Fantastica primavera ! Ihana kevät! ♥

Chi dorme non piglia pesci, sanottaisiin italiassa tämän aamuisesta heräämisestä.
         Katsoin äsken nauhalta sunnuntai-iltaisen Tanssii Tähtien Kanssa jakson ja siellä liikuttiin niin Buenos Airesissa kuin Italiassakin, niin jäi vähän tunnelmat päälle. Suomeksi tuo sanonta kai kuuluisi melko sanatarkasti, että se joka nukkuu, ei kaloja nappaa.
           Tänään nimittäin juhlistettiin Miehenmurrikan ensimmäistä virallista lomapäivää nukkumalla pitkään, vaikka olikin maanantai ja uuden viikon aloitus. Ihana ja aivan mahtava energiapakkaus löytyi tänäänkin taivaalta, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämmitti jo niin kovasti, että räystäissä jääpuikot vain pitenivät! Nyt on kaksi päivää ollut aivan mahtava aurinkoinen ja pilvetön keli, vaikkakin pakkasta on ollut ihan napakat kymmenkunta astetta molempina päivinä.
            On nautittu!

Melkein olisi voinut metsäpolulta poiketa marjametsään, sen verran sulaa oli jo etelärinteellä, kun tänään käveltiin Aurinkokävely Miehenmurun kanssa ja juteltiin taas oikein ajan kanssa. Olen huomannut, että meidän jutteluhetket ovat useimmiten saunassa, kävelyllä, kun lojoksitaan iltasella ennen kuin avataan tv tai näprätään muita aparaatteja ja iltapalalla ♥
         Itse olen tottunut porukoiden kanssa puheskella ruokapöydän ääressä, sillä meidän perheessä oli aina tapana syödä yhtä aikaa. Miehenmurun kanssa on tuntunut välillä ihan kummalliseltakin, kun syödään ihan hiljaa. Ei paljoa puhella vaan syödään. Porukoiden kanssa ruokailu voi kestää tunnin tai vähän toistakin, kun ruuan aikana puhutaan asioista ja vaihdetaan kuulumisia ja mielipiteitä - välillä ihan niin, että ruoka ehtii lautasella jäähtyä!
          Onneksi kuitenkin meille Miehenmörrin kanssa on tullut omat hetket puhumisella, sillä minusta on kuitenkin tavattoman tärkeää, että vaikka asiat ei aina liikauttaisikaan maailmaa suuntaan eikä toiseen, niin puhuminen luo sidettä ja vahvistaa sitä hurjasti! Olen aina ollut vielä kamalan huono puhumaan, että minulle se on kaiken lisäksi vielä hyvää harjoitusta.

  Perjantaina kun nämä aurinko-ilmestykset oikeastaan näyttivät ensimmäisiä merkkejään, meille iski Miehenmurun kanssa keväthuumaus - tai ehkä se iski minuun ja tartutin sen Miehenmuruun, mutta halusin päästä jo vähän pihalle mylläämään.
      Olin aikaisemmin ehdottanut, että kun oli mietteissä tänä vuonna purkaa lahoksi muuttunut koirankoppi pois niin voitaisiin sitä jo vähän aloitella niin ei jäisi kaikki keväälle. Mutta kun aika sitten tuli ja Mies ehdotti, että mentäisiin ny kokeilemaan purkua, niin minua rupesi kaduttamaan. Tuntui pahalta ja jotenkin väärältäkin purkaa koppi, joka oli ensin ollut meidän kanin koppina ja sitten koiran koppina (tosin koiran kanssa hyvin vähällä käytöllä..). Tuntui ihan kuin purkaminen veisi lopullisesti sen tunteen pois, että meillä on ollut koira... Koppi oli jo viime kesänä todella laho ja isäkin sanoi, että ajatteli ensin, että olisi vaihtanut lahot laudat uusiin, mutta kun koiraa meillä ei enää ole, eikä kopilla muutakaan käyttöä ole niin voisihan sen purkaa ja tehdä sitten uuden, jos joskus koira taas pihalla peuhaisi... Silti. Kaikesta huolimatta, olo oli todella kurja, kun Miehenmuru aloitti napsimaan ruuveja kulmaraudoista... Suretti ja harmitti ja yli hulvahti semmoinen raastava ikävä ♥

Sen verran jäässä maa vielä oli, että ei oikein päästy kuitenkaan hommassa kuin alkuun. Ympäriltä saatiin laudat pois, mutta verkko oli vielä niin jäässä ja maassa kiinni, ettei sitä olisi ehjänä saanut irti millään. Pitänee kuitenkin odottaa vähän lämpöisempää kevättä. Mukavasti se kuitenkin avartaa pihamaata kun saa pitkästä aikaan kulkuväylän ajosillan ali auki.
       Ihan mielenkiintoista - kaikesta surusta huolimatta.

