lainattu: www.disney.com.au |
Tänään satoi.
Ei niin, että se olisi mitään kastellut, mutta sen verran että muistui mieleen mitä sade on. Kirjoittelin kirjeitä aamupäivän ja kuuntelin sadetta - siis sen tasan kaksi sekuntia mitä se se satoi... Iltapäivästä lähdinkin sitten viettämään laatuaikaa itseni kanssa: kirjakauppaan ja elokuviin.
Vuonna 1994 elämäni muuttui suunnattomasti Disneyn Leijonakuninkaan myötä. Tänään se muuttui uudemman kerran, kun kävin katsomassa Live-Action version samasta leffasta ja alkumetreistä lähtien hengitin samaan tahtiin elokuvan kanssa ♥
Aivan mieletön! Upeasti tehty, kaunis ja tarinalle uskollinen elämys, joka itketti, nauratti ja muutti sielua! En malta odottaa, että saan tämän leffan omaksi. Siihen mennessä pitää hankkia kunnon äänentoisto tuvan televisioon, sillä tehosteet ja musiikki, joka Leijonakuninkaassa on aivan mahtavat, pääsivät leffateatterissa oikeuksiinsa. Mieletön tunnelma!
Huh!
lainattu: www.disney.com.au |
Salissa istui kaksi pariskuntaa minun molemmilla puolillani. Toiset olivat tyttökaverit ja toiset olivat pariskunta. Ennen leffan alkua eivät jutelleet keskenään vaan jokainen räpläsi omaa puhelintaan. Ajattelin, että tähän ollaan tultu: tullaan yhdessä leffaan ja sitten kun olisi aikaa oikeasti olla läsnä toiselle ja toisen kanssa niin sitten kadotaan some-maailmaan eikä puhella mistään tärkeästä tai vähemmän tärkeästä sen live-ihmisen kanssa siinä vieressä.
Olin enemmän läsnä omassa yksinäisyydessäni kuin he kahdestaan kaveriensa kanssa. Surullista.
P.S. Ostin tänään uimalakin silmällä pitäen uutta harrastustani: swim-runia. Sellainen pinkki ♥ Kokeilin sitä tänään kun iltasella kävin kauhomassa muutaman vedon. Sanotaanko että aika halpa otsan silotus tapa on vetää uimamyssy päähän. Oikein nauratti miten kireäksi sillä otsarypyt sai! Hyvin kuitenkin toimi hattu, mutta uimisesta tai pikemminkin hengityksestä en sano muuta kuin että harjoitusta vaatii... kröhöm...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti