 2044,8 km
- 7.2 km kylälenkki (42 min)
- vaikka ajallisesti lenkki oli ns. normitasoa ei se jaloissa siltä tuntunut. Osasin odottaa oloa, kun jalat ovat olleet jälleet vähän työn alla hieronnan ja rullauksen osalta, mutta kyllä jalat vähän painavia olivat juostessa
- ensimmäisestä tilistä, jos semmoista joskus saa, ostan uudet kengät. Vaikka nuo ovat olleet TODELLA hyvät alan huomaamaan, että lihaskivut eivät välttämättä ole lihaksista vaan siitä, että kengät ja niiden tuki on väsähtänyt. Onhan niillä juostukin yli kaksi vuotta ja yli 2000km!
- hengitys rauhoittui 5km jälkeen ja ryhti kesti kun ajattelin sitä koko ajan. Olen nyt pyrkinyt vahvistamaan vatsan lisäksi selkää ettei se väsyisi
- askel toimi tänään jo paremmin, kun sai juosta sulalla tiellä koko matkan. Ihanaa kun tulee kevät ja sulat juoksutiet!
- loppumatkasta rupesi satamaan ja tuli vähän kylmä, muuten keli oli ihan ok, +4 ja vähän tuuli