Lauantaina oli minulla työpäivä ja jotenkin tuntuu edelleen, etten ihan ole päässyt oikeaan "moodiin" sen asian kanssa. Työt alkavat ehkäpä kuukauden tai kahden päästä ja minulla pitäisi olla positiivista ja antoisaa energiaa antaa jälleen työmaan toimiin. Nyt tuntuu ettei sitä oikein ole, kaikki ilo ja riemu joka sisuksissa on, tulee omasta pihasta ja kevään odotuksesta sen suhteen, mitä oma piha vaatii. Miten ihmeessä riittää motivaatio tehdä jälleen työmaan edestä jotain?
         Toki tämän vuoden suunnitelmiin kuuluikin se, että käytän kaiken ihanuus-energiani omaan pihaan ja se ainakin on onnistunut! Olen super-innoissani tulevasta keväästä ja kaikista suunnitelmista joita olen tehnyt oman pihani osalta. Uusista istutuksista, kasvimaasta, vanhojen istutusten kunnostuksesta ja uuden kulman raivauksesta. Se, mitä todella ehdin toteuttaa onkin toinen juttu, mutta virtaa riittää ainakin toistaiseksi, kunhan vain pääsisi hommien alkuun.

Miehenmörri on innostunut avaruudesta ja taivaankappaleista.
        Olen kuunnellut juttuja erilaisista kiikareista, niiden tehokkuuksista, linssien paksuuksista ja siitä, miten pitkälle erikokoisilla kiikareilla näkee. Viikonloppuna oli taivas sen verran kirkas, että nähtiin tähtiä ja Kuu hyvin ja seisottin pitkän aikaa pakkasessa iltapalan jälkeen ja tutkittiin taivasta minun vanhoilla - ehkä vähän tehottomilla - kiikareilla. Kamerani otti Kuusta aika hienon kuvan ja yllätyin vähän itsekin sen tehosta!
        Mies tilasi itselleen hyvät kiikarit ja nyt sitten odotellaan milloin saadaan katsoa niillä Kuuta, Marsia ja Venusta. Olen minäkin aina tähtitaivaasta tykännyt, mutta en ole ollut niin tarkka siitä mitä tähtikuvioita taivaalla näkyy. Otavan tunnistan ja sitä etsiskelin aina taivaalta jo silloin kun koiran kanssa käytiin iltalenkeillä.. Tumma tähtitaivas on minusta vain todella rauhoittava, ehkä juuri sen äärettömyyden ja yksinkertaisuuden takia ♥

Sunnuntai-iltana kävin juoksemassa ja pitkästä pitkästä aikaan juoksu tuntui siltä kuin sen pitää tuntua. Se oli mukavaa, tehokasta ja antoisaa, kivaa ja teki todella hyvän olon jo juoksun aikana. Hymyilin ylämäissäkin ja ajattelin, että tämä tuntuu siltä, miltä minun juoksuni kuuluu tuntua. Vaikeuksien kautta pääsin kuitenkin siihen pisteeseen, että juoksu tuntuu taas hyvältä!
        En vaan voi muuta kuin todeta, miten tärkeää on myös pitää huolta jaloista ja niiden lihaksistosta. Niiden avulla sitä kuitenkin eteenpäin mennään! Ehkä tämä muutaman viikon pieni tuskainen matka muistutti taas siitä, ettei pidä pitää mitään itsestään selvyytenä - ei edes omia kinttuja!

Keltasirkut lauloivat tänään jo keväisiä laulujaan! En kertonut niille, että minun koivunoksissani ei näy kuin häivähdys vihreää eli ainakin 5 viikkoa menee kesään... ja vieläkin enemmän jos eivät puhkea lehteen ensi yönä... Pikkasen epäilen! On kuitenkin ihanaa, että lintujen ääniä kuulee jo enemmän. Alkaa piha olla äänekäs heti aamusta ♥
         Tänä iltana torppa on taas hiljainen, kun Miehenmurrilla on Juniori-viikko ja lähti alkuillasta jo kaupunkiin poikaa hakemaan. Tein vähän siivousta ja kotitöitä vielä illalla, mutta vähän kummalliselta tuntui taas, että viikon yhteiselon jälkeen toinen on jossain muualla. Tietysti oma ilta tarkoittaa niitä asioita, joita en yhteisinä iltoina tee kuten kirjan lukua tai kirjoittelua, joten sen suhteen ihan mukavaakin olla ihan vaan omineen. Toisen kanssa olemiseen kuitenkin tottuu koko ajan enemmän ja se tuntuu luonnollisemmalta joka viikko. Aikamoisia erakoita kuitenkin ollaan, kun justiinsa tänään puhuttiin kävelylenkillä, että moneen päivään ei olla nähty muita kuin toisemme!
          Minä nyt olen aina ollut enemmän erakko kuin sosiaalinen, eikä Mieskään tainnut pitää meidän erakoitumista mitenkään huonona. Rentouttavana vain. Minä kaipaan usein näitä hetkiä, kun ei tarvitse olla kenenkään kanssa tekemisissä. Tietysti pikkasen huonoa omaatuntoa poden kyllä ystävieni osalta, kun en ole saanut aikaiseksi heitä nähdä tai pyytää käymään, mutta toisaalta puhelin toimii myös toiseen suuntaan!
         Nytkin suunnittelin, että kun pääsen peiton alle nappaan piiiiiiitkästä aikaan kirjan käsiin ja luen itseni jälleen kirjan maailmaan, missä saan olla hiljainen kanssamatkustaja ilman, että liikahdan oman peiton alta mihinkään. Sellainen matkustaminen sopii minulle ♥
          Ciao!

P.S. Meillä on Miehenmurun kanssa ollut puhetta ns. aurinkoaivastuksesta. Mies nimittäin aivastelee auringonvalosta ja meidän on pitänyt monta kertaa tutkia onko oikeasti sellaista kuin aurinkoaivastelu. Nyt luin artikkelin missä kerrottiin, että tämmöistä aivastelua todella on olemassa.
       Joka neljäs ihminen suurinpiirtein saa aivastuksia kirkkaasta valosta. Jotkut tutkimukset ovat sitä mieltä, että ilmiö johtuu siitä, että aivastus refleksin ja silmien pupillien supistumisen aiheuttama alue ovat niin lähellä toisiaan, että kirkkaan valon aiheuttama pupillien muutos saa aikaiseksi myös aivastelun. Ilmiöt sekoittuvat helposti. 
        Aurinkoaivastelua kutsutaan ACHOO-syndroomaksi eli foottiseksi aivasteluksi ja johtuupa se mistä hyvänsä niin sitä säätelee kuitenkin tahdosta riippumaton eli autonominen hermosto. Eli tästä lähtien en enää sano/kysy Miehenmurulta että oletko vilustunut vaan totean hänen aivastelunsa olevan foottista ♥

JUOKSUPÄIVÄKIRJA
sunnuntai 5.3.2017
318. juoksupäivä (114 vkoa täynnä)
- 2003,8 km
- 7.2 km kylälenkki (42 min)
- KAKSITUHATTA KILSAA TÄYNNÄ! MAHTAVAA!!
- juoksu kulki alusta asti tasaisesti ja hyvin. Vauhti oli koko matkan reipas mutta järkevä enkä väsyttänyt itseäni millään alkuriuhtaisulla
- Jalat jaksoivat koko matkan eikä tullut semmoista väsymystä kuin aikaisemmin, ehkä pakkanen ja sen kylmetys vähän jalkoja miinusti, muttei äirinnyt juoksutehoja
- ryhti pysyi suhteellisen hyvänä, mutta pieni kireys pohkeissa varmaan vaikutti myös lantion asentoon. Takareisien tiukkuus ja lonkankoukistajaa olen yrittänyt hoitaa ja parantaa ja toivottavasti se jo kesällä näkyy vähän "löysempinä jalkoina" ja parempana ryhtinä
- hengitys rauhallista ja hyvää, pitkästä aikaan
- tuli hyvä mieli ja jotenkin motivaatio juoksuun palasi jälleen! Kunhan tulisi nyt vaan sulat tiet niin pääsisi kokeilemaan mikä on päivän kunto
- -6, pilvipoutainen mutta kylmä alkuilta, ihana auringonlasku!