12. maaliskuuta 2017

"Haalarit jo nurkkaan jäädä sai..."

Laiska sunnuntai ja vapaapäivä kaikista treeneistäkin.
       Teki ihan hyvää, vaikka aamusta vähän kävinkin ylikierroksilla ja olisi pitänyt muka jotain ruveta vääntämään, mutta maltoin tapella ylivirittynyttä tilaa vastaan ja olla vaan. Huomasin nimittäin viime vuoden lopulla, että joskus viisas ja herkkä kroppa ei aina tiedä mikä on parasta, ja joskus järjen ääni on ihan hyvä olla läsnä myös.
        Tänään annoin kropalle täydellisen tauon kaikesta hulinasta ja vilinästä ja letkottelin.
         Toki tein tänään tuon logo-homman valmiiksi, kun olin itse ajatellut, että maaliskuu on viimeinen takaraja sille, ettei mene ainakaan minun puoleltani kamalasti yli. Nyt se sitten on valmis tai ainakin minun osaltani ja laitoin jo nivaskan postitettavaksi asiakkaille. Tykkäävät tai ei, tehty on. Huh hei!
Kaunis aurinkoinen päivä oli tänäänkin, mutta tuuli jo sen verran kylmästi ettei ollut ihan niin lämmin kuin eilen. Kävelin pihamaalla aamulla ja katselin malttamattomana kukkapenkkejä ja pensaita, että pääsisi jo kimppuun! Ei malttaisi mitenkään odottaa että lumet sulaa.
      Näin meidän kesken voin sanoa ja paljastaa, että ensimmäiset haravan vedot otin tänään jo neliösentin kokoisilla nurmiplänteillä. Nurmea se on pienikin läiskä! ♥ Muistan kun yhtenä vuonna sain suoraan päin näköä naurettua naurua osakseni, kun naapuri hekotti minun haravointiani... Naurua ei kuulunut enää sitten kun niiden piha lainehti sulavesistä ja minun nurmeni imi kuin pesusieni saunailtana sulavedet haravoidun nurmiheinikon läpi niin että suhisi!
       Että ihan kaikki mitä minä täällä hommailen ei ole pelkästään hulluutta ja halpaa hupia, vaan ihan välillä on ajatustakin mukana! Kevättä tehdään, sitä ei vain odotella!
      
P.S. Iltasella katselin TTK:ta ja tuli ihan paha mieli jotenkin siitä dramatiikasta mitä siellä tänään taas oli. Yksi pyörtyi ja taas tippui varsin yllättävä tanssija... Ihania rytmejä kyllä senkin edestä! Lattaria, ole!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti