Palkkatyö puutarhurina.
En sano, ettenkö ikinä menisi enää niihin töihin, sillä rakastan edelleen puutarhurin työtä yli kaiken ja se on ominta minua, mutta tällaisena hommana kuin mitä se on ollut nyt lähes viisi-kuusi vuotta en aio sitä enää ikinä jatkaa. Se vei enemmän kuin antoi.
Ryhdyin puutarhuriksi oikeastaan ihan vahingossa ja löysin siitä ammatin, jonka avulla pystyin ilmaisemaan itseäni ja arvojani todella hyvin. Olin hyvä työssäni ja tunsin itseni varmaksi sitä tehdessäni. Siis kaikki hyvän ammatin ja työn ainekset. Se mikä minut sai miettimään uutta suuntaa oli työpaikkojeni ilmapiiri, arvostuksen puute, välittämisen olemattomuus ja yhteishengen olemattomuus - tämä siis esimies-tasolla. Työntekijäkollegani ovat olleet aina aivan huippuja (toki sopii sekaan niitä hankalampiakin...) ja olen nauttinut tässä työssäni juurikin siitä, että tapaa uusia persoonia, jotka ajattelevat puutarhatyöstä samoin kuin minä, mutta ovat kuitenkin erilaisia ♥ Ihan plussaa!
Tänään suurin tunne on ollut helpotus.
Sitten tietynlainen haikeus siitä, että jätin taakseni tämän kesän työkaverit, joiden kanssa ehdin tulla hyvinkin tutuiksi ja joihin ehdin kiintyö kovastikin. Se on aina haikea ja vaikea paikka minulle, lähteminen ja hyvästely. En tiedä osaanko koskaan suhtautua siihen sillä lailla helpommin. Aina menee itkuksi...
Tämä kesä vei minulta suunnattomia voimavaroja muihin kesiin nähden.
Tätä uupumista kuvastaa ehkä eniten juuri tämä syyskuu, kun en enää oikein tuntenut sitä ihmistä, joka peilistä katsoi. Sitten on nämä todella huolestuttavat merkit siitä, ettei ihan voimavarat riitä siihen mitä vaaditaan. Esimerkiksi viime yönä hipsin sängystä yöllä kahdentoista maissa ja olin lähdössä töihin. Huomasin vasta keittiössä, että kello on vasta kaksitoista ja olin nukkunut pari tuntia. Kömmin takaisin sänkyyn ja mies vain unenpöpperössä vähän ihmetteli seikkailujani. Viime yönä olin kysynyt joka toinen tunti, että onko jo aamu, eikö kello soinutkaan... Töiden jälkeen voin nukkua kaksi-kolme tuntia eikä se vaikuta yöuniin vielä mitenkään... Plus tietysti kaikki jäätelötikkujen laitto tiskikoneeseen, saksien kantelu juustolastan sijasta ja unohtelu siitä mitä oli tekemässä... Ylikuormituksen merkkejä minulle.
En ole juoksemassakaan voinut käydä melkein kolmeen viikkoon, kun tämä uupumus on tehnyt kropankin ihan tukkoiseksi ja kipeäksi. Lihakset eivät palaudu enää pienestäkään rasituksesta ja kantapäähän säteilevä pohjekipu on talttumassa vasta nyt, kolmen viikon huilailun jälkeen. Onneksi kuitenkin syksyä riittää ja varmasti tulee vielä aika kun saan keskittyä treeniin kunnolla ♥
Yrittäjyydestä odotan sitä omaa tekemistä.
Sitä, että saa itse rakentaa raamit omalle arjelleen. Olla vastuussa siitä, että tuleeko tulosta vai ei. Ei minulla mitään ruusunnuppu-ajatuksia ole siitä, että se helppoa olisi, mutta luvalla sanoen - en päässyt kovin helpolla tässä palkkatyössäkään. Ihan tarpeeksi kova koulu oli tämäkin. Ainakin osaan arvostaa nyt omaa vapautta tehdä ja rakentaa omaa tulevaisuutta!
Tänäänkin kävin.
Mittasin veden lämpötilan, vaikka pelkäsinkin, että sitten en ainakaan uskalla sinne mennä. Mittari näytti +8 astetta... Kylmäähän se on, mutta tänään kai jokin jännitys tai helpotus purkautui ihan mahdottomana naurukohtauksena keskellä hyistä järveä. Juoksin ympäriinsä reisiin asti ulottuvassa vedessä ja nauroin niin että ihan hengästytti ♥ Voi veljet, että teki hyvää - kumpikin - uiminen sekä nauraminen! ♥
Iltasella sitten käytiin ulkosaunassa ja sumu nousi pelloille. Taitaa tulla taas kylmä yö, ainakin siltä vaikutti. Miehenmurrikalla oli jo tänään vapaata, mutta nyt meillä on sitten vapaa viikonloppu molemmilla ja saadaan tehdä tai olla tekemättä juuri kuin halutaan! Ihanaa! Ollaan kaivattu kyllä näitä yhteisiä vapaita tämän hullunmylly kesän jälkeen ♥
P.S. Pesin tänään sekä oman auton, että isän kakkosauton kun olin lainannut sitä yhtenä päivänä töissä, kun oma auto ei lähtenyt käyntiin. Voiko autot olla enemmän savessa kuin mitä nuo olivat. Varsinkin minun oma auto, jolla on ajettu savisella hiekkatiellä taas pari kuukautta oli ihan harmaa. Sai pestä moneen kertaa, että tuli puhtaaksi... Nyt sitten vaan maanantaina katsastukseen ja peukut pystyyn, että saisin luvan ajaa vielä vuoden sillä... jaiks!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti